|
Ken Holmes: Kuinka dharma tuli Tiibetiin
Kuinka Dharma tuli Tiibetiin 600-luku: kuningas Songtsen Gampo 700-luku: kuningas Trisong Detsen
1. Nyingma 2. Kadampa 3. Marpa kagyu 6. Shiche, (mm. chöd-harjoitus) 7. Jonang, (mm. kalachakra-harjoitus) 8. Kolme vajraa
Tiibetin alkuperäinen uskonto on shamanistinen bön, jonka alkuperää on vaikea jäljittää. Usein varsinkin ne, jotka joutuvat maanpakoon, ihannoivat juuriaan ja puhuvat ikivanhasta kulttuurista Tiibetissä, joka kukoisti jo rauta- ja jopa kivikaudella. Tiedot ovat kuitenkin hajanaisia.
Buddhadharman ensipilkahdukset nähtiin vuodesta 333 jKr. eteenpäin, mutta varsinaisesti dharma juurtui kahtena merkittävänä ajankohtana:
vanhempi perinteensiirto ("nyingma") 700 – 800 -luvuilla myöhempi perinteensiirto ("sarma") 1000 – 1100 -luvuilla
Dharman ensi säteet ja tiibetiläisen kirjoitustavan synty
Tarina alkaa vuodesta 333 jKr., jolloin legendan mukaan tiibetiläinen kuningas, 78-vuotias Lato Thori istui palatsinsa katolla ja näki jotain erikoista. Näytti siltä, että valonsädettä pitkin taivaalta laskeutui laatikko.
Kun kuningas avasi sen, hän löysi kaksi sutrakirjaa, kuuden tavun mantran OM MANI PADME HUM, kultaisen stupan ja toiveet täyttävän jalokiven, jonka pohjassa oli kaiverrus sinettien painamista varten. Kuningas ja hänen ministerinsä eivät kuitenkaan pystyneet lukemaan kieltä, jolla tekstit oli kirjoitettu, ja koska ne putosivat taivaalta, aluksi ajateltiin, että ne olivat salaperäisen taivaanjumalan lahja.
Unessa kuningas sai ennenäyn, joka paljasti, että tämän upean lahjan merkitystä ei ymmärrettäisi viiteen sukupolveen. Esineitä pidettiin kuitenkin erittäin arvokkaina ja niitä kunnioitettiin. Niiden voimasta kuningas nuortui 16-vuotiaaksi ja hän eli 120-vuoden ikään. Koko valtakunta kukoisti. Vielä nykyisinkin kuningas Lato Thoria pidetään Bodhisattva Samantabhadran ilmestyskehona.
Ensimmäinen yritys tuoda dharma Tiibetiin: kuningas Songtsen Gampo
Kuningas Songtsen Gampoa pidetään Avalokiteshvaran ilmestyskehona. Hänen isänsä kuoli (luultavasti myrkytettiin) vuonna 582 jKr. ja hänestä tuli kuningas 14-vuotiaana. Se ei ollut tavatonta, riitti että kuningas oli tarpeeksi vanha osatakseen ratsastaa hyvin. Hänellä oli onnea sekä sodissa että diplomatiassa, hän valloitti muutamia naapurimaita ja teki rauhan muiden kanssa. Lopulta muodostui voimakas tiibetiläinen kuningaskunta.
Koska hän tunsi luontaista kunnioitusta dharmaa kohtaan, hän lähetti saattueen Etelä-Intiaan hankkimaan kuuluisaa ja harvinaista Avalokiteshvaran patsasta kaksi vuotta sen jälkeen kun hänet oli kruunattu. Hän lähetti uskollisen ministerinsä Garin myös intialaisen maharajan luokse pyytämään kahta äärimmäisen arvokasta Shakyamuni Buddhan patsasta, joiden nimi oli Jo-wo. Ne oli tehty neljästä eri metallista, koristettu jalokivin ja kerrottiin, että ne muotoiltiin Intiassa silloin, kun Valaistunut oli vasta nuori prinssi. Myöhemmin ne oli kuitenkin annettu pois, toinen oli Nepalissa ja toinen Kiinassa.
Edistääkseen suhteitaan Kiinaan ja Nepaliin ja saadakseen nämä patsaat Kuningas Songtsen Gampo päätti solmia diplomaattiset avioliitot. Nepalin kuningas myöntyi auliisti ja antoi tyttärensä, prinsessa Thi-tsunin sekä myötäjäisinä pyydetyn Shakyamunin patsaan, Buddha Akshobyan ja Maitreyan kuvat sekä uhkean santelipuisen Vihreän Taran patsaan. Useita vuosia myöhemmin, vuonna 641 kuningas kosi Kiinan keisarin Taizongin Tang -dynastiaan kuuluvaa veljentytärtä, prinsessa Weng-chengiä. Hänellä oli toinenkin kosija, Tuyuhunin kuningas, joka tarinan mukaan valtasi silloin mm. Sichuanin 200 000 miehen armeijalla.
Häälahjana Kiinan keisari antoi ylistetyn ja ylenpalttisesti koristellun Buddha Shakyamunin patsaan. Songtsen Gampo meni Tiibetin rajalle morsianta ja tämän seuruetta vastaan ja toi heidät sekä lahjat armeijansa turvin Lhasaan Marporin palatsiin.
Tuolloin Tiibetissä oli jo monia dharmatekstejä, mutta kukaan ei osannut lukea niitä eikä tiennyt niiden merkitystä. Kuningas ymmärsi puutteen ja lähetti nuoren Thonmi Sambota -nimisen miehen Intiaan oppimaan kieliä, niin että hän voisi luoda tiibetin kielen aakkoset ja kieliopin tekstien kääntämistä varten. Myöhemmin kuningas kutsui monia kääntäjiä (tiib. lotsawa) Intiasta, Nepalista, Kiinasta ja Kashmirista Lhasaan Marporin linnaan, missä he käänsivät dharmatekstejä.
Thonmi rakensi tiibetiläiset aakkoset kahden intialaisen oppineen avustuksella kashmirilaisen kirjaimiston pohjalle. Kielioppi luotiin nyt ensimmäisen kerran järjestelmällisesti kirjoitetussa muodossa.
Retriitiltä palattuaan kuningas otti taas vastaan velvollisuutensa “Opin suojelijana” ja opetti uskonnollisten kirjoitusten sisältöä ministereilleen ja aatelisille. Hän ohjasi henkilökohtaisesti Avalokiteshvaran harjoitusta ja muita mietiskelymenetelmiä. Hän järjesti kansainvälisen lääkärikonferenssin, johon osallistui lääkäreitä Kreikasta, Intiasta, Persiasta, Kiinasta ja Mongoliasta. Lisäksi hän rakennutti 108 temppeliä eri puolille Tiibetiä. Tiibetiläisten historioitsijoiden mukaan hän kuoli 82-vuotiaana hallittuaan 69 vuotta.
Juuri ennen kuolemaansa kuningas kaiverrutti kuparilaatalle ennustuksen, jonka mukaan viidennessä alenevassa sukupolvessa hänen jälkeensä syntyisi poikalapsi, jonka sukunimi on De ja joka johtaisi maan dharman kulta-aikaan. Tuota laattaa säilytettiin kuninkaan yksityisessä aarrekammiossa ja se oli merkki, johon buddhalaisuuden ensimmäinen kulta-aika Tiibetissä päättyi. Kun viisi sukupolvea oli mennyt manan majoille, ministeri löysi laatan ja koska sillä hänen mielestään oli merkitystä, hän esitteli sen silloiselle kuninkaalle Thide Tsugtenille. Tarkan tutkimisen jälkeen kuningas teki johtopäätöksen, että sukunimi De viittasi häneen itseensä ja hän otti tehtäväkseen laatan ennustuksen täyttämisen. Hän rakensi monia uusia temppeleitä ja kutsui buddhalaisia opettajia naapurimaista. Huolimatta ponnistuksistaan kuninkaan ei onnistunut levittää dharmaa. Oppineet eivät halunneet tulla.
Poikansa synnyttyä kuningas oli toiveikas, sillä tämä oli
todennäköinen sulhasehdokas Kiinan keisarin tyttärelle. Poliittisia
jännitteitä lievittääkseen ja luodakseen hyvät uskonnolliset suhteet,
keisari ja prinsessa Chin-ch'eng-kung-chu hyväksyivät kosinnan.
Mutta kateellinen bönpo-ministeri murhasi nuoren prinssin toivoen,
että hänen oma poikansa saisi prinsessan. Prinsessa oli jo lähtenyt
matkalle kohti Tiibetiä kun traagiset uutiset tulivat, mutta hän
jatkoi matkaansa. Perille päästyään hän hurmasi kuninkaan
kauneudellaan ja heidän liitostaan syntyi kuuluisa hallitsija
Trisong Detsen. Hänen tarkkaa syntymäaikaansa on vaikea määrittää,
mutta hän eli 700-luvulla. Kuningas Trisong Detsenin hallituskausi 700-luvulla
Mahtavan armeijansa avulla kuningas hallitsi pian suurta osaa Itä-Aasiasta, kauppa kukoisti ja hyvinvointi levisi laajalle. Riidat rajavaltioiden kanssa loppuivat.
Trisong Detsen oivalsi, että rauhan ja hyvinvoinnin aikana olisi hyvä levittää dharmaa. Hän lähetti sotilassaattueita ja rakennusmiehiä Kiinaan näyttääkseen keisari T’ai-tsungille Tiibetin armeijan voiman. Kuningas lähetti myös kaksi uskollisinta ministeriään, Salnangin ja Sangsin keisarilliseen hoviin pyytämään neuvoja buddhalaisuuden esiin tuomiseksi. Hovin paras oraakkeli, buddhalainen munkki, jolla oli meditaation tuoma selvänäkökyky, näki ennalta että lahjakas ja myötätuntoinen intialainen apotti kykenisi vakiinnuttamaan dharman Tiibetissä.
Palatessaan Kiinasta ministerit toivat kuninkaalle tuhat dharmakirjaa. He olivat kuitenkin huolissaan siitä, miten turvassa buddhalaiset kirjoitukset olisivat bönpo-kulttuurin keskellä, ja Ma-zhangin kannattajien väliintuloa peläten he luovuttivat kirjat kuninkaalle yksityisesti.
Salamat löivät Marporin palatsin kivipilareihin ja tulva vei palatsin mennessään. Eräät bönpot tunsivat uskonsa olevan vaarassa ja muuttuivat yhä vihamielisemmiksi, erityisesti siksi, että apotti edusti voimakasta intialaista perinnettä, joka voisi vakavasti uhata bön-uskontoa harjoittavan aateliston asemaa.
Kun Shantaraksita näki läsnäolonsa aiheuttaman vihamielisyyden hän sanoi kuninkaalle, että paikalliset henget olivat närkästyneet hänen tulostaan, eikä hän itse voinut saada rauhaa aikaan. Nepalissa olisi kuitenkin Padmasambhava, ”Lootuksessa syntynyt,” jonka esimerkillinen myötätunto ja mantran voima voisi taltuttaa nämä demonit – Tiibetin kansan kollektiivisen mielen projektiot. Shantaraksita jätti Tiibetin vähin äänin mennäkseen kutsumaan Padmasambhavan.
Khalan solassa läntisessä Tsangissa hän kohtasi kaksitoista maan jumalatarta, jotka alkoivat heitellä salamoita nuolien tapaan ja tahtoivat musertaa hänet kallionlohkareiden väliin. Mutta kun Guru nosti kätensä, salamat muuttuivat hiileksi ja jumalattarien voimat ehtyivät.
Näistä kahdestatoista jumalattaresta tuli kaksitoista suojelijatarta ja kun niiden mieli kokonaan muuttui, niiden tehtäväksi annettiin dharman vartioiminen. Matkallaan Lhasaan Padmasambhava kulki pohjoisen ylämaiden halki ja taltutti siellä Tang-lhan luonnonhenget ja muita ei-ihmisenkaltaisia olentoja. Tällä tavalla näissä ja monissa muissa paikoissa Padmasambhava ei vain voittanut henkiä vaan sai niiden mielen muuttumaan ja teki niistä dharmansuojelijoita.
Sillä aikaa Shantarakshita oli päässyt takaisin Lhasaan. Hän toi mukanaan joukon rakennusmiehiä, joilla oli tarvikkeita Samyeen rakennettavan temppelin pystyttämistä varten. Kivet eivät kuitenkaan tahtoneet pysyä paikoillaan: sen mitä ihmiset päivällä saivat aikaan, ei-ihmiset (henget) yöllä hajottivat. Shantarakshita tiesi, että hänen oli odotettava Suuren Gurun saapumista.
Kun Padmasambhava saapui Tamariskin puutarhaan Punaisen Kallion solassa monen kilometrin päässä Lhasasta, tervetuliaiskulkue oli häntä vastassa kukin, lauluin, tanssein ja rummuin. Nuori kuningas vaikutti ylpeyden sokaisemalta tämän upean tapahtuman keskellä, mutta Guru palautti hänet maan pinnalle sytyttämällä kuninkaan viitan tuleen kipinöillä, jotka sinkosivat hänen sormistaan. Kuningas ymmärsi välittömästi kumartaa Gurun edessä, ja muu joukko seurasi hänen esimerkkiään.
Padmasambhava siunasi sitten paikalla olevan pienen temppelin ja kutsui sen kaikki patsaat mukaan juhliin. Kerrotaan, että patsaat elävöityivät ja alkoivat tanssia ja juhlia. Tuona yönä temppeli tyhjeni sekä patsaista että ihmisistä, ja aamun tullen patsaat söivät eväitä ja keskustelivat dharmasta. Padmasambhava ilmoitti sitten kaikille: “On tehtävä paljon työtä, jos halutaan, että Samyen temppeli valmistuu pian.” Kuninkaan ja Shantaraksitan saattamana hän lähti kohti Samyeta luultavasti vuoden 760 tienoilla.
Saavuttuaan perille Padmasambhava sanoi, että demonit, henget ja muut pahantahtoiset ei-ihmiset täytyy kutsua mukaan, sillä niiden apua tarvitaan Samyen rakentamiseksi. Kuninkaan huoli helpottui ja epäilykset haihtuivat, kun Padmasambhava suoritti seremonian, jonka kautta ne valjastettiin dharmatyöhön.
Sen yleinen malli oli haettu intialaisesta Odantapurin luostarista ja sillä oli oma erikoisuutensa. Päärakennuksessa oli kolme kerrosta, joista jokainen edusti eri tyylisuuntaa. Näin tehtiin kunniaa intialaisille, kiinalaisille ja tiibetiläisille vaikutteille Tiibetissä. Kongtrul Rinpochen mukaan rakentamistyö kesti viisi vuotta. Muut sanovat sen kestäneen 12 vuotta. Voi hyvin olla, että päärakennukset saatiin valmiiksi ja pyhitettiin viiden vuoden kuluttua ja työn loppuun saattaminen kesti sen jälkeen vielä seitsemän vuotta.
Ihmiset alkoivat iloisina tanssia ja kultaiset patsaat elävöityivät yhtyen ulkona olijoiden riemuun. Sanotaan, että aurinko ja kuu nousivat yhtä aikaa.
Pyhäinjäännösten hankkiminen
Kun Samyen luostari monine temppelirakennuksineen oli valmis, Shantaraksihita sanoi Padmasambhavalle: “Meillä on nyt koko joukko hienoja temppeleitä, mutta ei yhtään pyhäinjäännöksiä stupia varten. Mitä meidän pitäisi tehdä?”
Guru vastasi: ”Pyydän kuningas Trisong Detseniä lähettämään taianomaisen armeijansa Intiaan. He voivat hankkia pyhäinjäännöksiä ja tuoda ne turvallisesti Tiibetiin, niin että ne säilyvät tuleville sukupolville.”
Tarina kertoo, että kun Buddha oli kuollut, hänen ruumiinsa jaettiin kahdeksaan osaan. Osista tehtiin fyysisiä pyhäinjäännöksiä, joita säilytettiin eri paikoissa Magadhassa, Pohjois-Intiassa. Kuningas meni armeijoineen Magadhaan ja onnistui hankkimaan joitakin noista pyhäinjäännöksistä. Niitä säilytettiin stupassa, jonka ovella oli terävistä veitsistä tehty mylly. Se pyöri tuulimyllyn tavoin ja esti ihmisiä pääsemästä kammioon. Trisong Detsenille annettiin salainen tieto sitä, miten mylly pyöri Gangesin vesivoimalla. Armeija tutki joen varsia monen kilometrin matkalta ja löysi kohdan, mistä virta ohjautui myllyyn. Se padottiin, mylly pysähtyi ja kuningas otti haltuunsa joitakin pyhäinjäännöksiä Samyeta varten.
Voi näyttää siltä, että armeijan vieminen Intiaan ja pyhäinjäännösten ottaminen ilman lupaa oli itsekästä. Sen valossa, mitä nyt tiedämme historiasta, niin ei ollut, sillä dharma heikkeni Intiassa ja hävisi sieltä kokonaan muutamassa vuosisadassa, kun taas Tiibetissä se kukoisti seuraavat 1300 vuotta.
Dharman ja sanghan juurruttaminen
Ne monet sutrat (Buddhan saarnat) ja shastrat (sutrien kommentaarit), jotka oli tuotu Intiasta, täytyi kääntää Tiibetiksi tulevia dharmaopetuksia varten. Tätä valtavaa työtä tekemään kuningas kutsui maahan intialaisia oppineita, kuten Dharmalokan ja Ratnasenan. He työskentelivät Shantarakshitan ja Padmasambhavan ohjauksessa. 160 tiibetiläisestä kääntäjästä yhdeksän parasta olivat kolme vanhinta, Bagor Vairocana, Denma Tsemang ja Kashmiri Ananda; kolme keski-ikäistä, Nyag Jnanakumara, Khön Luyi Wangpo ja Ma Rinchen Cho; sekä kolme nuorinta, Kawa Paltseg, Choro Luyi Gyaltsen ja Zhang Yeshe De. Heidän päätehtävänään oli kääntää klassisen buddhalaisen mahayanan kaanon. Padmasambhava puhui voimakkaasti mahajoogatasoisen tantran puolesta ja hänen ansiostaan käännettiin Guhyasamaja ja Guhyagarbha tantrat sekä Maya-Jala tantrat.
Tänä hedelmällisen käännöstyön aikana koulutettiin ja vihittiin myös monia munkkeja. Seitsemän heistä kuului Padmasambhavan oppilaiden ensimmäiseen ryhmään. Näin Tiibetin sangha sai alkunsa. Vinayan moraalisääntöjä, joita Intian luostarit noudattivat, korostettiin voimakkaasti myös Tiibetissä.
Kun dharma ja sangha oli saatu perustetuksi, kuningas Trisong Detsen oli hyvin tyytyväinen ja ylisti Guru Rinpochea kiittäen hänen siunauksiaan menestyksestä. Jopa bön-ministereistä moni ryhtyi munkiksi, erityisesti jalon Gar-perheen jäsenet, ja lyhyessä ajassa täysin vihittyyn munkkikuntaan liittyi yli kolmesataa jäsentä.
Kuningas toivoi, että munkit saisivat parhaan mahdollisen koulutuksen, joten hän lähetti Vairocanan opiskelemaan Intiaan. Hänestä tuli tämän aikaisen ajanjakson keskeisin kääntäjä ja hän käänsi monia mahajoogaan liittyviä teoksia. (Nyingmapoiden vajrayana opetukset jakaantuvat kolmeen alaluokkaan: mahajooga-tantraan, anujooga-tantraan ja atijooga-tantraan.) Hän vastaanotti myös pitkän ja salaisen henkilöltä henkilölle annettavan perinteensiirron, joka koski suurelta intialaiselta mahasiddhalta Shri Simhalta tulleita syvällisiä opetuksia. Nyingmapa opetuksissa ne tunnetaan nimellä avaruus ja mieli. Myöhemmin hän opetti niitä.
Toinen lähes yhtä tärkeä kääntäjä oli Vimalamitra, joka oli opiskellut sekä Kiinassa että Intiassa (Shri Simha oli hänenkin opettajansa). Lisäksi Vimalamitra ja Vairocana saivat kumpikin hyvin tärkeitä perinteensiirtoja intialaiselta mestarilta Buddhaguhyalta.
Tiibetiläisillä oli sama ongelma kuin länsimaiden dharmakeskuksissa nykyisin: dharma oli vieraalla kielellä. Ensin opetusta annettiin etupäässä sanskritiksi, mutta edes pienet lapset eivät tahtoneet oppia ääntämään sitä ja sanoivat bubba buddhan sijaan ja mamo namon sijaan. Niinpä valittiin joukko älykkäitä tiibetiläisnuoria, ja ryhdyttiin koulimaan heistä kääntäjiä. Parhaimmat menivät Intiaan hankkimaan lisää tekstejä ja opetuksia.
Kuningas Trisong Detsenin hallituskaudella rakennettiin kaksitoista luostarikoulua ja useita retriittipaikkoja kuten Samye Chimpu, Drak Yerpa ja Palchen Chuwori. Dharman levinneisyys ja laatu Tiibetissä olivat ällistyttäviä. Kuten suuri mestari Jamgon Kongtrul ensimmäinen sanoi: ”Kun Atisha löysi sanskritinkieliset kirjoitukset Pekar Kordzolingissa, Samyen kirjastossa, hän sanoi että vajrayana oli levinnyt Tiibetissä laajemmalle kuin missään muualla Intia mukaan lukien. Sen sanottuaan hän liitti kätensä yhteen kunnioittavasti ja ylisti aikaisempina vuosisatoja eläneitä suuria dharmakuninkaita, kääntäjiä ja panditoja.
Kahdeksan harjoitusperinnettä kuvaa opetuksia, jotka tuotiin Tiibetiin 700-luvulla. Nyingmapa-perinteen ydin koostuu niistä.
Opetusten puhtaus
Eräässä vaiheessa buddhalaiset ja bönpot väittelivät. Oli niin, että sen, joka hävisi uskonnollisen väittelyn, tuli joko omaksua vastaväittelijän uskonto tai poistua seudulta. Vaakalaudalla oli siis paljon. Yleensä väittelyyn kuului sanallinen osio ja lisäksi kilpailtiin ihmeiden tekemistaidoissa. Mitä buddhalaisten ja bönpojen väittelyyn tuli, kyse oli luonnollisen totuuden ja shamanismin vastakkainasettelusta. Tiibetiläiseen shamanismiin kuului se, että henget ottivat ihmisen valtaansa. Sitä voidaan kuvata debattina pyhimyksen ja meedion välillä. Bön ei noina aikoina ollut sellaista kuin se on nykyisin. Tuhannen vuoden kuluessa buddhalaisuus on vaikuttanut siihen voimakkaasti. 700-luvulla se oli puhdasta shamanismia ja teknisesti ottaen hävisi väittelyn. Hallituksen ministereistä ja kansalaisista monet kuitenkin olivat shamanistisen uskon vallassa niin voimakkaasti, etteivät voineet luopua siitä, vaan jatkoivat uskonnon harjoittamista salaa. Erityisesti niin teki yksi Trisong Detsenin viidestä kuningattaresta.
Trisong Detsenin hallituskauden lopulla ja Shantarakshitan kuoleman jälkeen yhteydet Kiinaan vilkastuivat. Tiibetiin saapui chan-buddhismia (kiinalaista zeniä) harjoittava kirkasälyinen munkki Hwa Shang. Hän saarnasi ”äkillistä valaistumista” ja alkoi käännyttää tiibetiläisiä. Kuningas oli utelias chanin suhteen ja kutsui maahan intialaisen panditan Kamalashilan, joka puolestaan opetti asteittaista valaistumista. Kamalashila edusti prasangika madhyamaka -koulukuntaa ja hänen oli määrä väitellä Hwa Shangin kanssa. Väittely kesti kaksi vuotta (v. 792 – 794) ja lopulta Kamalashila voitti. Hwa Shang karkotettiin Tiibetistä. Jotkut sanovat, että chan loi pohjan nyingmapa-opille nimeltä Suuri Täydellisyys.
Dharma juurrutettiin siis Tiibetiin vahvasti kiitos kuningas Trisong Detsenin ja hänen rikkauksiensa, Shantaraksitan ja hänen opillisen tietoutensa, kiitos Padmasambhavan, joka oli siddhoista voimakkain, kiitos hyvien kääntäjien kuten Vairocana ja Vimalamitra sekä suuren filosofin Kamalashilan. Erityisesti Padmasambhavan karisma ja henkinen voima olivat apuna, kun paikallista vastustusta murennettiin ja dharmasta tehtiin merkityksellinen Tiibetin kansalle.
Kansalle dharma oli kuitenkin uutta eivätkä se ollut valmis omaksumaan sitä kokonaisuudessaan. Siksi Padmasabhava ja hänen oppilaansa kätkivät monia opetuksia, niin että ne voitaisiin löytää kun aika oli oikea. Ne tunnetaan terma-opetuksina (kätkettyinä aarteina). Joissakin niistä on erityisneuvoja myöhempiä aikoja varten, kun ongelmia tulee eteen. Padmasambhava ennusti, että myöhemmin tulisi suuria opettajia, jotka löytäisivät kätketyt aarteet. Pääasiassa he olisivat hänen 25 pääoppilaansa jälleensyntymiä, jotka tunnettaisiin aarteenlöytäjinä, (tiib. terton). Kätkettyjen kirjoitusten sanoma pysyi salassa koska se oli lyhennetty koodiksi, dakinikirjoitukseksi, jonka vain terton pystyi purkamaan.
Ei ole täysin varmaa kuinka kauan Padmasambhava viipyi Tiibetissä. Kongtrul sanoo, että hän viipyi yli 55 vuotta. Hänen mukaansa Guru saapui, kun kuningas oli 21-vuotias ja jätti maan seitsemän vuotta kuninkaan kuoleman jälkeen.
Ralpachen ja Langdarma
Seuraava historiallisesti merkittävä jakso on Trisong Detsenin pojanpojan Ralpachenin hallituskausi. Hänet kruunattiin vanhempien veljiensä sijaan, sillä toisesta oli tullut munkki ja toinen, Langdarma, käyttäytyi epämoraalisesti ja ennalta arvaamattomasti.
Kuningas Ralpachen näki, että aikaisempien kääntäjien luoma tiibetin kirjakieli oli teknisesti moitteetonta mutta vaikeaa. Hän huomasi myös, että käännöksissä oli eroavaisuuksia kiinan- ja sanskritinkielisiin versioihin verrattuna. Niinpä hän määräsi, että oppineiden ja kääntäjien tuli korjata tekstit. Jokainen termi luetteloitiin, kielioppia seurattiin tarkkaan ja erityisesti pidettiin huolta siitä, että merkitys säilyi ja kaikki pystyivät ymmärtämään sisällön.
Näin alkoi uusi käännöstyö, ja vanhat mahayana-kirjoitukset korjattiin huolellisesti uuteen asuun. Padmasambhavan ja hänen oppilaidensa kirjoittamat tantrat olivat valmiiksi huolellisesti tehtyjä valaisten sekä vertauskuvallisia että suorasanaisia merkityksiä, joten ne säilytettiin alkuperäisessä muodossaan. Kunnioituksesta sanghaa kohtaan kuningas Ralpachen määräsi, että jokaista munkkia ja lamaa tukee taloudellisesti seitsemän perhekuntaa.
Kuningas rakennutti 108 temppeliä, jotta matkustavaiset, paimentolaiset ja aatelisto kaikki voisivat pysähtyä tekemään uskonnollisia harjoituksia. Hän oli vieraanvarainen oppineita ja kääntäjiä kohtaan ja täten häntä pidetään yhtenä maan tärkeimmistä dharmakuninkaista.
Kuningas Ralpachenin monista kääntäjistä ja akateemisista apoteista Vairocana on erityisen merkittävä. Sanotaan, että hän osasi yli 300 murretta ja levitti tantrisia perinteitä ja Shri Simhan opetuksia Tiibetissä laajalle. Se oli merkittävä apu nyingma-opetusten kehitykselle.
Bönpo-puolen ministereistä neljä ei lopulta voinut sietää kuninkaan lakeja, dharman leviämistä eikä sitä, että panditat kerta kerran jälkeen voittivat heidät väittelyissä. Langdarman pyynnöstä he murhauttivat Ralpachenin hirttämällä.
Dharma tuhoutumaisillaan
Seurasi hirmuhallituksen aika, jolloin siihenastiset dharmaa koskevat saavutukset pyyhittiin lähestulkoon pois. Valtaapitävät ministerit erottivat Ralpachenin aikakauden munkit ja he yrittivät jopa heittää arvokkaan Jowo-patsaan jokeen. Onneksi se oli liian painava nostettavaksi ja niin he vain peittivät sen hiekalla. Sen jälkeen ilmestyi monia huonoja enteitä ja lahjonta kukoisti.
Langdarma, josta oli tullut hullu (riivattu), nousi valtaistuimelle. Hän määräsi, että sanghan on luovuttava valoistaan tai heidät tapetaan. Monta luostaria ryöstettiin tai poltettiin ja Samyen sekä Trulnangin luostareiden ovet teljettiin. Nämä kaksi arvokasta luostaria säilyivät, koska Langdarma pelkäsi, että niiden tuhoaminen saisi Padmasambhavan dharmansuojelijat aiheuttamaan luonnonmullistuksia. Teljettyihin oviin kiinnitettiin määräys, jonka mukaan munkkien tulee juoda olutta (tiib. chang) uskonnollisten harjoitusten sijaan. Vaikuttaa siltä, että kuningas tarjosi oluen! Monet munkit pakenivat. He jotka jäivät joko tapettiin tai ajettiin erämaahan. Maaninen dharman tuhoaminen jatkui noin kuusi vuotta.
Jotkut munkit löysivät turvan kaukana Keski-Tiibetistä. Eräs heistä, Palji Dorje mietiskeli luolassa, kun hän sai näyn siitä, miten paljon kärsimystä Keski-Tiibetissä oli. Hän tunsi suurta myötätuntoa mielenvikaista Langdarmaa kohtaan. Hän ymmärsi, että kuningasta ei saa pyörtämään päätöksiään ja vastahakoisesti päätyi siihen, hänen täytyy salamurhata kuningas.
Palji Dorje pukeutui mustaan kaapuun jossa oli valkoinen vuori. Hän nokesi itsensä ja valkean hevosensa noella ja ratsasti kaupunkiin, missä kuningas katseli katunäytelmää. Hän kumarsi kuninkaalle ja otti samalla esiin jousen ja nuolen viitan alta. Nuoli osui kuningasta sydämeen ja Palji Dorje pakeni hevosellaan ennen kuin kukaan ehti käsittää, mitä oli tapahtunut. Hän kylpi järvessä ja puhdisti myös hevosen. Sitten hän käänsi viitan nurin päin ja pakeni takaa-ajajiaan valkeaan vuoristoon Itä-Tiibetiin. Hän vietti loppuelämänsä yksin retriitillä mietiskellen.
Langdarman kuoltua Yarlungin dynastia romahti ja koko valtakunta jakaantui heimokuntiin.
Hitaan parantumisen vuosisata
Vaikka tantranharjoittajat ja sangha oli ajettu Tiibetin syrjäseuduille, ns. mantran hallussapitäjät olivat säilyttäneet suurimman osan Padmasambhavan, Vimalamitran, Vairocanan ja Shantakshitan syvällisistä suullisista opetuksista. Koska Langdarma pelkäsi Samyen luostarin dharmaa vartioivia jumalattaria, sutran ja tantran julkiset opetukset olivat myös säilyneet. Näiden mittaamattoman arvokkaiden tiedonjyvien ja hartaiden buddhalaisten ponnistelujen avulla olennaiset opetukset ja harjoitukset pysyivät elävinä koko seuraavan vuosisadan ajan. Tätä katkeamatonta tiedonvirtaa Guru Rinpochen ajoista nykypäivään asti kutsutaan nimellä vanhauskoiset, nyingmapat.
Sarma-perinteet
Dharman vanhaa perinteensiirtoa täydennettiin uusilla perinteillä (tiib. sarma) 900-luvun lopulta 1100-luvun lopulle asti. Sarma merkitsee dharmakäännösten ja transmissioiden ”uutta aaltoa”. Seitsemän harjoitusperinnettä kahdeksasta kuuluu uuteen aaltoon. Se alkoi vuoden 970 tienoilla, kun Ngarin kuningas Länsi Tiibetistä lähetti 21 nuorta munkkia Intiaan hankkimaan opetuksia. Heidän joukossaan oli huippuälykäs Yeshe Ö. Lisää sarmaperinteistä täällä.
Kahdeksan suurta harjoitusperinnettä
Vaikka monta opetusten tiedonvirtaa kulki Intiasta Tiibetiin sekä intialaisten että tiibetiläisten mestareiden työn tuloksena, jälkeenpäin niitä on kuvattu kahdeksana suurena harjoitusperinteenä. Niillä kaikilla on perusbuddhalaiset opetukset, jotka perustuvat sutriin sekä mahayanan opetukset tyhjyydestä ja myötätunnosta. Ne eroavat toisistaan pääasiassa sen mukaan mitä vajrayanan tantrisia osa-alueita niiden perinteissä on.
1. Nyingma
Yllä kuvattiin aikoja kuningas Lato Thorista kuningas Langdarmaan saakka, siis 300-luvulta 800-luvulle. Tätä kutsutaan ikivanhaksi perinteensiirroksi. Nyingma merkitsee ”ikivanhaa” ja nyingmapa tarkoittaa tätä perinnettä harjoittavia buddhalaisia, ”ikivanhoja”. Olemme jo käsitelleet dharman Tiibetiin tulemisen päätapahtumia, nyt katsomme lyhyesti sitä, mikä on nyingma-perinteen sisältö.
Nyingmapat jakavat buddhalaisuuden yhdeksälle eri harjoitustasolle, yhdeksään kulkuneuvoon (yanaan):
Kaikki yhdeksän kulkuneuvoa ovat osa dharman polkua ja niiden tarkoitus on auttaa löytämään todellisuuden aito luonto, jota nyingmapat kutsuvat Suureksi Täydellisyydeksi (tiib. dzogchen). Erityisesti atijooga-harjoitukset keskittyvät todellisuuden aidon luonnon tunnistamiseen.
Nyingma-perinteen aikaisia mestareita ovat intialainen Prahevajra, joka Tiibetissä tunnetaan nimellä Garab Dorje ja hänen aikalaisensa Manjushrimitra. Perinne siirtyi vuosisatojen saatossa Shri Simhalle, josta tuli Padmasambhavan ja Vimalamitran guru. Opetukset säilyivät kuningas Langdarman terrorin ajan suullisena perinteenä (tiib. kama) ja kätkettyinä opetuksina (terma). Tärkein terma-aarre sisältyy Rinchen Terdzöön, tekstikokoelmaan, johon Jamgön Kongtrül kokosi kolmea sisäistä tantraa koskevat termat.
Manjushrimitra järjesti Prahevajran opetukset kolmeen aspektiin: mieli-aspektiin (semde), laajuuden aspektiin (longde) ja gurun neuvojen aspektiin (men ngakde). Prahevajra kuvaa niitä näin:
Kolme aspektia yhdistyy Prahevajran opetuksiin seuraavalla tavalla:
1. Mieliaspekti, semde, perustuu 21 avainasemassa olevaan tantratekstiin. Niissä korostetaan, että kaikki ilmiöt ovat mielen kirkkauden luomaa vuoropuhelua. Se on se, minkä guru osoittaa oppilaalle.
2. Laajuuden aspekti, longde, perustuu 12 tantraan. Ne liittyvät siihen, miten ilmiöiden tyhjää luontoa koskevat mahdolliset kysymykset ratkotaan.
3. Gurun neuvot, men ngakde, on välitetty lähes kokonaan termojen kautta ja se koskee sitä, miten ilmiöiden ja tyhjyyden ykseyttä sovelletaan olemassaolon kaikkiin tilanteisiin. Nämä termat on koottu mm. Sydänveri (Nyingtik) -opetuksiin. Tässä gurun neuvojen aspektissa, jotka liittyvät Suureen Täydellisyyteen, on kaksi kuuluisaa erityisohjeiden aluetta: a) kadag trechö, alkuperäisen puhtauden läpi leikkaaminen b) lhündrub tögal, spontaanin läsnäolon suora kohtaaminen.
Nyingma mestarit ja luostarit
Padmasambhava opetti dharma monille onnekkaille oppilaille, joiden joukossa oli monia erittäin pitkälle päässeitä olentoja: Chimpun 25 mahasiddhaa, Yangdzongin 55 oivaltanutta olentoa, Yerpan ja Chuworin 108 oppilasta, jotka saavuttivat sateenkaarikehon, Sheldrakin 30 tantrikaa, 25 valokehon saavuttanutta dakinia ja niin edelleen.
Lisäksi oli perinteen pääopettajia kuten mestari Vairocana, mahapandita Vimalamitra, Nupchen Sangye Yeshe, Nyangben Tingdzing Zangpo, Jnana Kumara Nyagin alueelta ynnä muita, sekä tertönit, jotka paljastaisivat salatut kirjoitukset myöhempinä aikoina. Heistä parhaimmat olivat Nyanral Nyima Ozer ja Guru Chöji Wangchuk, sekä kahdeksan, joiden sukunimi oli Lingpa: Sangye Lingpa, Dorje Lingpa, Rinchen Lingpa, Pema Lingpa, Ratna Lingpa, Kunjong Lingpa, Do-ngak Lingpa ja Tennyi Lingpa. Oli myös pohjoisten aarteiden löytäjä Rigdzin Gödem Truchen ja 21, joiden sukunimi oli Nuden, mm. Dundul Nuden ja Dorje Nuden.
Erityismaininnan ansaitsee tertön Ogyen Chojur Lingpa, jonka tehtävänä oli löytää termatekstejä ns. rappion aikana, jolloin olennot kuolevat ennenaikaisesti nälkään, sairauksiin ja sodissa,vastustavat hyvän tekemistä ja dharmaa, elinaika on lyhyt, tunteet ovat vahvoja ja näkemykset vääriä. (Väärä näkemys tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ei usko karmaan, jälleensyntymiseen eikä tyhjyyteen. Oikea näkemys on uskoa karmaan, jälleensyntymään, Buddhaan, valaistumiseen, tyhjyyteen jne.) Näiden suurten olentojen valaistuneen toiminnan ansiosta vajrayana dharma pysyi elossa taantumuksen aikoina ja säilyy aikojen loppuun asti.
Yllä mainittujen opetusperinteiden kuusi tärkeintä luostaria ovat myös säilyneet näihin päiviin asti. Ylämaalla on Dor ja Min, keskialueella Zhe ja Dzong ja alamaalla Ka ja Pal.
1. Ka-tok. Kadampa Deshek perusti luostakin Katokiin Dergen alueelle Khamin maakuntaan Itä-Tiibetiin vuonna 1159.
2. Dorje Drak. Changdak Rikdzin Ngagi Wangpo perusti luostarin Gongkar Dzongiin Keski-Tiibetiin vuonna 1632.
3. Palyul. Palyul Rikdzin Kunzang Sherab perusti luostarin Dergeen, Khamin maakuntaan vuonna 1665. Siellä pidetään yllä sekä kagyu- että nyingmaopetuksia.
4. Mindrol-ling. Chögyal Terdak Lingpa perusti luostarin Dranang Dzongkongiin eteläiseen Keski-Tiibetiin 1676.
5. Dzogchen. Dzogchen Pema Rikdzin perusti luostarin Rudam Lungpaan Dergen alueelle Khamin maakuntaan vuonna 1689.
6. She-chen. Jurme Kunzang Namgyal perusti luostarin She-cheniin Dergeen, Khamin alueelle vuonna 1734.
2. Jowo Kadampa
Kadampa-opetukset tulivat Tiibetiin suuren mestarin Atishan (980 – 1053) mukana. Atisha, jota kutsutaan myös arvonimellä Jowoje, oli jättänyt taakseen elämän intialaisena prinssinä ja hänet tunnettiin pitkälle päässeenä tantran harjoittajana jo ennen kuin hän otti buddhalaiset munkin valat 29-vuotiaana. Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1011, hän matkusti Intiasta Indonesiaan. Vaarallinen merimatka alkeellisessa kauppalaivassa kesti 14 kuukautta. Atisha tapasi Indonesiassa kuuluisan opettajan nimeltä Serlingpa (Dharmakirti). Hän oli sekä oppinut että oivaltanut ja hänen hallussaan oli bodhimieltä käsittelevä opetus nimeltä Mielenharjoitus (lojong).
Serlingpa asui kuuluisalla buddhalaisella alueella Borobudurissa Jaavalla. Buddhalainen kulttuuri kukoisti siellä jo 700-luvulla. Sanotaan, että Serlingpa oli kuninkaallista sukua ja oli opiskellut Vikramashilan luostariyliopistossa Pohjois-Intiassa. Näyttää siltä, että Atishasta tuli oppinut Serlingpan vaikutuksesta. Hän lähti merimatkalle saatuaan näyn, jossa visualisaatiojumaluus Vihreä Tara kertoi, että kaikkein tärkein buddhuuden saavuttamiseen tarvittava opetus oli bodhimieli.
Atisha opiskeli Serlingpan johdolla 12 vuotta ennen kuin palasi takaisin Intiaan 44-vuotiaana. Palattuaan hän sai akateemisen oppituolin Vikramashilan yliopistosta, joka oli yksi aikansa merkittävimmistä luostareista Pohjois-Intiassa (Bengalissa). Siellä hän viipyi seuraavat 15 vuotta.
Atisha on kuuluisa siitä, että hän yhdisti mahayanaopetusten kaksi pääsuuntausta: ymmärryksen todellisuudesta (prajna) ja valaistumiseen pyrkivän mielen (bodhimieli). Hänen pääviestinsä liittyi eettiseen käytökseen, epäitsekkääseen uhrautumiseen toisten puolesta, hyveelliseen elämään ja pitäytymiseen puhtaissa mahayanaopetuksissa.
Koska Atisha oli nuorena opiskellut tantraa ja Pohjois-Intian luostarit keskittyivät siihen 900 – 1100 -luvuilla, Atisha edusti sutran ja tantran synteesiä. Sellaista ei ollut saatavilla silloin, kun buddhalaisuus tuli Tiibetiin ensimmäistä kertaa.
Tiibetiläisten kuninkaiden pyynnöstä, heidän lähetettyään suuren kääntäjän Rinchen Zangpon Atishan luo, tämä vihdoin päätti tulla ja lähti kohti Tiibetiä vuonna 1042. Hän teki työtä opettaakseen oikeaa näkökulmaa ja ymmärrystä madhyamakan ja yogacaran synteesin kautta. Tilopan tantrista perinnettä hän opetti paljon vähemmän.
Atisha vietti kolme vuotta Länsi-Tibetissä ennen kuin siirtyi Keski-Tiibetiin, missä hän asui elämänsä viimeiset 12 vuotta. Hän tapasi parhaan oppilaansa Dromtönpan (1004-1064), joka oli myös varakas dharman tukija. Hän auttoi Atishaa elvyttämään buddhalaisuutta Tiibetissä. Atisha perusti Nyetangin luostarin lähelle Lhasaa. Siitä tuli myöhemmin Dromtömpan perustaman kadam-sääntökunnan keskus.
Näyttää siltä, että ensimmäiset kadampa-munkit keskittyivät moraalisääntöjen noudattamiseen ja bodhimielen kehittämiseen. Vaikka Atisha itse olikin kouliintunut tantrika, Dromtönpa puhui hänet ympäri jotta hän ei opettaisi tantraa avoimesti.
Kadampat vaikuttivat laajalti, eikä vähiten kagyu-perinteeseen sen suuren patriarkan Gampopan kautta, joka opiskeli nuoruudessaan kadampa-mestareiden ohjauksessa. Kadampa-opetukset pysyivät Tiibetissä puhtaina ja jatkuivat erillisenä perimyslinjana Narthangpa Zhonnu Lodron aikaan asti. Sitten ne jakaantuivat kahteen virtaan. Toinen kulki Pawo Tsuglak Trengwan kautta, hän vastaanotti sen Sakya Panditalta. Tätä perinteensiirtoa on pidetty yllä karma kamtsangin harjoituslinjan kautta. Toinen virta alkoi Gyalwa Gendun Drupista, joka sai sen Lochen tukje Palilta. Se synnytti geluk-perinteen.
Riwo Geden (geluk) -perinne filosofisine teorioineen ei sisälly kahdeksaan harjoitusperinteeseen, vaikka siitä on tullut erittäin näkyvä ja tärkeä koulukunta. Khyentse, Kongtrul ja heidän oppilaansa viittaavat siihen ”myöhempänä kadampana”. Palden Atishan opettama madhyamaka-näkemys ja vinayan käytössäänöt olivat aikojen kuluessa päässeet joissain paikoin hieman rapistumaan, ja Je Rinpoche Tsong Khapa (1357 – 1419) korjasi asian erittäin reippain ottein. Myöhemmälle kadampalle ei ole annettu erillistä asemaa, koska sen filosofia ja harjoitukset eivät sisällä mitään uutta verrattuna kahdeksan harjoitusperinteen aikaisiin kadampoihin. Täten myöhempi kadampa on osuva nimitys.
Dalai Lamat ja Panchen Lamat ovat geluk-oppilinjan haltijoita, mutta he eivät ole teknisesti sen päämiehiä, vaikka niin usein luullaan. Se arvonimi kuuluu Ganden-luostarin apotille, joka on tällä hetkellä Khensur Rinpoche, edesmenneen Ling Rinpochen seuraaja.
Geluk-perinteessä on kuusi tärkeää kirjaa, jotka muodostavat opintojen perustan:
The Great Exposition of the Stages of the Path (Lam-rim chen-mo). The Great Exposition of Tantras (sNgag-rim chenmo). The Essence of Eloquence on the Interpretive and Definitive Teachings (Drang-nges legs-bshad snying-po). The Praise of Relativity (rTen-'brel bstodpa). The Clear Exposition of the Five Stages of Guhyasamaja (gSang-'dus rim-lnga gsal-sgron). The Golden Rosary (gSer-phreng).
Tantrisista perinteistä pääharjoituksia ovat Guhyasamaja, Chakrasamvara, Yamantaka ja Kalachakra, niistä ensimmäinen lienee tärkein.
Harjoitusperinteen nimi on jowo kadampa dharmalinja, koska Jowo Palden Atisha opetti pääasiassa dharman madhyamaka- ja vinaya-aspekteja Hänen suuri teoksensa Bodhipathapradipa on oppilinjan opetusten mestarillinen kommentaari, joka selittää täysin mitä tarkoittaa kolmenlainen kallisarvoinen ihmiselämä. Hän opetti tämän teoksen sisältöä Tiibetissä laajasti ja oppilaat muodostivat perinteen tärkeän jatkumon. Keskeinen henkilö oli kääntäjä Tsultim Gyalwa, joka vastaanotti intensiivistä opetusta Atishalta 19 vuoden ajan. Rongpa Chaksowa sai monia vajrayanaopetuksia Atishalta ja on myös mainitsemisen arvoinen. Hänen oppilaidensa joukosta valikoitui kolme eturivin mestaria Tsangin alueella: Gar, Gö ja Yul ja kolme Keski-Tiibetissä: Ku, Ngog ja Drom. Heidän ansiostaan syntyi nagtso kagyu, joka levitti Atishan opetuksia. Dromtönpan perinne gyalwi jungne, “seitsemän pyhää asiaa”, kehittyi säilyi parhaiten. Se sisälsi opetuksia neljästä jalosta jumaluudesta ja Tripitakan kolmesta osasta (sutrat, vinaya ja abhidharma). Sen maine kiiri kauas nimellä ”kallisarvoinen kadampa”.
Dromtönpan kolme kuuluisaa oppiveljeä olivat Potowa Rinchen Sal, Chen-Nga Tsultim Bar ja Pu-Chung Zhonnu Gyaltsen. Heistä Potowa Rinchen Sal sai kuuden shastran perinteensiirron vaalittavakseen: kaksi liittyi uskoon, kaksi mietiskelyyn ja kaksi käytökseen. Chen-Nga Tsultim Bar vastaanotti ja levitti Neljään jaloon totuuteen liittyviä selityksiä ja harjoitusohjeita. Nykyisin dakpo kagyu pitää tätä linjaa yllä. Pu-Chung Zhonnu vastaanotti suulliset selitykset, jotka koskivat kuuttatoista tigleä. Siihen kuului voimansiirto, ohjeet ja teksti.
Nämä opetukset välitettiin Kawa Rinchenille ja ne jatkuivat sukupolvelta toiselle yhden ihmisen hallussa Narthangpa Zhonnu Lodron aikaan asti. Sitten ne jakaantuivat kahteen virtaan. Toinen kulki Pawo Tsuglak Trengwalle Sakya Panditalta. Karma kamtsang harjoitusperinne on pitänyt sitä yllä. Tämä virta kulki Gyalwa Gendun Drupille Lochen Tukje Palilta, ja siitä syntyi geluk-perinne.
Kadampa-luostareista tärkeimmät ovat
Ratreng, jonka perusti Dromtönpa Gyalwe Jungne vuonna 1056. Sangpu Néu-tok, jonka perusti Ngog Lekpi Sherab vuonna 1073. Nartang, jonka perusti Tumtön Lodro Drakpa vuonna 1153.
Kolme kuuluisaa pääluostaria levitti harjoitusperinnettä ja filosofiaa. Niiden toiminnan ansiosta kadampaopetukset levisivät koko Keski-Tiibetiin ja Khamiin ja ajan myötä syntyi kuusi pääluostaria. Niistä tärkeimmät ovat Sera, Drepung ja Ganden, joiden lisäksi keskeisiä ovat Tashi Lunpo, Labrang Tashi Kyil ja Kunbum.
1. Ganden. Tsong Khapa perusti luostarin vuonna 1409.
2. Drépung. Jamyang Chöje perusti luostarin vuonna 1416
3. Séra. Chamchen Chöje perusti luostarin vuonna 1419.
4. Tashi Lhunpo. Gendun Drup perusti luostarin vuonna 1447.
5. Kunbum. Dulwa Chöje Ozer perusti luostarin vuonna 1578.
6. Labrang Tashi Khyil. Jamyang Zhepa Ngawang Tsöndru perusti luostarin vuonna 1709.
3. Marpa kagyu
Perinne tunnetaan nimellä marpa kagyu sen tiibetiläisen perustajan Marpan mukaan, jotta se erottuu shangpa kagyusta, jota käsittelemme myöhemmin. Pääkeskuksemme Kagyu Samye Ling Skotlannissa seuraa tätä linjaa, joten tässä sivustossa on useita perinnettä koskevia linkkejä. Ohessa on vain lyhyt yhteenveto.
Marpa (1012 – 1097) oli valtavan voimakastahtoinen tiibetiläinen nuori mies, joka päätti tuoda Buddhan opetukset Tiibetiin. Häntä pidetään Hevajra-buddhan ilmestyskehona. Opiskeltuaan sanskritia ja Intian murteita hän teki kolme vaarallista matkaa Intiaan ja vietti yli 20 vuotta eräiden sen ajan suurimpien mestareiden opissa, erityisesti Naropan, Maitripan, Kukuripan, Paindipan ja Chitherpan. Hän toi mukanaan Tiibetiin kaksi pääasiallista perinteensiirtoa:
1. Taitavien keinojen polun, ts. tantran transmissiot. Ne olivat isätantrojen, äititantrojen ja ei-dualististen tantrojen ydin. Lisäksi hän opetti Naropan kuusi joogaa, joka on äititantrojen täydellistymisvaiheen olennainen osa.
2. Vapautuksen polun: mahamudramenetelmät, jotka hän sai pääasiassa Maitripalta.
Nyingmapoiden tapaan kagyuperinne jakaa kulkuneuvot eli yanat yhdeksään:
1. Taitavien keinojen polku saa alkunsa mahasiddha Tilopasta. Hän oli tehnyt harjoitusta yli sadan kuuluisan gurun ohjauksessa koko Intiassa ja saanut perinteensiirtoja. Hän valaistui täysin, hänestä tuli buddha. Tämä valaistuminen johti hänet valaistumisen alkulähteille ja hän sai ”ensi käden” transmissiot aiemmin ihmisopettajiltaan saamissaan isä-, äiti- ja ei-dualistisissa kulkuneuvoissa. Hän siirsi ne pääoppilaalleen Naropalle selittäen niitä yhdistävät olennaiset tekijät. Naropa, eräs Intian kuuluisimmista oppineista buddhalaisuuden alalla, jätti Nalandan yliopiston ja seurasi Tilopaa 12 vuotta valaistuen lopulta. Hän siirsi intialaisen tantran opetukset sitten puolestaan Marpalle.
2. Vapautuksen polku kulkee Buddhalta taivaallisten bodhisattvojen Ratnamatin ja Sukhanathan kautta Sarahalle. Buddha ennusti, että Saraha oivaltaa mahamudran ja välittää nämä opetukset. Mahamudra on Suuren Täydellisyyden tavoin mitä tehokkain tapa oivaltaa mielen todellinen luonto. Laajat mielen mietiskelemistä koskevat opetukset ilman visualisaatiota tai mantraharjoitusta siirrettiin Sarahan kautta pitkää linjaa pitkin Maitripalle, joka antoi ne Marpalle.
Marpan toiminta Tiibetissä supistui siihen, että hän antoi luottamuksellisia perinteensiirtoja kouralliselle oppilaita niistä opetuksista, jotka hän oli saanut Intiasta ja kääntänyt Tiibetiksi. Hänellä oli neljä lahjakasta oppilasta, joista merkittävin on kuuluisa joogi Milarepa, joka saavutti valaistumisen yhdessä elämässä. Milarepalla oli kaksi oppilasta, jotka olivat kuin aurinko ja kuu: Gampopa ja Rechungpa, ja 25 kirkkaan tähden kaltaista oppilasta sekä satoja maallikko-oppilaita. Gampopa oli kuitenkin hän, jonka avulla kagyu-linja vakiintui ja hän yhdisti tantriset opetukset ja mahamudran kadampa-perinteen bodhisattvaopetuksiin ja vinayan luostarikuriin. Gampopalla oli noin 15 000 oppilasta, hän perusti ensimmäisen kagyu-luostarin. Gampopan oppilaat perustivat neljä vanhempaa ja kahdeksan nuorempaa kagyu-linjaa.
Gampopan tärkein henkinen perijä oli ensimmäinen Gyalwa Karmapa. Hänen ajoistaan lähtien Karmapan jälleensyntymät ovat pitäneet yllä kagyun opetuslinjoja upealla tavalla. Naropa ennusti, että kagyu-linjan haltijat olisi kuin garuda-linnun poikaset ja lumileopardin pennut: jokainen sukupolvi edellistä vahvempi.
Alkuaikojen jälkeen kagyu-linja on kasvanut purosta joeksi, kun Karmapat ja muut suuret mestarit ovat yhdistäneet siihen opetuksia muista perinteistä. Niitä ovat esimerkiksi muodottomat dakiniopetukset, mani-mantran laajamittainen käyttö, dharmansuojelija Mahakalan harjoitukset ja lamatanssit, kolmen vajran perinne, chöd, astrologia, kalachakra, nyingmapoiden nyingtik ja monia muita nyingma-perinteitä, Niguman kuusi joogaa shangpa kagyulta, Dignagan / Dharmakirtin johdonmukaisen päättelyn ketju sekä shentong näkemys tyhjyydestä, joka saatiin jonangpa-perinteestä.
Kagyu-perinteessä opiskellaan suurten klassisten mahayanan-kirjoitusten lisäksi:
1. Gampopan Kallisarvoista vapautuksen ornamenttia, joka koskee mahayana-dharman perusasioita. 2. Maitreyan Uttara tantra shastraa, buddhaluontoa koskevaa suurta klassikkoa, joka perustuu shentong-näkemykseen. 3, Yhdeksännen Karmapan Syvällistä sisäistä merkitystä, joka antaa selonteon chakroista, energiakanavista ja buddhalaisen joogan elämänvoiman energioista kalachakra-tantran ja muiden tantrojen mukaan. 4. Hevajra-tantraa ja sen kommentaareja, jotka selittävät tantrista harjoitusta pohjia myöten.
Pääasiallisia tantraharjoituksia ovat Vajravarahi, Chakrasamvara, Gyalwa Gyamtso ja Mahamudra.
”Kagyu” tarkoittaa taitojen siirtoa mestarilta oppilaalle. Taitoja ovat Naropan kuusi joogaa ja mahamudra mietiskelyohjeineen ja kirjallisine taustatietoineen. Linja kulkee seuraavien henkilöiden kautta: Nga-dak Marpa Lotsa siirsi Intiasta keräämänsä arvokkaat opetukset neljälle pääoppilaalleen: Ngoktön Chödorille (kotoisin Zhungista), Tsurtön Wangnelle (kotoisin Dolista), Metön Tsenpolle (kotoisin Tsangista) ja Milarepalle (kotoisin Guntangista). Jetsun Mila Shepa Dorje vastaanotti täydellisen suullisen perinteensiirron (tiibetiksi bka’.babs – ka, kagyu, suullinen) eli Marpan harjoitusperinteen taitojen siirron. Hänen oppilaistaan Rechungpa ja Dagpo Da-ö Zhonnu (Gampopa) saivat täydellisen salaisen transmission.
Heistä Dagpo Rinpoche vastaanotti suurelta joogi Milarepalta taitavat keinot (Naropan kuusi joogaa) ja mahamudran selitykset. Lisäksi hän oli saanut Palden Atishalta kadampan sutrayanan asteittaisen tien opit. Hänessä nämä kaksi virtaa yhdistyivät täydellisesti ja ne tunnetaan kadampan ja mahamudran yhtenä linjana. Täten tavalliset oppilaat saivat kadampan yleisiä buddhalaisia opetuksia, esimerkiksi sutrayanan Mahayana uttara tantra shastraan perustuvia mietiskelyohjeita, jotka tunnetaan mahamudran sutratasona ja jotka annetaan julkisina opetuksina, kun taas lahjakkaille oppilaille annettiin salaisia opetuksia: Jetsun Milarepalta tulevia taitavien keinojen harjoituksia ja mahamudran vajrayanatason ohjeita.
Koska niin monet hyötyivät näistä kahden tason harjoituksista, perinnettä alettiin kutsua nimellä Pal nyamme dagpo kagyu – ”Taitojen siirto mestarilta, loistavalta ja vertaansa vailla olevalta Gampopalta oppilaille”. Syntyi neljä vanhempaa ja kahdeksan nuorempaa kagyu-linjaa, Bhutanin ylä-, keski- ja alamaan linjat, Nedo kagyu jne. Ne olivat kuitenkin kaikki Gampopan eli dakpo kagyu -ideologian eri aspekteja. Näin ne tunnetaan maailmanlaajuisesti Loistavana ja vertaansa vailla olevana dagpo kagyuna.
Kamtsang kagyu on laajimmalle levinnyt ja sillä oli alun perin viisi pääkeskusta, jotka kuvasivat sen perustajan, ensimmäisen Gyalwa Karmapan, Dusum Khyenpan kehoa, puhetta, mieltä, hyviä ominaisuuksia ja valaistunutta toimintaa. Myöhemmin kolmesta tuli tunnettuja sijainnin perusteella: Tolung Tshurpu ylämaalla (Länsi-Tiibetissä), karma Gön Keski-Tiibetissä ja Palpung alamaalla (Itä-Tiibetissä).
1. Karma Gönpa. Ensimmäinen Gyalwa Karmapa, Dusum Khyenpa perusti luostarin Chamdoon, Khamin maakuntaan Itä-Tiibetiin vuonna 1155.
2. Kampo Kangra. Ensimmäinen Gyalwa Karmapa, Dusum Khyenpa perusti luostarin Tangsaan, Khamiin vuonna 1164.
3. Pangpuk. Ensimmäinen Gyalwa Karmapa, Dusum Khyenpa perusti luostarin Tangsaan, Khamiin vuonna 1169.
4. Karma Lhateng. Ensimmäinen Gyalwa Karmapa, Dusum Khyenpa perusti luostarin Nangcheniin, Khamiin vuonna 1185.
5. Tshurpu. Ensimmäinen Gyalwa Karmapa, Dusum Khyenpa perusti luostarin Tolung Tshurpun Keski-Tiibetiin vuonna 1189.
6. Palpung. Kahdeksas Tai Situ, Chökyi Jungne perusti luostarin Dergeen, Khamiin vuonna 1727.
4. Shangpa kagyu
Tiibetiläinen Khyungpo Naljor (978 – 1079?) toi shangpa kagyun sisältämät opetukset Intiasta Tiibetiin. Hän matkusti ensin Nepaliin ja tapasi siellä Acharya Sumatin, opiskeli kääntäjäksi ja meni sitten Intiaan. Hän kävi Intiassa seitsemän kertaa ja sai vajrayanaopetuksia 150 oppineelta ja jooogilta. Khyungpo Naljorin pääopettajia olivat Sukhasiddha, Rahulagupta ja Niguma, Naropan tantrinen puoliso. Palattuaan Tiibetiin hän otti luostarivalat kadampamestari Langri Thangpalta.
Khyungpo Naljor perusti monia luostareita Phenyulin ja Shangin alueille Tsangissa Tiibetissä. Siitä johtuu perinteen nimi shangpa kagyu. Hän jatkoi opetustyötä Tiibetissä yli 30 vuotta. Hänellä oli paljon oppilaita ja hän välitti edelleen vastaanottamansa opetukset niin, että ne ovat tänäkin päivänä olemassa.
Eräitä shangpa kagyun keskeisiä harjoituksia ovat Chakrasamvara, Hevajra, Mahamaya, Guhyasamaya, Niguman kuusi joogaa ja mahamudra. Jamgon Kongtrul Suuri teki valtavan ponnistuksen 1800-luvun lopulla elvyttääkseen ja säilyttääkseen shangpa kagyu linjan. 16. Gyalwa Karmapa tuki sen säilyttämistä 1900-luvulla. Kiitos kahden shangpa kagyu -mestarin, Khyabje Kalu Rinpochen (1905 – 89) ja Khyabje Bokar Rinpochen (1940 – 2004) tämä perinne säilyi.
Siddha Khyungpo Naljorilta peräisin olevassa shangpa-linjassa on viisi avainaspektia:
1. Kundaliiniharjoituksen huippu – Hevajra tantra. 2. Karmamudra-harjoituksen huippu – Chakrasamvara. 3. Harhanomaisen kehon ja kirkkaan valon huippu – Guhyasamaja. 4. Unijoogan huippu – Mahamaya. 5. Valaistuneen toiminnan huippu – Dorje Jigdze.
Khyungpo Naljor teki itse näitä harjoituksia täyteen oivallukseen asti ja levitti opetuksia oppilaidensa kautta. Koska hänen keskuksensa sijaitsi Zhang Zhung Shangin alueella Tsangissa, häntä alettiin kutsua Lama Shangpaksi ja hänen perinteensä nimeksi tuli shangpa kagyu. Sen kuuluisimmat opetukset ovat ”Shangin viisi kultaista opetusta”: Nigu, Sukha, Dorje Denpa, Maitripa ja Rahula.
Perinne jatkui viiden ‘sydänpojan’ kautta sekä kuudennen, myöhemmin vaikuttaneen patriarkan avulla. He vaalivat ja levittivät näitä opetuksia. Linja kulki Bönton Kyergangpan ja Sangye Nyentönin kautta Drogön Tönpalle henkilöltä henkilölle annettuna perinteenä. Drogön Tönpalla oli paljon oppilaita, joiden kautta syntyi erilaisia linjoja. Päälinjaksi muodostui opetus, joka kulki Tsangin Shangton kautta Samdingin Zhön-nu Drupille ja Jakchen Gyaltsen Bumille. Nämä oppineet ja oivaltaneet mestarit vakiinnuttivat linjan ja kirjoittivat sen opetukset muistiin. Myöhemmin tämän linjan kuuluisia opettajia olivat Kunchen Dolpo Sangye, Drupchen Tangtong Gyalpo, Sangdak Drolway Gönpo, Palden Kunga Drolcho ja Kongtrul Yönten Gyamtso.
Linjan nykyinen pääkeskus on Palpungissa, minne Kongtrul Yönten Gyamtso perusti retriittipaikan korkealle vuoren rinteelle Niguman opetusten harjoittamista varten. Viisi kultaista opetusta elvytettiin täydellisinä sekä opillisesti että käytännön harjoituksen kannalta ja näin shangpa kagyun teoriat ja harjoitus lähti taas käyntiin. Traditio on pysynyt yllä tähän päivään saakka huononematta.
5. Lamdre / Sakya
Khön Könchok Gyalpo perusti tämän perinteen ensimmäisen luostarin Keski-Tiibetiin lähelle Shigatsea, paikkaan, missä ei kasva paljon vihreitä kasveja ja maa on harmaata. Harmaa maa, tiibetiksi sa kya, antoi perinteelle nimen. Sen henkinen sisältö yhdistetään suureen tiibetiläiseen kääntäjään Drogmi Shakya Yesheen. Sakya-linjan nykyinen johtaja, hänen pyhyytensä Sakya Trizin sanoo hänestä näin:
" Drogmi Shakya Yeshe lähti kahden muun matkalaisen seurassa Nepalin kautta Intiaan historialliselle matkalle, jonka tuloksena lamdre-opetukset levisivät Tiibetiin. He opiskelivat Hevajra-, Samvara-, Guhyasamaja-, Yamantaka-, ja Mahamaya-tantroja vuoden verran Shanta Bhadran alaisuudessa Nepalissa. Opettajansa veljen, Mahapandita Abhayakirtin saattamina he matkustivat sitten Vikramashilan luostariin pysähtyen matkalla Bodhgayaan osoittamaan kunnioitusta Mahabodhi-pyhäkölle.
Drogmi opiskeli luostarikuria, prajnaparamitaa, Samvara- ja Hevajra-tantroja 18 vuotta Shantipan johdolla. Hän hallitsi juuritantrat, kertovat, ohjaavat ja lisätietoa antavat tantrat. Muita hänen opettajiaan olivat Vagendra Kirti, Prajñakara Gupta, Narotapa, Jñanashri ja Ratnavajra. Kun suuri mestari Viravajra oivalsi, että Drogmi oli erittäin kyvykäs oppilas, hän opetti tälle 800-luvulla eläneen pyhimyksen, Virupan, antamat opetukset. Hän sai Hevajra-tantran kolmiosaiset ohjeet kokonaisuudessaan.
Kun paluumatkan aika läheni, mestari antoi hänelle ohjeet noin 80 keskeiseen tantraan kommentaareineen, lukuisia meditatiivisia ohjeita riitteineen sekä viitisenkymmentä sutriin liittyvää dharania. Läksiäislahjana Drogmi sai lamdre-opetukset (ilman juuriopetusta), siihen liittyvät lisäohjeet sekä syvällisiä opetuksia tajunnan siirrosta. Iloitse, sillä olen onnistunut välittämää sinulle kaikki opetukset, jotka minulla on annettavana. Mene nyt Tiibetiin ja tee harjoituksestasi ja opetuksestasi yhtä. Tulen eräänä päivänä luoksesi auttaakseni sinua selvittämään opetuksia koskevat kysymykset. Koska olet Yogeshwaran (Virupan) opetusten haltija, tulee mestari, joka tuo opetukset kokonaisuudessaan kotiovellesi. Nämä lupaukset mukanaan Drogmi Lotsawa jätti Intian viimeistä kertaa.”
Tämä linja erottuu muista lamdre-opetusten ansiosta:
”Lamdre-järjestelmä perustuu Hevajran juuritantraan. Se on ainutlaatuinen ja järjestelmällinen opetus buddhalaisesta polusta kokonaisuudessaan. Se esittää kolmiosaisen buddhalaisen kaanonin olennaisen ytimen sisältäen eettisen kurin (vinayan), Buddhan alkuperäiset saarnat (sutrat), sekä psykologian, kosmologian ja metafysiikan (abhidharma). Se on täydellinen asteittainen polku sisältäen eksoteerisia (sutrat) ja esoteerisia (tantrat) opetuksia ja menetelmiä, joista muodostuu kulkukelpoinen henkinen tie sellaista etsiville. Sen opetukset ovat siirtyneet initiaatioden ja siunausten katkeamattomana perinteensiirtona, missä korostetaan neljää pätevyyttä – pätevää opettajaa, kokemuksia, kirjoituksia ja opinkappaleita. Lamdre-järjestelmän keskeinen piirre on ainutlaatuinen näkemys välinpitämättömyydestä samsaraa ja nirvanaa kohtaan, jonka viitekehyksessä buddhuus oivalletaan. Mielen luonto selitetään siinä sekä samsaran että nirvanan juurena sekä kirkkauden ja tyhjyyden ykseytenä.”
Sakyapat tekevät myös Vajrajoogini-harjoitusta tiibetiläisen kääntäjän Malin opetusten perusteella ja kääntäjä Barin Sataa sadhanaa.
Sakyoiden linja on perustunut Khönin perhedynastiaan alkuajoista lähtien. Linjan johtajat ovat luostarivalan ottaneita ja siksi selibaatissa, mutta linja jatkuu veljenpoikien kautta. Perhedynastiasta tuli Kiinan ja Mongolian keisareiden buddhalaisia guruja, kunnes 1400-luvun alussa paikan otti Phagmo Drupan linja ja myöhemmin Karmapat.
Sen traditio muodostui viiden suuren perinteen perustajan aikana. Heistä ensimmäinen ja vaikutusvaltaisin oli Sakya Kunga Nyingpo (1092 – 1158), joka sai suoria näkyjä Virupasta ja muista mestareista.
Lam-dre tarkoittaa polkua ja tulosta ja siihen kuuluu ’yhdeksänkohtainen polku’. Nämä yhdeksän kohtaa kulkivat perinteensiirtona Drogmi Lotsawalta Sakya Yeshelle. Linjassa oli kolme patriarkkaa ja neljä matriarkkaa, yhteensä siis seitsemän siddhaa. Khönkön Chogyalpo, Jijong Bukarwa ja viisi muuta mestaria olivat seitsemän suurta kirjailijaa. Sekar Chungwa, Jose In ja kaksi muuta pitivät hallussaan suullisia ohjeita. Yhdessä nämä muodostavat kahdeksantoista lamdre-linjan pääasiallista hallussapitäjää. Vähitellen kehittyi 18 erillistä lamdre-perinnettä, mutta vain kahta niistä opetettiin täydessä mitassa, Sakyaa ja Zhamaa. Ensin mainittu on edelleen laajalle levinnyt.
Erityisesti Khönkön Chogyalpon oppilaat pitivät yllä ja kehittivät tätä linjaa. Viisi patriarkkaa Sachen Kunga Nyingposta Drogön Chögyal Pakpaan muodostavat aikaisen linjan ja heidän jälkeensä Sakya Dakchen Trizinin jälleensyntymät ovat olleet keskeisellä sijalla perinteen opettajina aina tähän päivään asti.
Lisäksi Drogön Chögyal Pakpa perusti 25 luostaria Khamiin, kun hän oli matkalla Horiin (Luoteis-Tiibetissä, lähellä Mongoliaa, kattaa osan Chang-tangista). Hän perusti luostareita myös Gar Amyeen ja muualle ja se selittää sen, miksi sakya-perinteellä oli niin monia luostareita Do-Kham Dergessä.
Sakyoiden pääluostarit olivat
1. Sakya Gönpa. Khönkön Chogyalpo perusti luostarin Tsangiin Sakyaan vuonna 1073. 2. Ngor E-wa Chö-de. Ngorchen Kunga Zangpo perusti luostarin Tsangiin Ngoruun vuonna 1429. 3. Penyul Nalandra, keskeisin Tsarluk-luostari. Röntön Mawi Senge perusti luostarin vuonna 1437.
6. Tyynnyttävä shiche- eli chöyul-perinne
Tätä perinnettä ei enää ole olemassa erillisenä, vaan se on osittain sulautunut muihin tiibetiläisiin linjoihin, esimerkiksi kagyupaan.
Tyynnyttävä perinne oli laaja ja täydellinen harjoituskokoelma, joka muodosti polun valaistumiseen. Sen toi Tiibetiin Dampa Sangye. ”Pachik Dampa Sangye” (ainoa isä Dampa Sangye) – oli intialainen mestari, jota tiibetiläiset pitivät Kamalashilan jälleensyntymänä tai jatkumona.
Dampa Sangye opiskeli monien gurujen johdolla isätantroja, äititantroja ja mahamudraa, ja niiden kautta hän saavutti ensin maallisia siddhejä (erityisiä kykyjä ja voimia kuten selvänäkökyvyn). Sitten hän saavutti suuren siddhin: oivalluksen mielen todellisesta luonnosta. Sen jälkeen hän matkusti Intiaan viisi kertaa ja vietti elämänsä viimeiset 25 vuotta Tingrissä Tiibetissä opettaen dharmaa.
Vaikka nykyaikaan saakka tässä linjassa ovat säilyneet pääasiassa ”läpi leikkaavat” chöd-opetukset, ne muodostivat alun perin vain osan hyvin sisältörikasta opetuspakettia. Perinne saa nimensä viisauden täydellisyyteen liittyvistä prajnaparamita-opetuksista, erityisesti Sydänsutrasta, koska ne tyynnyttävät kaikki harhakuvitelmat tyhjyyden viisaudella. Padampa Sangyen oppilaat levittivät opetuksia kolmen päälinjan kautta, jotka tunnetaan nimillä Ma, So ja Kam.
Oppilaista Machig (ainoa äiti) Lapdrönma (1059 – 1145) syventyi erityisesti chöd-harjoituksiin. Machig Lapdrönmaa pidetään esoteerisesti bodhisattva Taran ulkoisena ilmestyskehona, sisäisesti Prajnaparamitana ja salaisesti Vajrajooginina. Toisin sanoen hän oli totuuden ilmentymä joka tasolla.
Lapsena ja nuorena Machig ansaitsi elantonsa ääneen lukijana. Hänellä oli ollut onnea oppia lukemaan ja talolliset palkkasivat hänet lukemaan prajnaparamita-sutria eli ”viisauden täydellisyyttä” koteihinsa, jotta kodit saisivat siunauksen ja henkistä ansiota. Machig oli tunnetusti nopea lukija ja niin hänellä oli paljon kysyntää. Hän sai tekstin nopeasti luettua ja se merkitsi sitä, että talon ei tarvinnut tarjota hänelle kovin monta ateriaa.
“Machig Labdronin salainen elämäkerta” kertoo, miten hän taisteli väistääkseen perinteisen avioliiton ja lähti lopulta kotoa harjoittaakseen dharmaa kutsumuksensa mukaisesti. Hän meni luostariin Yunchongissa, mutta jätti sen ja meni naimisiin intialaisen panditan Topabhadran kanssa. He saivat kaksi poikaa ja tyttären. Nuoremmasta pojasta tuli yksi äitinsä hengellisistä pääperijöistä. Hänestä tuli munkki 15-vuotiaana ja hän opiskeli Dampa Sangyen johdolla. Joidenkin lähteiden mukaan Dampa Sangyen antamat ohjeet johtivat Machigin syvällisiin oivalluksiin. Hänen pääharjoituksensa oli kuitenkin tantrinen ykseys henkisen puolison ja aviomiehen, Topabhadran kanssa, jota pidetään myös buddhan ilmestyskehona.
Machigin opetukset aiheuttivat hämmennystä Nepalissa ja Intiassa, sillä ne eivät vastanneet mitään tunnettua intialaista perinnettä. Tiibetiläisiä linjoja ei silloin ollut olemassa. Intiasta lähetettiin lähetystö oppineita intialaisia Tiibetiin arvioimaan Machigin kykyjä ja opetuksia. Oppilaat kokoontuivat Machigin ympärille hänen kotiseudullaan Zangri Khangmarissa Tiibetissä, missä hän opetti 39-vuotiaasta 99-viotiaaksi, kuolemaansa asti. Siellä hän vakuutti vierailevat panditat väittelytaidoillaan.
Sanottiin myös, että hän oli intialaisen siddhan Mönlam Drubin inkarnaatio. Niinpä lähetettiin ryhmä ihmisiä Etelä-Intiaan etsimään Mönlam Drubin pyhäinjäännöksiä sieltä, missä Machig kertoi niiden olevan. Ne löytyivät, mikä vakiinnutti Machigin asemaa entisestään. Tämän ja muiden todisteiden perusteella pääteltiin, että Machigin opetukset olivat todellakin aitoja ja täten ne olivat ensimmäiset buddhalaiset opetukset, jotka olivat kotoperäisesti tiibetiläisiä.
Chöd-harjoitukset keskittyvät kuuden tuonpuoleisen täydellisyyden (paramitan) ympärille. Erityisen tärkeitä ovat ensimmäinen, anteliaisuuden paramita ja viimeinen, viisauden paramita. Anteliaisuutta harjoitetaan visualisaatioiden kautta. Se, mihin ollaan kiinnytty fyysisesti, tunteiden kautta, mielen tasolla ja henkisesti, annetaan kaikille muille olennoille, heidän palvelukseensa, niin että maksamme karmiset velkamme ja palvelemme valaistuneita olentoja. Chödin harjoittajat ovat kuuluisia siitä, että he kohtaavat pelkonsa menemällä pelottaviin paikkoihin kuten hautausmaille. (Siihen aikaan ruumiit mätänivät hautausmailla maan päällä, ja eläimet kuten shakaalit kävivät siellä öisin ruokailemassa.)
Chödiin kuuluu myös neljän demonin eli neljän maran voittaminen:
1. Skandhamara, aggregaattien demoni, tarkoittaa kaikkea vahingollista, mikä liittyy aggregaattien fyysisiin, tunnepohjaisiin, tiedollisiin ja tajunnallisiin aspekteihin, jotka ”vetävät pahaa puoleensa”. 2. Kleshamara, heikkouksien demoni, tarkoittaa kärsimyksen syitä, pääasiassa itsekkyyttä, vihaa, halua, ylpeyttä ja kateutta. 3. Maranamara, kuoleman herran demoni, tarkoittaa karman takia tapahtuvaa jatkuvaa jälleensyntymien kiertoa, missä kuolema katkaisee dharmaharjoituksen. 4. Devaputramara, jumalten poikien demoni, tarkoittaa omahyväisyyttä, itsekeskeisyyttä ja itsekästä nautinnonhalua.
Perinnettä kutsutaan Kärsimyksen tyynnyttäväksi buddhadharmaksi. Pachik Dampa Sangyen opetukset perustuivat Konsonanttien ja vokaalien suuren joen tantran sekä mahamudran vertauskuvallisen perinteensiirron yhdistelmään. Siinä taitavat keinot ovat sisäinen vapautuminen buddhaluontoon, perusta on kolmiosainen sitoumus (pratimoksa, bodhicitta ja vajrayana), polku on askeettinen ja tulos on kolmenlainen toiminta, josta on hyötyä muille. Harjoitus katkaisee kärsimyksen syiden muodostamat kahleet (heikkoudet kuten halu ja viha) kerralla ja samalla poistaa syistä johtuvat seuraukset.
Linja levisi kolmessa vaiheessa ja jokainen vaihe tuotti kolme pääopetusta. Kache Ang-lon kautta levisi ensimmäisenä Drolma-sykli. Sitten Machöji Sherabin, Sochung Gendun Barin ja Ka Yeshe Gyaltsenin kautta levisi toinen sykli, jossa eri aikoina vaikuttivat Rok Sherab Ö, Drömgom, Bumgom ja Lapdrön. Viimeinen vaihe yhdistyy Padampa Sangyen Intiasta tekemään vierailuun Tiibetissä. Tingrissä asuessaan hän koulutti monista alueen asukkaista kuuluisia oppineita ja oivaltaneita joogeja. Eturivissä olivat Dampa Sharchen idässä, Dorje Trowo etelässä, Sharchung lännessä ja Changchup Sempa Kunga pohjoisessa. He kirjoittivat Padampa Sangyen opetukset muistiin. Perinne kuitenkin heikkeni ja on Mingling Lochen Chöpel Zangpon ansiota että se voimistui uudelleen. Viimeksi mainittu tunnistettiin Rok Tamche Chenpan jälleensyntymäksi. Hän kokosi yhteen perinteen kaikki opetukset, luki ne ja harjoitti liturgioita sekä selitti niiden sisältöä muille. Hänen ystävällisyytensä ansiosta tämä perinne on edelleen olemassa.
”Läpi leikkaava” chöd on osa dharmaopetuksia, jotka tyynnyttävät kärsimyksen. Niiden ydin on prajnaparamita ja erityisesti vajrayana-opetukset dharmasta, joka irrottaa kielteiset voimat. Neljä demonia eli maraa on määrä tuhota, ja niillä tarkoitetaan itsekeskeisiä ajatuksia. Kaikesta, mikä perustuu sellaisiin ajatuksiin, täytyy päästää irti. Jos tahtoo kaataa puun, täytyy katkaista runko, ei oksaa. Samalla tavalla samsaran eliminoimiseksi on katkaistava se, mistä se kasvaa: egoon liittyvät ajatukset.
Varsinainen linja on monimutkainen: on isä-chöd, äiti-chöd, taitavien keinojen isälinja ja viisauden äitilinja, ei-dualistinen merkitys, dakinilinja ynnä muuta. Lyhyesti sanottuna Machig Lapchi Drönmalla oli neljä “sydänoppilasta”, kahdeksan, jotka saavuttivat saman kuin hän ja 16 pääoppilasta. Kolmas Gyalwa Karmapa vastaanotti nämä opetukset opettajaltaan, Namtson Mikyo Dorjelta ja kirjoitti ne muistiin. Siitä kehittyi kolme erillistä linjaa: Surmang, Nedo ja Japche. Dagpo kagyu -perinne levitti opetuksia edelleen.
Linkki: http://www.rinpoche.com/teachings/chod.htm
Khenchen Thrangu Rinpoche: Tarina Kamalashilasta
Bodhisattva Shantarakshitan tekemän ennustuksen mukaan Tiibetiin tuli Kiinasta mies nimeltä Hwa Shang Mahayana levittämään omaa tulkintaansa dharmasta. Ihmiset hämmentyivät, eivätkä tienneet, mikä menetelmä oli oikea. Hwa Shang Mahayana opetti, että juuri niin kuin mustat pilvet peittävät auringon valkoisetkin pilvet peittävät sen. ”Samalla tavoin,” hän sanoi, ”sekä hyvät että huonot ajatukset ja teot estävät buddhan kaiken tietävän tilan toteutumisen.” Hwa Shang Mahayanan mukaan ei tarvinnut tehdä muuta kuin olla ajattelematta, jotta ansion ja viisauden kertymät täyttyvät. Kamalashila sen sijaan opetti, että ansion ja viisauden kertymät olivat kuin linnun kaksi siipeä, jotka kummatkin tarvitaan ennen kuin lintu voi lentää. Hän puhui asteittaisen harjoituspolun puolesta.
Kuningas Trisong Detsenin kutsusta Kamalashila teki pitkän matkan Intiasta Tiibetiin ja tapasi Hwa Shang Mahayanan. Kamalashila ajatteli: “Jos tällä miehellä on tietoa, voimme väitellä dharmasta. Jos hän on tyhmyri, emme voi.” Koetellakseen Hwa Shang Mahayanaa Kamalashila kulki tämän ympäri kolme kertaa keppi kädessään, kysyen eleensä kautta mistä syystä syklisen olemassaolon kolme maailmaa syntyvät (aistimaailma, muodon maailma, muodoton maailma). Koska Hwa Shang Mahayanalla oli paljon tietoa ja hyviä ominaisuuksia hän ymmärsi eleen. Hän veti kätensä esiin hihoistaan vastaten siten: “Kolme syklisen olemassaolon maailmaa syntyy tietämättömyydestä, joka peittää sen mitä ymmärretään ja sen, joka ymmärtää. Silloin Kamalashila tiesi, että Hwa Shang Mahayanalla oli tietoa ja he voisivat väitellä. Niin ihmiset kokoontuivat viralliseen väittelytilaisuuteen Samyeen.
Kuningas, todistaja, Kamalashila ja Hwa Shang Mahayana istuivat yhdessä ja kuningas asetti yhden kukkaköynnöksen Kamalashilan käsiin ja toisen Hwa Shang Mahayanan käsiin. Sitten hän sanoi: ”On tullut ilmi kaksi dharmamenetelmää: älyllisen oivalluksen dharma ja asteittaisen oivalluksen dharma. Siitä syystä ihmiset ovat hämmentyneet miten heidän tulisi harjoittaa dharmaa. Jotta saisimme selvää asiasta pyydän teitä väittelemään. Sen jälkeen häviäjän tulee ilman ylpeyttä antaa kukkaköynnöksensä voittajalle. Sitten hänen, joka häviää, on lähdettävä Tiibetistä ja palattava omaan maahansa.” Sitten he väittelivät. Kamalashila kysyi kysymyksiä ja voitti Hwa Shang Mahayanan. Hävittyään Hwa Shang Mahayana antoi kukkaköynnöksensä Kamalashilalle ja palasi Kiinaan.
Väittelyn jälkeen kuningas Trisong Detsen pyysi Kamalashilaa kirjoittamaan ohjeet, jotka selittävät miten asteittaista mietiskelyä tehdään intialaisen buddhalaisen perinteen mukaan. Hän sanoi: ”Näit, millainen ongelma täällä syntyi. Jotta Buddhan opetuksia ei vääristeltäisi tällä tavalla tulevaisuudessa, ole hyvä ja laadi luotettava teos, jota on helppo ymmärtää ja josta on paljon hyötyä.” Ohjatakseen Samyen luostarissa opiskelevia uusia tiibetiläisiä munkkeja Kamalashila kirjoitti kolmiosaisen teoksen nimeltä Mietiskelyn asteet (sanskritiksi Bhavanakrama, tiibetiksi sGom-rim).
Kamalashila lähti sitten kohti Intiaa. tarina kertoo, että matkalla hän näki tien varrella intialaisen miehen ruumiin. Mies oli kuollut tarttuvaan tautiin, eikä kukaan uskaltanut koskea ruumiiseen. Kamalashila halusi auttaa seudun asukkaita ja siirsi tajuntansa ruumiiseen. Hän käveli kauas tiestä ja jätti ruumiin sinne. Hänen tajuntansa palasi takaisin tien varteen, mihin hän oli jättänyt oman kehonsa.
Kamalashila ei ollut pelkästään älykäs vaan myös komea ja terve. Sillä aikaa kun komea ruumis makasi tien varressa Padampa Sangye, joka oli varsin ruma, tuli paikalle ja ajatteli: ”Minun kehoni ei ole hyvä. Tämä vastakuollut ruumis on hyvä ja kaunis. Siirrän tajuntani siihen.” Niin hän teki ja käveli pois, jättäen vanhan ruumiinsa tienposkeen. Kun Kamalashilan tajunta palasi, se ei löytänyt muuta paikkaa kuin intialaisen joogin ruman kehon, ja meni sitten sinne. Mieli oli Kamalashilan mutta ruumis ei – ja päinvastoin. Mieli oli Padampa Sangyen mutta ruumis ei.
Siksi sanotaan, että kun Kamalashila tuli Tiibetiin toistamiseen, hän tuli Padampa Sangyen hahmossa.
7. Jordrukpa eli Jonangpa-perinne
Sutratasolla tämä linja on kuuluisa siitä, että se kehitti ja levitti Keskitien koulukunnan shengtong-filosofiaa (”tyhjä toisesta”). Tantrisella tasolla jonang-linja on dro-transmission ja kalachakra tantran harjoitusperinteen päähaltija. Erityisesti se korostaa kalachakran syvällisiä täydellistymisvaiheen opetuksia kuudesta joogasta. Aikaisten tiibetiläisten jonang-mestareiden joukossa oli Yumo Mikyo Dorje, 1000-luvulla elänyt joogi ja suuren kashmirilaisen oppineen, Somanathan oppilas. Vaikka tämän perinteen mukaan shentong-näkemys sai alkunsa Intiasta, Yumo Mikyo Dorje oli ensimmäinen, joka levitti näitä opetuksia Tiibetissä laajalle.
1200-luvulla Kunpang Tukje Tsondru perusti Jomonangin pääluostarin eteläiseen Keski-Tiibetiin paikkaan nimeltä ”Jo”. 1300-luvulla Kunkhyen Dolpopa Sherab Gyaltsen kirjoitti paljon shentongista ja kalachakra-tantrasta. Myöhemmin Jetsun Taranatha teki jonangin tantrisista harjoituksista järjestelmällisiä ja shentong-opetuksista helposti ymmärrettäviä Keski-Tiibetissä. Näistä opetuksista on tullut nykyisen jonang-perinteen ydin.
1600-luvulla viidennen Dalai Laman aikaan gelukpat ahdistivat jonangia, sulkivat sen luostareita väkipakolla ja käännyttivät munkkeja pitäen shentong-näkemystä vääräoppisena. Sen jälkeen ajateltiin, että jonang-perinne oli hävitetty, mutta viime aikoina syrjäseuduilta on löydetty jonang-luostareita, joissa on useita tuhansia luostarivalan ottaneita. Niissä perinne on säilynyt katkeamatta tähän päivään asti sekä opintojen että harjoituksen osalta. Hänen pyhyytensä 14. Dalai Lama on usein sanonut olevansa iloinen siitä, että perinne on säilytetty ja hän on toistuvasti antanut kalachakra-initiaatioita suurille väkijoukoille eri puolilla maailmaa.
Jonang-tradition alku keskittyi kalachakran kuuteen harjoitusohjeeseen. Niitä opettivat opettajat, jotka tulivat Tiibetiin kolmessa aallossa. Ensin tulivat Atisha, Dro Lotsawa, Ra Chörab ja Dingring Chöji Drakpa. Keskimmäisessä aallossa tulivat Kachepa Chen, Minlungpa, Bipati, Tarlo Nyima Gyaltsen ja Mahasiddha Orgyenpa. Viimeisimpinä tulivat Pachen Nakchi Rinchen and Sangye Bepi Gönpo. Kaikkinensa opetus ja käännöstyö, jota nämä mestarit ohjasivat, synnytti 17 erillistä kalachakra-linjaa. Kunpang Tukje Tsöndru kokosi ne yhteen ja perusti Jomoon näille harjoituksille omistautuneen luostarin. Kun Dolpopa asui siellä, harjoitukset ja opinkappaleet levisivät laajalle. Dharman virta, joka tulvi tästä paikasta tuli kuuluisaksi nimellä jonangpa ("Jomo-nimisessä paikassa").
Yumo Michö Dorje opetti monia lamoja. Sutra-tasolla hän opetti madhyamakaa, ja vajrayana-tasolla kalachakraa korostettiin erityisesti siten, että se inspiroi shentong-näkemyksen suoraa ymmärtämistä. Eräs hänen oppilaistaan – Chöji Wangchuk – ponnisteli kovasti kehittääkseen madhyamaka-logiikkaa samalla kun hän harjoitti kalachakraa. Hänen oppilaitaan olivat Uchen Namka Özer, Namka Gyaltsen, Jamsar Sherab Özer ja Kunchen Chöku Özer. Näin shentong madhyamaka-linja, jonka Kunpang Tukje Tsöndru aloitti, on pysynyt elossa muuttumattomana nykypäivään asti.
Lyhyesti sanottuna Kunpang Tukje Tsöndrun, Dolpopa Sherab Gyaltsenin, Jonang Taranathan ja muiden perinteet ja alaperinteet levisivät laajalle. Viidennen Dalai Laman aikana pääluostari Takten Puntsog Ling, joka oli Jonang Taranathan keskus, tuhottiin yhdessä kaikkien muiden Keski-Tiibetin maakunnissa U:ssa ja Tsangissa olevien jonang-luostareiden kanssa. Perinne säilyi Kham Dzamtangissa ja kukoistaa siellä edelleen Nykyisin tärkeimmät jonang-luostarit ovat
1. Dzamtang Chöje Gön. Jonangpa Drung Kashi Rinchen Pal perusti luostrin Kham Dzamtangiin. 2. Dzamtang Tsangpa Gön. Ngawang Tenzin Namgyal perusti luostarin Kham Dzamtangiin.
8. Kolme Vajraa
Perinne tulee tiibetiläiseltä mahasiddha Ogyenpalta (1230 – 1312), joka syntyi Latössa Pohjois-Tiibetissä tantranharjoittajaperheeseen. Hän oli luonnostaan taipuvainen tekemään mietiskelyharjoituksia ja hallitsi jo nuorena poikana Vajrakilayan ja muita isänsä perinteen harjoituksia. Seitsenvuotiaana hän opiskeli filosofiaa, ennen kuin eteni syvempiin mietiskelyharjoituksiin. Gotsangpa Gönpo Dorje, drukpa kagyu -perinteen johtaja vihki hänet maallikkoharjoittajaksi 16-vuotiaana, jolloin Ogyenpa oli jo valmis korkeampiin buddhalaisiin opintoihin: abhidharmaan, madhyamakaan, vinayaan ja muihin tieteenaloihin kuuluisissa luostareissa Tsangissa, eteläisessä Keski-Tiibetissä. Ogyenpa oppi kaiken helposti. Golungpa Namkha Gyaltsen välitti hänelle koko kalachakra tantran ja Gotsangpa Gonpo Dorje selitti ohjeet kokonaisuudessaan.
On sanottu, että hänen mielensä matkusti Uddiyanan puhtaaseen maahan, missä Vajravarahi välitti hänelle kalachakra tantran ja erityisesti kuusi joogaa kolmeksi vajraksi kutsutun opetuksen kautta. Hän oli toisen Gyalwa Karmapan ”sydänpoika” ja kolmannen Karmapan guru.
Kolmen vajran opetukset painottavat kolmen vajran; kehon, puheen ja mielen puhtautta. Olentojen keho, puhe ja mieli ovat puhtaita, koska ne ovat harhanomaisia. Harhat puhdistetaan kolmella tavalla: luostari- tai maallikkovaloilla, mietiskelyllä ja rituaaleilla. Tuloksena on buddhan kolme kehoa (sanskritiksi kaya) yhdessä elämässä. Opetukset on kolmannen Karmapan ajoista lähtien säilytetty kagyu-perinteessä. Ne eivät enää ole olemassa erillisenä linjana.
Syy nimelle on se, mikä tulee paljastaa: kolme vajraa. Kehon, puheen ja mielen kolme vajraa ovat luonnostaan erottamattomia perustasta, polusta ja tuloksesta. Poistettavina ovat esteet, nimittäin harhaan menneet käsitykset kehosta, puheesta ja mielestä sekä neljään tasoon liittyvät tavat. Puhdistajia on kolmea lajia: (1) valat, mietiskely ja rituaalit, (2) elämänvoiman harjoituksen hallinta sekä (3) mietiskelyn kautta saavutettu tarkkaavaisuus ja syventymisen tila. Niille, joilla on terävät aistit ja paljon ahkeruutta, tuloksena tästä puhdistamisesta on todella ilmentyä kolmena kayana tässä elämässä. Tätä koskevat suulliset opetukset annettiin mahasiddha Ogyenpa Rinchen Palille suoraan äitibuddha Vajrayoginilta.
Perinne siirtyi mahasiddha Ogyenpalta Rinpoche Karchuwalle, Tokden Dawa Sengelle, Pu-hrengpa Ketsun Sönam Özerille, Zurpuk Rinchen Palille, Nyendo Kunga Döndrupille ja loistavalle Rangjung Dorjelle selkä muille mestareille. Koska seuraavat transmissiot tapahtuivat karma kagyu -perinteen päämestareiden kautta, tämä perinne sulautui karma kagyuun.
Suomennos ©Ani Sherab 2009 Kuvat / Photos © Kagyu Samye Ling Monastery
|
