Gyalwang Karmapan neuvoja ympäristönsuojelusta

17. Karmapa Ogyen Trinley Dorje Bodhgayassa Intiassa 24.12.2007

Käännös tiibetistä englanniksi Ringu Tulku Rinpoche & Karma Chöpel

 

Haluaisin puhua nyt ympäristön suojelemisesta.

 

Näinä aikoina lämpötilat ympäri maailmaa ovat muuttuneet jyrkästi, ja se on muodostanut suuren uhan maailmalle itselleen. Tällainen on tilanne, ja siitä puhutaan jatkuvasti uutisissa ja televisiossa. Meidän on siis ajateltava tätä. Entisinä aikoina me kagyupat pysyttelimme vain syrjäisillä retriiteillä luolissa tai kivimajoissa – miellyttävillä retriiteillä – eikä ollut mitään tarvetta kaivaa perustuksia, kaataa paljon puita tai harjoittaa kaivostoimintaa. Mutta myöhemmin, ehkä kyse oli siitä että retriittiläiset tulivat entistä toimeliaammiksi ollakseen hyödyksi olennoille ja opetuksille. Tai sitten kyse oli siitä mistä sanonta kuuluu: ”Mitä enemmän mietiskelet mahamudraa, sitä aktiivisemmaksi tulet”, ja mahamudramietiskelijät tulivat liian kiireisiksi. He, joiden piti tehdä Harjoituslinjan harjoituksia korkealla kallioisissa ja lumisissa paikoissa, eivät pystyneet siihen. He tulivat kaikki alas laaksoihin ja niin oli tarpeen rakentaa paljon luostareita. En puhu meidän ajastamme; tämä tapahtui kauan sitten.


Ja nyt, näinä päivinä monissa kagyu-luostareissa sanomme: ”Rakennamme uuden luostarin,” ja syyllisyyttä tuntematta hakkaamme poikki kaikki puut, ihanat metsät, jotka kasvavat luonnostaan luostarien ympärillä. Se voi aiheuttaa ympäristölle suurta vahinkoa. Jotkut luostarit jopa myyvät puutavaraa takametsistään. Sitä tehdessämme emme ajattele ongelmia, joita syntyy muutamia vuosia jälkeenpäin. Kun niin sanottu paikan tai maan olemus vahingoittuu, ympäristö vahingoittuu ja sitten huomaamme: ”Oi, mitä teimmekään!” Mutta jos rupeamme ajattelemaan vasta sitten, on liian myöhäistä. Yhden ainoan puun kasvamiseen kuluu 20 – 30 vuotta, ne eivät tule täysikasvuiseksi heti kun ne istutetaan.

 

Sen tähden meidän on tiedostettava selkeästi kaikissa luostareissamme sekä Intiassa että Nepalissa ja niin ikään Tiibetissä tämä: olkoonkin, että emme ehkä pysty käsittämään miten paljon olentoja on avaruuden ääriin asti ulottuvalla alueella, niin elämme tällä planeetalla ja jokainen voi nähdä sen. Jos maapallomme tuhoutuu ilmastonmuutoksessa, ei jää jäljelle yhtään kagyupaa. Ei ole karma kamtsangia. Kaikki häviää. Dharmansuojelijat ja Mahakala Bernachen eivät tule pelastamaan meitä niin, että vaikka muu maailma tuhoutuu, me jäisimme jäljelle. Niin ei tapahdu, ja siksi meidän on suojeltava ympäristöä. Meidän pitäisi opettaa luostareissa keinoja, joilla ympäristöä suojellaan. Mielestäni se olisi oikein hyvä.
 

Ei pitäisi vain kaivaa ja rakentaa, vaan tehdä myös jotain ympäristön suojelemiseksi. Sutrissa ja tantroissa sanotaan, että luostareiden ja pyhien paikkojen puhtaana pitämisestä on mittaamattomasti hyötyä. Sama koskee maapalloa; se on vaarassa ja tarvitsee huolenpitoamme, joten meidän täytyisi yrittää auttaa tämän maailman olentojen ympäristön suojelussa. Vaikka emme kykenisi muuhun, ei ole erityisen vaikeaa selittää perusasioita, joita ympäristön suojelemiseksi tarvitaan. Teidän tulisi kertoa ihmisille siitä. Olimmepa sanghan jäseniä tai maallikkoja, jos muistamme päivittäin suojella ympäristöämme tavalla tai toisella, se on oikein hyvä.

 Lisää ympäristöasiaa

Bodhgaya 27. 12.2007

 

Tänne tänään kerääntyneistä ihmisistä meillä useimmilla on yhteydet tiibetiläiseen dharmaan, kulttuuriin ja kieleen, olimmepa syntyneet Tiibetissä tai emme. Olemme sellaisia ihmisiä. Samaten tänne nyt kokoontuneista useimmat asuvat Intiassa, Nepalissa, Bhutanissa ja Sikkimissä ja tulevat näistä paikoista. Nämä maat sijaitsevat hyvin lähellä Tiibetiä. Siksi kaikkien meidän, jotka asumme näissä maissa, on mietittävä hiukan Tiibetin ympäristönsuojelua suojellaksemme omaa ympäristöämme. Se johtuu siitä, että suurin osa vedestä, erityisesti juomavedestä, suurin piirtein kahdeksassa Aasian maista Intia mukaan lukien, tulee Tiibetistä. Näin ollen, jos Tiibetin ympäristö ei ole enää niin puhdas ja tahraton kuin se ennen oli, se on suuri uhka ja vaara monille Aasian maille.

 

Elleivät Tiibetin vesivarannot eivät toimi kunnolla, siitä seuraa monia ongelmia, mm. tulvia alajuoksulla, Yangtse-joen varrella. Kun sellaiset suuret joet ryöstäytyvät uomistaan, siitä seuraa valtavasti vahinkoa. On tulvia ja monia muita vaaroja. Siksi Kiinan hallitus suunnittelee istuttavansa Tiibetiin paljon metsää. Intia ja muut Aasian maat ovat myös erittäin kiinnostuneita Tiibetin ympäristöstä, koska se on niin ratkaisevassa asemassa.


Aina kun avaamme suumme sanomme, että Tiibet kuuluu tiibetiläisille, mutta mitä tiibetiläiset tekevät Tiibetin hyväksi? Suojelemmeko Tiibetin ympäristöä pitämällä sitä puhtaana vai tuhoammeko sitä?

Perinteisesti tiibetiläisillä on ollut joitakin ikivanhoja uskomuksia. Missä vain oli jokin vaikuttavan näköinen vuori, sanoimme, että se oli jonkin hengen asuinsija, niin että paikkaa kunnioitettiin, kukaan ei mennyt sinne häiritsemään, kaivamaan tai metsästämään. Jos jossain oli upea metsä, erikoisen muotoinen lohkare tai kallio, sekin oli jonkin hengen asuinsija. Tuo uskomus oli hyvin hyödyllinen.

 

Esimerkiksi, kun olin nuori, en uskaltanut mennä leikkimään kunnioitetuille vuorille, missä paikalliset henget elivät. Emme uskaltaneet edes kävellä siellä, puhumattakaan siitä, että olisimme häirinneet niitä. Emme myöskään saaneet laittaa käsiämme virtoihin, joista haimme juomavetemme. Näin tehtiin, jottei vesi saastuisi ja etteivät nagat tulisi vihaisiksi. Pestäksemme kätemme tai jalkamme meidän täytyi nostaa vettä joesta ja pestä kauempana. Emme saaneet peseytyä, kylpeä, pyykätä emmekä laittaa mitään kemikaaleja suoraan jokeen missään tapauksessa. Samalla tavalla toimittiin suunnilleen joka paikassa.

Mutta nykyisin kaikki pitävät sellaisia perinteitä sokeana uskona. Monet ihmiset, erityisesti nuoret sanovat: ”Se on vain sokeaa uskoa. Uskonnollinen vakaumus.” Näiden perinteisten uskomusten ympäristölle suoma suoja vähenee jyrkästi. Perinteinen näkökulma on hävinnyt, eikä nykyaikainen ympäristönsuojeluun liittyvä koulutus ole erityisen laajalle levinnyttä. Päähuomio on kansantalouden kasvussa ja rikastumisessa. Siitä ihmiset ovat kiinnostuneita. He miettivät onko parempi omistaa tuotantotila, rakentaa suuria taloja vai ostaa autoja. Tällainen ajattelu on päällimmäisenä.

 

Miten taloja Tiibetissä rakennetaan? Ne tehdään kivestä ja puusta mieluummin kuin sementistä. Niinpä siellä käytetään nykyisin todella paljon puuta kauniiden tiibetiläistyylisten talojen rakentamiseksi – enemmän puuta kuin ennen oli tapana. Ennen vanhaan vain luostareissa oli sellaisia koristekaiverruksia, mutta nykyisin monien tavallisten ihmisten taloissa on hienoja kaiverrettuja ikkunoiden ja ovien kehyksiä ynnä muuta. Ensi silmäyksellä se on aivan ihastuttavaa, mutta se kuluttaa paljon puuta ja kiveä. Kokonaisia suuria vuoria louhitaan tasamaaksi. Jos kaikki vuoret ja metsät kulutetaan, maanjäristysten ja tulvien vaara kasvaa. Mikään ei pidätä eikä kanavoi tulvavesiä, mikään ei pidättele maanjäristyksiä. Kaiken tuhoamisesta seuraa paljon ongelmia.

On myös monia teuraseläinten tuotantotiloja. Niitä ei ennen ollut Tiibetissä ollenkaan, se ei ollut tarpeen. Mutta nykyisin tehdastuotanto on helppoa työtä. Tuotetaan sikoja, kananpoikia, ankkoja ja häränlihaa. Lampaista ja vasikoista laihimmille annetaan rokotuksia, jotta ne kasvavat lihavammiksi. Se on ihan hyvä, mutta he joutuvat käyttämään paljon steroideja, ja epäsuorasti se aiheuttaa ongelman. Tuotantotilat kasvavat yhä suuremmiksi ja karjan pääluku kasvaa. Siitä syntyy lantaa ja metaania, mikä myrkyttää ympäristöä. Ilma, joka oli ennen kirkasta ja puhdasta tulee sumuiseksi. Meidän tiibetiläisten täytyy ajatella kaikkea tätä.

 

Tiibet on maailman katolla ja se on puhdas paikka. Se on oma kaunis maamme. Vaikka muut eivät voisi suojella sitä, meidän täytyy itse välttää tuhoamasta sitä. Jos huolehdimme siitä hyvin, emme tiibetiläisinä ole heittäneet vastuutamme ja kunniaamme pois. Olemme menettäneet jo niin paljon siitä, mitä meillä oli, ja jos tuhoamme edelleen sitä, mitä käsissämme on, jäljelle ei jää mitään, mitä voisi kutsua tiibetiläiseksi. Vaikka Tiibet ja Kiina tekisivät sovinnon ja Tiibet saisi vapauden, millaiseen kotimaahan palaisimme? Olisimme pilanneet kotimaamme. Palaisimme valtavalle, rumalle kaatopaikalle, eikä vapauden saaminen auttaisi meitä saavuttamaan onnea.

Yksi syy siihen, miksi kaikki tämä tapahtuu – ja se on oma syymme – on se, että emme ole juurikaan kiinnostuneita koulutuksesta. Mitä enemmän opimme ympäristöstä, sitä enemmän arvostamme sitä ja pidämme siitä huolta. Siksi dharmakuningas Songtsen Gampo sanoi:

Korkealla puhtaalla vuorimaalla jäätiköiden ympäröimänä

voitaisiin puhua sanskritin kielen puhtain soinnuin.

Te Lumen maan kansalaiset,

joilla on tämä kallisarvoinen ihmiselämä:

kehotan teitä, omistautukaa opinnoille.

 

Tässä sanotaan, että teidän täytyy hankkia koulutusta. Teillä on täydellinen kieli, kuten sanskrit.

 

Hyvän koulutuksen hankkiminen on kuin erinomainen kielitaito, esimerkiksi sanskritin kielen taito. Tiibetissä on erinomainen ympäristö ja se on lumivuorten ympäröimä, niin että se pysyy suojassa ulkopuolisilta saasteilta. Vuoret suojelevat sekä maan rajoja että sijaintia täydellisesti. Tässä säkeessä siis sanotaan, että kaikkien niiden, joilla on kallisarvoinen ihmiskeho, tulisi kouluttautua. Opinnot ovat erittäin tärkeitä. On meidän kaikkien vastuulla, että jokainen saa koulutuksen ja oppii suojelemaan Tiibetin puhdasta luontoa.

 

Kuten aiemmin sanoin, meillä, jotka olemme kokoontuneet tänne, on yhteyksiä Tiibetin kulttuuriin ja kieleen riippumatta siitä olemmeko syntyneet siellä vai emme. Täten meidän tulee suojella koko maailman ympäristöä tulevaisuuden varalle ja erityisesti Tiibetiä ja Himalajan vuorijonoa. Tiibet on luultavasti koko maailman tärkein juomaveden lähde. Meidän täytyy todellakin ajatella tätä. Meidän tulisi ajatella tätä luostareissamme. Mielestäni mille tahansa luostarille Intiassa, Nepalissa tai Tiibetissä olisi hyväksi järjestäytyä näissä asioissa ja kiinnostua ympäristönsuojelusta. En ole ympäristöasioiden asiantuntija, mutta on muutamia seikkoja, joita meidän tulisi tehdä. Kerron niistä teille ja pyydän, että pitäisitte ne mielessänne. Jos voitte seurata näitä ohjeita luostareissanne ja opettaa ne luostareittenne väelle ja maallikoille, jotka ovat luostareihinne yhteydessä, siitä on hyötyä meille kaikille yhteisöinä ja yksilöinä.

 

On useita seikkoja. Ensimmäinen koskee lapsellisia mieltymyksiä kuten autoja ja kuormureita. En tiedä onko Intiassa näin, mutta Tiibetissä käy usein niin, että heti kun lama on saanut kolmen vuoden retriitin päätökseen, hänen täytyy ehdottomasti ostaa kuorma-auto. Ellei hän osta kuormuria ja kuljeta mukanaan Karma Chakmen Toh-rituaalia käsitteleviä kirjoja, häntä ei pidetä oikeana lamana. Meillä oli Tsurphussa pieni munkki, joka oli ollut munkkina vasta kolme tai neljä vuotta ja joku kysyi häneltä: ”Mitä sinä haluat tehdä?” Hän vastasi: ”Haluan tulla lamaksi.” ”Mitä teet sitten, kun olet lama?” “Teen kolmen vuoden retriitin, ostan kuorma-auton ja Chakmen kirjan ja sitten matkustelen.”

 

Hän oli nähnyt lamojen tekevän niin. Se oli se, mitä pikkulapset ajattelevat, että lamojen pitäisi tehdä. Jokainen lama ostaa oman auton ja sitten heidän täytyy ostaa öljyä ja bensiiniä autoon. Öljyä saadaan maan alta, mutta maailman öljyvarat hupenevat, ja se on ongelma. Öljyn hinta on näinä päivinä nousussa ja siitähän seuraa paljon ongelmia, vai mitä? Siksi emme tarvitse erillisiä autoja jokaista lamaa varten. Mutta nyt kaikki tahtovat hienoimmat autot joilla on mitä vaikuttavimpia nimiä – saksalaisia kuten BMW, ja Tiibetissä halutaan erityisesti japanilaisia Toyota-merkkisiä autoja, jotka kuluttavat eniten polttoainetta. Muuten heistä ei tunnu että heillä on laman status.


Yhdestä näkökulmasta minun täytyy ihmetellä eikö tämä ole ristiriidassa aiempien mestareiden elämien antaman esimerkin kanssa; he pyrkivät vähentämään haluja ja olemaan tyytyväisiä siihen mitä heillä oli. Lamat ovat dharmanharjoittajia, olivatpa he luostarivalan ottaneita tai eivät, ja se merkitsee, että he ovat ihmisiä, joilla on vähän haluja ja jotka tyytyvät siihen mitä heillä on. Heidän ei pitäisi suoranaisesti ajaa takaa tämän elämän kahdeksaa maallista dharmaa [kiintymys omaisuuden haalimiseen ja nautintoihin, halu saada ylistystä ja kuuluisuutta sekä tappion, tuskan, itseen kohdistuvien syytösten ja maineen menetyksen kammoksunta], vaikka ne saattavat tulla heille luonnollisesti. Niin sen pitäisi olla. Tällä hetkellä niin ei ole, ja se on ongelma.

 

Joskus kun lamat menevät ulkomaille, heidän tukijansa antavat heille lahjoja. Joskus sponsorit ostavat heille matkapuhelimia, ja kun niin tapahtuu, puhelimen täytyy olla parasta laatua. Munkkien on nähty jopa heittävän roskiin halpoja puhelimia, joita he eivät halua. Olen kuullut niin tapahtuvan. Jos maksaa puhelimen itse ja heittää sen pois, siihen ei ole mitään sanottavaa. Mutta jos joku toinen käyttää rahojaan antaakseen sinulle lahjan, miten sen pois heittäminen voisi olla hyväksyttävää? Teidän on ymmärrettävä tämä. Ellette tarvitse kyseistä tavaraa antakaa se ystävälle, joka tarvitsee.

 

Meidän on ajateltava uudelleen tarvitsemmeko niin monia autoja, erityisesti isoja autoja, jotka kuluttavat paljon bensiiniä. En tiedä teettekö näin myös Intiassa, mutta jos teette, on harjoitettava pidättyväisyyttä. Sellainen käytös ei näytä hyvältä varsinkaan paikallisten ihmisten silmissä. Useimmat meistä täällä Intiassa olemme pakolaisia. Jos pakolaiset ajelevat hienoimmilla autoilla, paikalliset tuskin pitävät meitä pakolaisina, sen sijaan he tulevat kateellisiksi siitä, että ajamme hienommilla autoilla kuin he itse. Se ei näytä hyvältä. Se on tarpeetonta. Ensimmäinen asia on siis se, että meidän tulee miettiä autoja.

 

Toinen seikka koskee sitä, että Tiibetin syrjäseuduilla käytetään paljon aurinko- ja tuulienergiaa. Se on hyvä. On erittäin kallista tehdä sähköä, ja käytämme sitä välittämättä ympäristöstä. Se tuhoaa ympäristöä, öljyllä tehty sähkö on erityisen kallista.


Tsurphun luostarissa ei ollut sähköä ollenkaan, mutta sitten sinne asennettiin aurinkopaneelit. Aurinkopaneelit ovat toistaiseksi aika kalliita, joten niitä on vähän vaikea asentaa. Voi tulla hyvin kalliiksi tuottaa tarpeeksi energiaa suurelle pinta-alalle. Mutta aurinko- ja tuulivoimalla ei ole käyttökuluja, eivätkä ne vahingoita ympäristöä. Niistä voi olla paljon hyötyä.
 

Tiibetissä aurinko paistaa aika tehokkaasti – siellä maailman katolla – joten monet käyttävät aurinkovoimaa. Pohjois-Intiassa ja Nepalissa, erityisesti Darjeelingissa ja Mirikissä on aina sumuista, eikä auringonpaistetta juuri näe, joten se tekee asiat hankalaksi. Mutta luostareissamme on paljon ihmisiä ja sähkölaskut ovat suuria. Koska maksamme sähköstä, on järkevää säästää sitä. Älkää jättäkö valoja päälle huolimattomasti kun on kirkasta ja aurinko paistaa. Olisi hyvä jos voisimme säästää sähköä. Tämä oli toinen kohta.


Kolmas on puiden kasvattaminen. Me munkit emme saa kaataa puita tai mitään kasvia, joka kantaa hedelmää. Se oli Buddhan ylevä sanoma. Mutta ei vain munkkien, kaikkien tulisi muistaa tämä. Suurin osa tässä maailmassa elävien olentojen tarvitsemasta hapesta tulee puista ja muista kasveista. Joten jos voimme istuttaa edes yhden puun, se auttaa todennäköisesti monia olentoja pysymään hengissä. Joskus ajattelen jopa, että voisi olla parempi istuttaa yksi puu kuin ostaa monia eläviä olentoja vapaaksi [buddhalainen rituaali].

 

Viime vuonna puhuin elävien olentojen ostamisesta vapaaksi, lihansyönnistä luopumisesta ja siitä, että kasvissyöjäksi rupeaminen auttaisi Hänen pyhyyttään Dalai lamaa, itseäni ja monia vanhenevia perimyslinjan lamoja elämään kanssamme pitkän aikaa. Tänä vuonna ajattelen, että olisi hyvä jos jokainen luostareistamme istuttaisi tuhat puuntainta, vähintäänkin. Kun sanon istuttaa, se ei tarkoita, että niiden täytyy välttämättä olla aivan luostarin vieressä. Voitte tehdä yhteistyötä sellaisten ryhmien kanssa, jotka istuttavat metsiä tai auttaa jotakuta, joka istuttaa puita.

 

Palpung Sherablingin munkit istuttivat tuhat puuntainta Pohjois-Intiassa.

 

Tämä on tehtävä luostareille, joilla on siihen tarvittavat voimavarat. Ellei teillä ole varoja, se on toinen juttu. Mutta on muutamia luostareita, joilla on jonkin verran varallisuutta, ja haluan tehdä jotain näiden luostareiden lamojen pitkän iän hyväksi. Erityinen suositukseni täksi vuodeksi on, että jokainen luostari istuttaisi ainakin 1000 – 2000 tainta. Elleivät luostarit pysty siihen, munkit voivat itse istuttaa. Lahjoituksia otetaan mieluusti myös vastaan. Useimmat munkit sanovat, että heillä ei ole paljon rahaa, enkä tiedä mihin he käyttävät ne rahat mitä heillä on. Uskoakseni olisi kuitenkin oikein hyvä, jos voisimme saada aikaan kauniin vihreän metsän kaikkien elävien olentojen hyödyksi, erityisesti Tiibetissä.

 

 

Palpung Sherablingin nuoret munkit istutustalkoissa.


Tiibet kattaa valtavan suuren alueen, joten voisimme istuttaa niin paljon puita kuin ikinä haluamme. Jos luostarien täytyy kaataa puita, olisi hyvä, että ne istuttaisivat enemmän kuin kaatavat. Puiden hakkaaminen nurin ilman että istuttaa tilalle uutta metsää, on yksi asia, jolla varmasti suututtaa paikalliset henget ja nagat.

 

Neljäs kohta ei ole munkkien vastuulla, hehän eivät viljele maata, niinhän? Mutta kun maanviljelijät kasvattavat satoa, he käyttävät erilaisia kemiallisia lannoitteita, jotta sato kasvaa nopeammin. Kun niin tehdään, ensimmäisestä sadosta tulee erinomainen, mutta sen jälkeen maa menettää hedelmällisyytensä ja muuttuu hiekan kaltaiseksi, niin olen kuullut. Kemialliset lannoitteet vievät maasta voiman, niin siinä käy.


Tiibetissä on paljon maatiloja. Kun kylvämme peltojamme, meidän ei tulisi pitää niitä sillä tavalla ominamme, että voimme tehdä niille mitä ikinä haluamme. Se on yksi asia pohdittavaksi. Toinen on se, että kemiallisten lannoitteiden käyttö köyhdyttää suuria maa-alueita ja ne menettävät viljavuutensa. Munkkien ei tarvitse itse työskennellä pelloilla, mutta monien heidän ystäviensä ja sukulaistensa täytyy. Ellemme kaikki ponnistele yhdessä, on vaikea suojella ympäristöä.

 

On monia muitakin seikkoja, joihin en nyt puutu.
 

Lyhyesti, on kaksi asiaa, jotka vaikuttavat ihmisrodun kehitykseen tässä maailmassa. Ensimmäinen on edistyminen siksi, että pelkää jotakin. Kaikki olennot eläimet mukaan luettuina kehittyvät pelko kannustimenaan. Jos jokin uhkaa niiden olemassaoloa ne aistivat sen, pelkäävät, tuntevat kauhua, ja löytävät keinon parantaa tilannetta. Mutta luulisin, että edistyminen siksi, että näkee jostain olevan hyötyä, on enemmän jotain mitä me ihmiset teemme. Me ihmiset olemme olentoja, joilla on aivot ja äly. Mutta jos vain oleilemme tekemättä mitään tarkoituksellista aivoinemme ja älyinemme, niin se merkitsee yhtä suuta lisää ruokittavaksi, yhtä henkilöä lisää tilaa viemässä, yhtä kehoa lisää ruuhkauttamassa maailmaa. Siitä ei ole minkäänlaista hyötyä.

 

Maailmassa eläessämme meidän on tuotava esiin älynlahjamme ja määriteltävä mitä haluamme tulevaisuudelta. Minusta se on ainoa tapa tehdä olemassaolostamme tässä maailmassa merkityksellistä. Emme enää pelkästään vie tilaa. Kykenemme olemaan muille kanssamme maan päällä eläville luontokappaleille hyödyksi.


Tämä suurin piirtein kattaa ympäristöaiheen. Jos sanon liikaa, hyttysille tulee pidot. Meidän on suojeltava ympäristöä… …täytyy miettiä onko meidän suojeltava myös hyttysiä.

 

Maapallon ympäristönsuojelu on juuri nyt polttava kysymys. Mutta se ei ole syy siihen, miksi hytisen täällä korkealla istuimellani puhumassa siitä.

 

Buddha ja monet häntä seuranneet mestarit oppineet ja oivaltaneet mestarit ennustivat kauan sitten, kuinka ajat huononisivat; ympäristö huononisi ja olennot, jotka siinä ympäristössä eläisivät degeneroituisivat myös. Näin aiemmat mestarit sanoivat, mutta emme kiinnitä siihen huomiota. Ihmiset vain puhuvat, kuinka sitä on sanottu siellä ja tuota tuolla.
 

Haluan kertoa teille tarinan. Viisikymmenluvun levottomuuksissa Tiibetissä Pawo Rinpochen edellinen inkarnaatio selasi Guru Rinpochen tekemiä ennustuksia ja ajatteli: ”Näin todennäköisesti tapahtuu. Nämä ovat Guru Rinpochen ennustuksia. Meidän on lähdettävä maanpakoon; emme voi jäädä tänne.” Aina kun hän näytti paperit palvelijalleen tämä sanoi: “Niin se on! Minä turvaudun!” Palvelija kosketti papereilla otsansa ja laittoi ne sitten syrjään.

Myöhemmin tilanne paheni ja jopa Karmapa lähti Intiaan. Kun Pawo Rinpoche kuuli siitä hän sanoi: “Nämä ennustukset kertoivat tämän! Jopa Karmapa on mennyt. Meidän on parasta lähteä, miten meidän muuten käy?” Palvelija vastasi: “Miten se voisi olla mahdollista. On kolme suurta luostaria, Sera, Drepung ja Ganden ja tiibetiläinen hallitus Potalan palatsissa. Ei ole helppoa lähteä. Jos valmistelet lähtöä pilaat kaikki mahdollisuudet jäädä.” Hän kieltäytyi ehdottomasti tekemästä mitään lähtövalmisteluja. Joko hän oli oppimaton tai mukavuudenhaluinen, hänhän ei ollut koskaan kohdannut niin vaikeita olosuhteita. Lopulta palvelija ei päässyt Intiaan ja kärsi suunnattomasti. Hänet lähetettiin uudelleenkoulutusleireille missä häntä kidutettiin ja lyötiin ja missä hän lopulta kuoli.
 

Meidän suhteemme asiat ovat samoin. Buddha ja aiemmat mestarit puhuivat paljon tarpeesta suojella ympäristöä, metsiä ja puita. Mutta kun kuulemme sen, kosketamme kirjoituksilla otsaamme ja huudahdamme: ”Minä turvaudun!” Hienostuneet ja kauniit sanat: ”Olkoon niin, olkoon se kaikille hyödyksi, tapahtukoon näin, tulkoon tämä hyödyksi kaikille olennoille läpi avaruuden, toivon niin!” se kuuluu usein huuliltamme, mutta emme sovella sanoja käytäntöön niin, että niillä olisi merkitystä. Vaellamme edelleen samsaran kärsimyksen merissä, koska toiveemme ja tekomme kulkevat eri suuntiin. Jos jatkamme niin, pysymme samsarassa ikuisesti. Muuta siitä ei seuraa. Joten pitäkää tämä mielessänne.


 Lähteet:

http://www.kagyumonlam.org/English/Lectures/20071224_HHK_Advice_Environment.html

http://www.kagyumonlam.org/English/Lectures/20071227_HHK_Advice_Environment.html

 

Karmapan ympäristösivut (englanniksi ja tiibetiksi)    

Ympäristönsuojelukonferenssi Intiassa lokakuussa 2009

Mönlam logo - Karmapan suunnittelema ympäristöaiheinen symboli

Karmapan ohjeita ympäristönsuojelusta englanninkielinen pdf-tiedosto

Ympäristönsuojelua Tiibetissä (Rokpa)

Näyttely Bodhgayassa

17. Karmapa

Kotisivu