Ringu Tulku

Myötätunto ja viisaus

Helsinki 31.6.2004

Myötätunto ja viisaus

Tara mietiskelyjumaluus

Turvautuminen

In English

Myötätunto ja viisaus ovat itse asiassa Buddhan opetusten keskeisin asia. Tavallaan buddhalaisuus ei sisällä mitään muuta, kaikki koskee myötätuntoa ja viisautta. Yleisesti ottaen minusta on hyvin tärkeä paneutua perusopetuksiin, kuten tämä. Miksi myötätuntoa ja viisautta pitää kehittää?

Voimme yhtä hyvin kysyä, miksi ylipäätään teemme mitään. Mikä on elämän, minkään tekemisen todellinen tarkoitus? Buddhalaisittain emme näe mitään valmiiksi annettua tarkoitusta, joka tulisi löytää ja sitten seurata. Se, mitä elämän päämäärällä tarkoitetaan, on tärkeää, mitä ihmiset todella haluavat? Mitä toivomme elämältä?

Jos tutkimme sydäntämme ja kysymme itseltämme, mihin pyrin, miksi ponnistelen, miksi olen kiireinen tai miksi ryhdyn johonkin, olen melkein varma, että teemme asioita siksi, että haluamme olla – voidaan sanoa onnellinen – vapaa kaikista ongelmista. Emme tahdo kärsiä, emme tahdo kipua ja ongelmia osaksemme, emme tahdo olla onnettomia vaan iloisia ja tyytyväisiä. Se ei ole vain oma toiveemme, vaan kaikki toivovat sitä ensisijaisesti, puhuvatpa he siitä tai eivät. Joskus siitä ei puhuta. Jos kysyy itseltään, lapseltaan tai joltakulta muulta: ”Miksi haluat tulla?” – Ehkä haluamme tulla lääkäriksi tai muuksi tärkeäksi henkilöksi, haluamme yhtä sun toista, mutta miksi? Miksi haluamme sitä?

Vähitellen meille valkenee: koska ajattelemme, että se ratkaisee kaikki ongelmamme, antaa todellisen tyydytyksen ja parhaan aseman, joka tekee meidät hyvin onnelliseksi. Siksi useimpien päämotivaatio – itse asiassa kaikkien päämotivaatio – on vapautua kärsimyksestä ja kivusta ja tulla tyytyväiseksi ja onnelliseksi. Entä onko niin, että haluamme onnea vain itsellemme, riittääkö meille se, että omat ongelmamme ratkeavat? Yleensä ei. Jos elän uskonnollista (luostari)elämää, ehkä se riittää, mutta elleivät perhe, ystävät ja sukulaiset ole onnellisia, minäkään en ole. Se johtuu siitä, että olen onnellinen vain, jos muut pitävät minusta, rakastavat ja arvostavat minua. Oma onneni on monin tavoin yhteydessä toisten onneen. Ehkä ei kaikkien, mutta joidenkin ihmisten, ja yleensä ottaen useimmat ihmiset eivät tahdo nähdä toisten kärsivän.

Paitsi että tahdomme itse olla ilman kärsimystä ja ongelmia, jos huomaamme, että jollakin on paljon kärsimystä ja vastoinkäymisiä, meistä ei tunnu hyvältä. Meistä tuntuu pahalta. Teemmepä jotain tämän henkilön eteen tai emme, ainakin toivomme, että hän olisi vapaa kärsimyksestä. Voimme siis sanoa, että myötätunto ja muista huolehtiminen kuuluu ihmisluontoon. Ja tunnemme kaikki monia ihmisiä, joiden onni on meille niin tärkeää, että emme voi itse olla onnellisia, elleivät heidän asiansa ole hyvällä tolalla.

On siis ihmisen peruskokemus, että hän tahtoo itsensä olevan onnellinen ja myös muiden. Tämä ei ole vain muutamien, vaan kaikkien tunne. Tahdon olla vapaa kärsimyksestä ja surusta. Te kaikki tahdotte sitä. Tuskin kukaan koko maailmankaikkeudessa ei tahtoisi vapautua ongelmista tai jättäisi toivomatta parasta mahdollista itselleen ja joillekin muille.

Jos me kaikki toivomme sitä, niin sen tulisi olla elämämme päätarkoitus: vapautua kaikesta kärsimyksestä ja vapauttaa myös muut, jotka toivovat samoin. Kun siis kysymme itseltämme, mitä todella tahdomme, voimme sanoa jotenkin näin: "Tahdon olla vapaa kaikesta kärsimyksestä omalla kohdallani ja toivon samaa muille, kuka vain sitä tahtoo. Paitsi että toivon vapautta kärsimyksestä ja kivusta, toivon myös parasta, korkeinta ja pysyvää onnea ja iloa."

Tämä ei ole minkään tietyn filosofian tai ajatussuunnan opetusta, vaan inhimillinen tapa toimia. Mutta me emme sano sitä ääneen, useimmat eivät ilmaise sitä mitenkään. Kysyipä nuorelta tai vanhemmalta henkilöltä heidän toiveistaan, he toivovat olevansa rikkaita, kauniita, lääkäreitä, presidenttejä, liikemiehiä ja urheilutähtiä. He sanovat niin ymmärtämättä, mitä sen takana piilee.

Miksi kukaan tahtoo olla rikas tai kuuluisa? Ihmiset ajattelevat, että se on tapa vapautua ongelmista. Mutta onko niin? Tämä on buddhalaisesta näkökulmasta keskeinen kysymys. On nähtävä mitä tahtoo, ja punnittava, viekö oma menetelmä tuohon päämäärään.

Jos vaikkapa tahtoo tulla hyvin rikkaaksi, siinä ei sinänsä ole mitään väärää, se, että on paljon omaisuutta ja rahaa on hyvä asia. Mutta ratkaiseeko se kaikki ongelmani, tekeekö  pelkästään se minusta täysin tyytyväisen? Tai jos tahtoo tulla kuuluisaksi ja mahtavaksi, siinäkään ei ole mitään väärää, mutta pääseekö sen avulla ongelmista eroon? Tuleeko todella tyytyväiseksi, se on keskeinen kysymys.

On monia varsin rikkaita, kuuluisia ja suosittuja ihmisiä – ovatko he äärimmäisen onnellisia ja täysin tyytyväisiä vai eivät? Että omistaa sen kaiken on erinomaista – on parempi että on rahaa ja valtaa kuin olla ilman sitä. On parempi, että on kuuluisa ja monet ihailevat, kuin että eivät ihailisi, mutta ihmisellä voi olla se kaikki, ja silti hän voi olla hyvin onneton. Sen tähden täytyy olla jotain muuta. Nuo asiat yksistään eivät voi tuoda täyttä tyydytystä. Siksi henkistä harjoitusta tehdään, jotta ymmärrettäisiin, mitä me kaikki tarvitsemme.

Pääasia on ymmärtää, miten voimme ratkaista ongelmamme. Rikkaus, kuuluisuus jne. ei määrää onnellisuuttamme. Tärkein asia on sisäpuolella: miten suhtaudumme asioihin. Ulkoiset asiat ovat tärkeitä, mutta se, miten asioihin suhtaudumme, on tärkeämpää. Kyse ei ole siitä, onko meillä jotain vai ei, kyse on siitä, miten siihen reagoimme. Se, miten näemme asiat, merkitsee. Jos reagoimme tietyllä tavalla, olipa meillä mitä tahansa, se on ongelma; mikä tahansa muuttuu ongelmaksi, jos suhtautuu kielteisesti.

Toisia asioita ei voi muuttaa, toisia voi. Jos on liian kylmä tai valoa ei ole tarpeeksi, asiaa voi muuttaa tai kestää olosuhteet, mutta monia asioita elämässä ei voi muuttaa, vaikka toivoisi. Onko tehtävissä mitään muuta kuin että jatkaa kärsimistä? Yhden asian voi aina tehdä: voi koettaa muuttaa omaa suhtautumistapaansa. Jos se onnistuu, tilanne muuttuu – ei tilanne sinänsä, mutta se, miten sen kokee. Sitä kutsutaan hengelliseksi muutokseksi, kokemus muuttuu muuttamalla sitä, miten näkee asiat.

Jos ajattelemme jostakin pahaa, muutamme näkökulmaamme hiukan, ja sitten näemme siinä hyvää. Niin työskentelemme mielemme kanssa. Se on henkiseltä kannalta hyvin tärkeää. Henkinen työ on työtä omien reaktioidemme, tunteidemme ja totunnaisten tapojemme kanssa. Kun tapamme suhtautua muuttuu, tilannekin muuttuu, ja vaikeakaan tilanne ei tunnu meistä enää vaikealta. Se merkitsee muutosta ja tuo muutos tulee siitä, että työstämme mieltämme, ei sen ajattelevaa, vaan kokemuksellista tasoa; sitä kutsutaan henkiseksi harjoitukseksi.

Tämän viisauden ja myötätunnon työstäminen ovat kaksi pääasiaa. Mitä viisaus on? Viisaus ei itse asiassa ole muuta kuin sitä, että näkee, ymmärtää tai kokee asiat niin kuin ne todella ovat. Tuo näkeminen ei ole pelkästään älyllistä, se juuri on viisauden ja tiedon ero. Tieto on informaatiota asioista; lukee tai kuulee jotakin, osallistuu konferenssiin ja ymmärtää sitä kautta: se on näin, se on noin. Tämä on tietoa; viisaus on kokemuksellisempaa, sydämen viisautta. Se ei ole vain ulkoista käsittämistä vaan itsensä ymmärtämistä: kuka olen, mikä minä todella on. Sen näkee syvällisesti ja kokee itse. Kokemuksellinen tieto on viisautta.

Kokemalla ja ymmärtämällä syvällisesti sen, kuka minä olen, ymmärtää kaiken muun. Kaikki muu on siten kuin minä sen näen. Kokemukselliselta kannalta tämä viisaus on äärimmäisen tärkeää, koska tuntemalla yhden, tuntee kaikki. Ymmärtämällä itseäni ymmärrän tavallaan kaiken, koska kaikki on siten kuin minä sen ymmärrän. Siksi viisaus on kokemuksellista (eikä älyllistä) itsensä ymmärtämistä. Siihen kuuluu se, että oppii asioita itsestään, tunteistaan ja ajatuksistaan, tavoistaan ja tottumuksistaan, kaikesta.

Näin ollen viisaus on jotain todella tärkeää. Sitä on hyvin vaikea selittää, koska se on sisäistä, kokemuksellista ymmärrystä. Rikkailla tai oppineilla ihmisillä ei välttämättä ole eniten viisautta. Voi opiskella paljon, mutta jäädä vaille viisautta. Joskus joku, joka ei ole ollenkaan oppinut, omaa viisautta. Siitä on paljon tarinoita. Tässä on eräs tarina Tolstoin mukaan.

Eräällä saarella Amerikassa asusti kolme kirkonisää. Arkipiispa, kirkon pappi, purjehti noilla vesillä. Laiva pysähtyi saarelle vesivarastoja täydentämään ja arkkipiispa sai kuulla, että siellä on kirkko ja kolme kirkonisää. Hän lähti tapaamaan heitä, ja löysi pikkuruisen kirkon sekä isät. He olivat hyvin iloisia, sillä he eivät olleet koskaan nähneet arkkipiispaa. Arkkipiispa kysyi, miten he rukoilivat. He eivät osanneet, ja kertoivat sanovansa vain: ”Me kolme, te kolme, pelastakaa meidät.” ”Ei niin voi rukoilla, teidän täytyy oppia.” Niinpä piispa opetti heille yksinkertaisen rukouksen, mutta kirkonisien oli vaikea oppia, koska he olivat iäkkäitä. Arkkipiispa opetti heitä koko päivän, ja lopulta he oppivat rukouksen ja olivat siitä iloisia. Arkkipiispa lähti laivalla eteenpäin, mutta seuraavana aamuna hän näki jonkin lähestyvä laivaa horisontissa. Kun se tuli lähemmäksi, hän erotti nuo kolme kirkonisää, jotka juoksivat veden päällä merellä. He huusivat: ”Pysäyttäkää, olkaa niin hyvä, meidän täytyy tavata arkkipiispa, unohdimme rukouksen!” Arkkipiispa vastasi: ”Tehkää vain kuten ennenkin teitte, se on aivan hyvä.” Hehän pystyivät ihmeisiin, ei heillä ollut tarvetta oppia sen enempää.

Viisaus ei ole kuten tiedon oppiminen, vaan syvää ymmärrystä itsestämme. Voi olla oppinut ilman viisautta ja voi olla oppimaton mutta viisas. Oikea viisaus on sisäistä, ja siksi se vapauttaa. Sitä kautta voit vapauttaa itsesi pelosta, kivusta ja kärsimyksestä. Pääasia on pelko. Mitä enemmän viisautta, sitä vähemmän pelkoa; sitten ei ole enempää vihaa, halua eikä tietämättömyyttä. Tietämättömyys on suora tulos. Mitä enemmän viisautta, sitä vähemmän tietämättömyyttä. Koska pelkäämme itseämme ja olemme hämmentyneitä, viisauden sanotaan olevan niin keskeistä.

Miksi maailmassa on ongelmia? – Koska meillä ei ole viisautta. Kun saamme viisautta, vapaudumme. Mutta viisaus ei liity siihen, että saisi jotakin, mitä ei jo omista. Se liittyy siihen, että näkee asiat sellaisina kuin ne ovat, tietää mitä todella on, mikä itse on, se on suoraa kokemista. Sen tähden se ei ole mikään teoria, käsite eikä filosofia, se on kokemuksellista ymmärtämistä. Siksi siitä ei välttämättä ole helppo puhua, sehän ei ole käsite. Millään tietyllä opinsuunnalla ei myöskään ole viisauteen yksinoikeutta. Sen voi kokea, kun sen saa, mutta siitä ei voi kovasti puhua, onhan se suora kokemus siitä, mikä itse on. Sitä on hyvin vaikea välittää muille. Jos maistaa suklaata, miten makuelämyksen voisi välittää jollekulle, joka ei ole koskaan maistanut suklaata? Mitä siitä ikinä sanookaan, toinen ei ymmärrä.

Tästä on kertomus, joka liittynee kristilliseen perinteeseen, se on vertauskuvallinen. Paholainen apureineen tarkkaili erästä hyvin tärkeää henkilöä. Yhtäkkiä tämän ympärillä välähti valo ja apulainen kysyi paholaiselta: ”Mikä se oli?”  Paholainen vastasi välinpitämättömästi: ”No, hän tietää totuuden.” Apulainen säikähti ja sanoi: ”Jos hän kertoo totuuden muille, se on meidän kannaltamme varmastikin vaarallista.” Paholainen vastasi: ”Ei lainkaan, heti kun hän puhuu siitä, se muuttuu dogmiksi.” Joten totuus, viisaus koetaan, mutta siitä on äärimmäisen vaikea puhua, koska heti kun siitä puhuu, se ei enää ole viisautta.

Buddhalaisesta näkökulmasta mietiskely on viisauden yksinkertainen alku, alkeellista viisautta. Se ei liity käsitteellistämiseen eikä tiedon hankintaan. Se on sen oppimista, miten olla läsnä nykyhetkessä. Tämä oppiminen on sen ymmärtämistä, mitä itse on, eikä se ole älyllistä. Siksi sitä on niin vaikea opettaa, sitä ei voi opettaa, sehän on kokemuksellista. Se on kuin pyörällä ajamisen opettelua. Pyörällä ajamista voi opettaa, mutta ei täysin. Se on tehtävä itse. Perusajatuksen voi selittää, mutta varsinainen ajaminen ihmisen täytyy itse oppia tekemällä sitä. Nousta pyörän selkään, kaatua ja tulla joskus melkein epätoivoiseksi, ettei ikinä opi. Kun uskoo, ettei voi koskaan oppia, on juuri oppimaisillaan. Se on samantapaista. Se on luonnollisena olemisen oppimista, olla kokonaan oma itsensä, tavallinen.

”Viisaus” ja ”valaistuminen” kuulostavat kaukaisilta ja syvällisiltä. Tavallaan emme puhu mistään muusta kuin siitä, millainen kukin meistä juuri nyt on. Se ei liity joksikin tulemiseen, vaan se on kokemuksen kautta oppimista, miten olla täysin tässä ja nyt. Useimmat ongelmamme, ahdistuksemme ja tunteemme syntyvät tavasta, joilla takerrumme asioihin hyvinä ja pahoina. Se saa aikaan paljon tunteita ja surua, koska meiltä puuttuu sitä ja tätä. Sillä tavoin kaikista kokemuksista syntyy ongelmia.

Jopa mukavista asioista tulee ongelma. Jos näen jotain kaunista, jotain tärkeää, ajattelen: ”Haluan tuon.” Siitä seuraa vaikeuksia, koska haluan jotain. Sitten kehitän asiaa edelleen ajattelemalla, että minulla ei ole sitä, tulen tyytymättömäksi. Sitten yritän hankkia sen, ja teen kaikenlaista, pientä tai suurta, saadakseni sen. Nyt minulla on se. Olenko tyytyväinen? En välttämättä, sillä usein käy niin, että kun lopulta saa haluamansa, siitä ei enää välitä. Ruoho aidan toisella puolen on vihreämpää. Niin kauan kuin en omista tiettyä, asiaa pidän siitä hyvin paljon, mutta heti kun saan sen, se ei enää tunnu mitenkään erikoiselta.

Vaikka pitäisinkin siitä ja olisin tyytyväinen, syntyy ajatus: “Tämä on erittäin hieno, en saa kadottaa sitä.” Alkaa pelätä. En saa kadottaa sitä, saatan hukata sen.  Jos pidän siitä niin paljon, muutkin saattavat pitää siitä. Pelko kasvaa, ja niin kauan kuin pelkää, ei voi olla onnellinen ja tyytyväinen. Pelko menettämisestä jatkuu, kunnes sen menettää. Joko asiasta ei enää välitä tai pelkää menetystä, kunnes menetys kohtaa. Sitten tulee uusi ongelma: jotain on kadotettu, suru se johdosta. Vaikka jokin olisi hyvin ihanaa, tapani nähdä tuo asia, tapani suhtautua siihen ja takertua siihen voi olla ongelma puhumattakaan siitä, että kysymyksessä olisi jotakin epämukavaa. Siksi kysymys ei ole jonkin omistamisesta vaan tavastamme takertua asioihin. Mietiskely on eräs tie oppia muuttamaan takertumistottumusta.

Yleensä pidämme asioita mukavina tai epämukavina. Mutta edes hyvä ja miellyttävä kokemus ei tee meitä tyytyväisiksi, koska heti kun kokemus häviää, syntyy huoli: ”Mistä saan uuden?” Se on riippuvuutta. Mietiskelyssä opitaan, miten erilaisten kokemusten annetaan tulla ja mennä. Jos osaa sen, ei ole väliä, kohtaako hyviä vai huonoja kokemuksia, ne kaikki tulevat ja menevät joka tapauksessa. Jos voin täysin hyväksyä kokemukseni ja antaa niiden mennä, opin lisää itsestäni.

Kokemukset tulevat ja menevät. Jos kokemus on mukava, se on mukavaa. Jos se ei ole mukava, on todella mukavaa, että voi päästää sen menemään. Niin opimme miten tulla toimeen kokemustemme kanssa ja miten vapautua ongelmista, jotka itse loimme takertumalla. Mitä sitten koenkaan, tulipa millainen tunne tahansa, se ei täysin valtaa minua. Sen oppiminen on mietiskelyn pääasia: rentoutuminen.

Rentoutuminen ja tässä hetkessä oleminen ovat tärkeitä asioita, koska jos elää pelkästään menneisyydessä ja tulevaisuudessa, reagoi. Jos on täysin tässä ja nyt – tämä hetki liikkuu ja muuttuu. Nyt ei koskaan pysy paikallaan. Nyt – mennyt. Klik, klik, klik. Se ei ole nyyyyt. Hetken päästä nyt on mennyt. Siksi voimme olla täysin avoimia ja joustavia. Mietiskely on yritys oppia olemaan nykyhetkessä sellaisena kuin on, ei miettimällä menneitä tai odottamalla tulevaa, vaan oppimalla kokemuksen kautta olemaan luonnollinen, oma itsensä. Se on alku, ja jos siihen pystyy, viisaus ei ole enää kaukana, koska se on itsestämme oppimista. Tietenkään se ei ole niin yksinkertaista, mutta näin asiaa lähestytään.

En tarkoita, ettei teidän tulisi opiskella. Ihmisolentoina olemme älykkäitä ja meidän täytyy käyttää aivojamme. Mutta koska olemme niin älykkäitä, meidän on vaikea olla ilman konsepteja, täysin luonnollisia ja kokemusten varassa. Toisinaan sotkemme asiat ja luulemme, että näin asiat todella ovat, vaikka on vain kyse monista käsitteistä. Esimerkiksi jos kysytte minulta, kuka olen, vastaan olevani Ringu Tulku. Mutta onko niin? Nimi on jonkun muun antama. “Olet se ja se. Olet tiibetiläinen.” Selvä, mutta itse en tiedä. Ajattelen olevani Ringu Tulku, vaikka tosiasiassa muut ihmiset antoivat sen nimen minulle.  Minusta on vaikea erottaa omaa kokemusta ja niitä käsitteitä, jotka saamme muilta. Olen sitä ja tätä. Opiskelu auttaa ymmärtämään, mikä on muiden vaikutusta. Tietyt käsitteet järjestävät ja selkeyttävät toisia käsitteitä.

Opiskelu ja pohdiskelu. Opiskelu on sitä, että oppii tarkalleen sen, mitä joku sanoo. Jos opiskelen Buddhan, suuren mestarin sanoja, minun tulisi vain koettaa oppia ilman että arvostelen. Yleensä emme tee niin. Jo ennen kuin toinen lopettaa lauseen, olen muodostanut arvioni ja päättänyt mitä vastaan. On kuin nyrkkeilisimme mielessämme. Jos sanon jotain, mistä ette pidä, tyrmäätte minut. Ihmiset kehuvat minua sanoen, että olen hyvä koska puhun juuri kuten he ajattelevat. Entä jos sanon jotain muuta kuin mitä he ajattelevat? Joskus ihmiset sanovat, etteivät ymmärrä minua, että puheeni ei sovi heidän omaan tapaansa ajatella. Silloin minulla on kaksi vaihtoehtoa. Voin lieventää sanomaani ja yleisö tulee hiukan vastaan, tehdään kompromissi. Sillä tavalla ei opita mitään uutta. Opiskellessa ei muuteta sitä, mikä otetaan vastaan, vaan hyväksytään ja ymmärretään se. Sen jälkeen sitä pohdiskellaan.

Kun asia on ymmärretty, sitä arvioidaan. Minä en hyväksy kaikkea. Se on tärkeää, mutta ei pidä analysoida, ennen kuin ymmärtää, muuten asia jää ymmärtämättä. Arviointi tehdään jälkeenpäin kokemuksen saamiseksi. Älyllinen ja kokemuksellinen arviointi ovat olennaisia, sillä jos hyväksyy jotain ilman, että ymmärtää sitä, se ei toimi. Buddha sanoi, että edes hänen opetuksiaan ei pitäisi hyväksyä vain siksi, että ne on antanut hyvin oivaltanut henkilö tai koska kaikki ovat samaa mieltä. On tutkittava ja analysoitava, kuten kultaseppä tutkii kultaa materiaalina.

Tulee käyttää monia menetelmiä. Ensin kultakimpaletta hangataan pinnasta, sillä ellei se ole lainkaan kultaa, asia paljastuu heti. Sitten kullasta leikataan pala ja sitä sulatetaan. Samalla tavalla omat kokemukset analysoidaan, tehdään kokeita. Vasta sitten asia hyväksytään. Näin tehdään, koska kyse ei ole käsitteistä vaan kokemuksista. Ellei niitä ymmärretä syvällisesti, ne eivät muuta itseä. Vaikka joku kertoisi totuuden, sillä ei ole väliä, ellei sitä ymmärrä. Siksi asiat on ymmärrettävä perin pohjin ja koettava ne itse. Analysoimiseen ja ymmärtämiseen liittyy kokeellinen puoli, pelkkä väittely aiheesta ei riitä. Siksi meidän täytyy yhdistää monipuolinen opiskelu mietiskelyyn sekä älyllisesti, että kokemuksen tasolla. Siksi viisauden kehittämisessä puhutaan kolmesta asiasta: opiskelusta, pohdiskelusta ja mietiskelystä.

Palaan huomenna aiheeseen myötätunto, silloin puhumme Tarasta ja Tara on myötätuntoa. Jos teillä on kysymyksiä, voitte kysyä nyt.

Kysymys: Miten voin olla varma siitä, että viisaus auttaa minua saavuttamaan onnen, tai että onni merkitsee vapautta ongelmista, huoletonta elämää? Miten siitä voi olla varma?

Ringu Tulku: Vähänenkin ymmärrys auttaa meitä vähentämään ongelmiamme, ja sitten huomaamme, mitä hyötyä siitä on. Pienikin asennemuutos… meillä on esimerkiksi vahva taipumus keskittyä ongelmiimme. Jos ongelmia on vain yksi, keskitymme siihen täysin. Se tulee mieleen yhä uudelleen. Emme ole tyytyväisiä, ennen kuin se on ratkaistu. Uskomme, että meistä tulee onnellinen, kun se on ratkaistu, mutta niin ei käy. Kun yksi ongelma on ratkaistu, tulee toinen, ja taas toinen. Ongelmien kanssa eläminen ja niiden ratkaiseminen on jatkuvaa. Koskaan ei tule aikaa, jolloin kaikki ongelmat on ratkaistu ja onni käsillä. Jos voi ymmärtää kunnolla, että ongelmat kuuluvat elämään, ne voi hyväksyä osana sitä, ilman että lakkaa nauttimasta elämästään, kunnes kaikki ongelmat on ratkaistu. Jos odottaa sitä aikaa, ei ehdi ollenkaan nauttia.

Samalla kun tietty ongelma on osa elämääni, minun on myös nähtävä, että elämässäni tapahtuu monia muitakin asioita, myös hyviä. Vaikka ongelma pysyy, se pienenee, koska näen muutakin, keskityn muuhun. Ongelma muuttuu suhteellisesti pienemmäksi. Muuten näen pelkästään ongelman, ja näin monet ihmiset masentuvat, koska he näkevät elämässä vain ongelmia ongelmien jälkeen, eivätkä mitään muuta.

Ymmärtämällä tämän totuuden, joka on yksi monista, näkee asiat valoisammin ja se muuttaa elämän. Viisaus liittyy totuuden näkemiseen, siihen, että pystyy kokemaan asiat sellaisina kuin ne todella ovat. Kun siihen pystyy, se muuttaa tavan kokea asiat. Useimmat ongelmat syntyvät pelosta, pelko on elämässä voimakas tekijä. Vainoharhaisuus syntyy pelosta ja suurin osa kärsimyksestämme ja tuskastamme liittyy johonkin pelkoon. Jos voi nähdä tarkkaan sen, kuka on, pelko vähenee. Jos voi täysin hyväksyä sen, mitä näkee, ei enää pelkää.

Vaikka ymmärtäisimmekin syvällisesti sen, miten asiat ovat – annan toisen esimerkin: odotukset. Monet ongelmistamme syntyvät odotuksista. Jos näemme asiat selkeästi, emme joudu pohtimaan mitä ei olisi pitänyt tai olisi pitänyt tehdä, mitä on tehnyt jne. Pikkuasioissakin voi nähdä, että mitä selkeämmin asiat ymmärtää, sitä vähemmän on ongelmia. Ja tietenkin mitä enemmän ymmärrystä ja kokemusta hankkii, sitä enemmän kokemus kasvaa. Luulisin, että ei ole kovin vaikea nähdä yhteyttä siinä, miten selkeästi ja syvällisesti asiat näkee ja miten paljon pelkää ja miten reagoi.

Olemme esimerkiksi hyvin huolissamme turvallisuudesta. Teemme paljon turvallisuutemme hyväksi. Kun tutkimme asiaa syvällisesti, emme voi todella turvata mitään. Miten paljon varmistuksia teemmekin, vanhenemme ja kuolemme. Elämää ei voi turvata millään. Jos sen ymmärtää todella, tietää ettei ole mitään turvattavaa ja lakkaa yrittämästä, mutta sellainen asioiden laita nyt vain on ja tavallaan se on ok. Milarepa sanoi laulussaan jotain mielestäni tärkeää: ”Pelkäsin kuolemaa ja juoksi pakoon vuorille. Pohdiskelin siellä kuoleman hetken epävarmuutta niin paljon, että lakkasin pelkäämästä sitä. Nyt, vaikka kuolisin, en pelkää.”

Kun näkee totuuden tarkasti ja täysin, pelko katoaa, koska ymmärtää asian, kokee sen itse, näkee sen, mikä itse todella on. Tavallaan näkee sen, että ei ole mitään tuhottavaa, koska itse muuttuu koko ajan. Jos näkee itsensä prosessina, mitä  muutettavaa siinä on? Muutosta ei tarvitse pelätä, ei tuntea epävarmuutta. Ja ellei pelkää mitään, ei ole enää ongelmia.

Tara mietiskelyjumaluus – opetuksia myötätunnosta

Helsinki 1.7.2004 

Alkurukoukset

Turvautuminen:

San-dze tshö dang tsho tsi tso nam la

dzang-tshub bardu da ni tsab-su-tsi

da gi dzin sok dzi pe sö-nam tsi

dro la pen dzir san dze dru par sho.

Turvaudun Buddhaan, Dharmaan (Buddhan oppi) ja Sanghaan (korkeat bodhisattvat) kunnes saavutan valaistumisen. Täydellistämällä kuusi hyvettä (anteliaisuus, moraali, kärsivällisyys, ahkeruus, mietiskely ja viisaus) toivon saavuttavani buddhuuden kaikkien olentojen hyväksi.

Neljä rajatonta kontemplaatiota (epäitsekäs motivaatio):

Sem-tshen tam-tshe de-va dang de-ve dzju dang den-par dzjur-tsig

dugnal dang dugnal tsi tsju dang dral-var dzjur-tsig.

Dugnal me-pei de-va dam-pa dan min dral-var dzjur-tsig

nje ring tsha dan dang dral-vei tan-njom tshen-po la ne par dzjur-tsig.

Olkoot kaikki olennot onnellisia ja olkoon heillä onnen syyt

Olkoot he vapaita kärsimyksestä ja kärsimyksen syistä

Älkööt he koskaan olko erossa todellisesta onnesta, jossa kärsimystä ei ole

Ja toimikoot he aina viisaasti ja oikeudenmukaisesti ilman halua omistaa läheisensä ja ilman vihaa muita kohtaan.

Aiheena on tänään Tara. Tara on bodhisattva, eräs suurimmista. Bodhisattva on hyvin tärkeä käsite mahayana-buddhalaisuudessa. Bodhi tarkoittaa valaistunutta ja sattva tarkoittaa rohkeaa. Hän on joku, joka lupaa saattaa kaikki olennot korkeimpaan mahdolliseen saavutukseen, vapautumiseen.

Monet teistä osaavat rukoukset, jotka äsken lausuimme tiibetiksi. Ensin on turvautumisrukous ja bodhicitta ja toinen on neljän rajattomuuden rukous. Turvautuminen ja bodhicitta ovat tärkeä osa harjoitusta. Bodhicitta tarkoittaa bodhisattvan inspiraatiota.

Yleisesti buddhalaisuutta on kolmenlaista: theravada, mahayana ja vajrayana. Theravadabuddhalaisia on Sri Lankassa, Thaimaassa ja Burmassa. Munkit pitävät keltaisia kaapuja ja opetuksien päälähteenä ovat sutrat, mm. neljä jaloa totuutta ja kahdeksanosainen polku. Ne ovat yleisopetuksia, jotka kaikki hyväksyvät. Ne ovat buddhalaisia perusopetuksia.

Mahayana-buddhalaisia on pääasiassa Japanissa, Kiinassa, Koreassa ja Vietnamissa. Hinayanan (theravadan) ja mahayanan pääero liittyy bodhisattvoihin. Kaikkien perinteiden mukaan ennen kuin Buddha valaistui, hän oli bodhisattva, tarinat kertovat, miten bodhisattva teki sitä ja bodhisattva teki tätä. Tarinat eivät kuitenkaan selitä, mikä bodhisattva oikeastaan on. Buddhan yleisissä opetuksissa ei selitetä, voiko kenestä tahansa tulla bodhisattva ja jos voi, mitä pitäisi tehdä tullakseen sellaiseksi. Mitkä ovat bodhisattvan sitoumukset ja miten hän harjoittelee? Se kerrotaan mahayanassa. Mahayana-buddhalaisuus on selitys bodhisattvan tiestä. Siksi sitä kutsutaan toisinaan bodhisattvayanaksi. Yana tarkoittaa kulkuneuvoa. Bodhisattva on henkilö, jonka elämä perustuu myötätuntoon.

Tämä ei tarkoita sitä, että hinayana/theravada –buddhalaisuus ei sisältäisi myötätuntoa. Kyllä se sisältää. Äsken tekemäämme rukousta, neljä rajatonta ajatusta, kutsutaan toisinaan Neljäksi brahmaviharaksi. Se kuuluu yleisopetuksiin. Theravadabuddhalaiset harjoittavat sitä, samoin kuin mahayana- ja vajrayanabuddhalaiset. Nuo neljä ovat rajaton lähimmäisenrakkaus, rajaton myötätunto, rajaton ilo ja rajaton puolueettomuus. Kaikki harjoittavat näitä. Myötätunto ja lähimmäisenrakkaus kuuluvat kaikkeen buddhalaisuuteen, mutta mahayanassa sitä korostetaan sitoumuksena. Se on päättäväisyyttä tehdä kaikki, buddhalainen harjoitus, opiskelu ym. kaikkien olentojen takia, ei vain omaksi hyväksi. Se on bodhisattvan ajatus, bodhicitta, erityislaatuinen myötätunto: rajaton myötätunto, jolla on neljä aspektia.

Ensinnäkin se on kaikkia olentoja varten. Tahdon olla vapaa kärsimyksestä ja tiedän, ettei kukaan olento, inhimilliset ja muut olennot, eläimetkään, eivät tahdo kärsiä. Siksi toivon, ettei ketään unohdeta, vaan että kaikkien kärsimys loppuisi. En jätä ketään sen toiveen ulkopuolelle, vaan toivon, että kaikki olennot läpi avaruuden, missä tahansa on joku, joka voi tuntea ja kokea, joka ei tahdo kärsiä, että he kaikki tasapuolisesti olisivat kärsimyksestä vapaita.

Toiseksi toivon, että he vapautuisivat sekä voimakkaasta että lievemmästä tuskasta. Kaikenlaisista ongelmista, ahneudesta ym.

Kolmanneksi toivon, että olennot itseni mukaan lukien, missä heitä onkaan, kaikkialla missä on elämää (ja taivaalla ei ole rajoja, maailmankaikkeuksia on loputtomiin), sen lisäksi että he olisivat vapaita kärsimyksestä, he myös löytäisivät korkeimman ja parhaimman onnen ja hyvinvoinnin. Toivon heille iloa ja mitä suurinta tyytyväisyyttä. Ei niin, että tahtoisin itse olla kokonaan vapaa ja muiden olevan vähän vapaita. Toivon kaikille samaa kuin itselleni.

Neljänneksi toivon, että kaikkien onni kestäisi ikuisesti. En siis toivo pelkkää väliaikaista onnea päiväksi tai pariksi, en toivo kahden viikon lomaa.

Näitä kutsutaan neljäksi rajattomuudeksi, koska sen hyväntahtoisempaa toivetta ei voi esittää. Jos toivoo tätä, eikä pelkästään toivo, vaan pitää päämääränään ja tärkeimpänä unelmanaan, eikä jätä sitä vain unelmaksi, vaan omistautuu siihen, se johtaa tuohon päämäärään. Ei ole väliä, vaikka se kestäisi miten kauan, elämä toisensa jälkeen ponnistelee tuon päämäärän saavuttamiseksi. Se on sitoumus ja elämän lopullinen tarkoitus. Sen eteen tehdään työtä. Jos joku toimii niin aidosti, häntä kutsutaan bodhisattvaksi.

Tara oli tuollainen suuri bodhisattva. Kerrotaan, että monia maailmankausia sitten… Buddhalaisuuden mukaan maailmankaikkeudet kehittyvät ja olennot niissä kehittyvät. Olennot elävät siellä kauan aikaa, kunnes maailma muuttuu elinkelvottomaksi. Sitten se tuhoutuu ja häviää. Se ei ole kaiken loppu, koska olennot muuttavat toiseen maailmankaikkeuteen. Miljoonia maailmoja syttyy ja sammuu, se on jatkuva prosessi.

Siis monia maailmankausia sitten oli prinsessa nimeltä Tara, joka teki suuren lupauksen. Hän oli hyvin myötätuntoinen, huolehti kaikista olennoista, ja hän lupasi auttaa tuhatta olentoa päivittäin, ja ennen kuin kaikki olennot valaistuisivat, vapautuisivat ja saavuttaisivat korkeimman rauhan ja onnen, hän ei itse tulisi buddhaksi. Lisäksi hän lupasi aina suojella olentoja ja ilmestyä naisen hahmossa. Siitä lähtien hän on ilmestynyt monissa eri muodoissa, joskus tuhansissakin hahmossa yhtä aikaa, auttaen olentoja.

Häntä sanotaan buddhien äidiksi, koska hän on työskennellyt niin kauan, ja auttanut kaikkia buddhia saavuttamaan valaistumisen. Hän on sen tähden korkein bodhisattva-ihanne. Buddhalaiset, erityisesti mahayanan harjoittajat rukoilevat häntä, pitävät häntä ihanteenaan ja pyytävät hänen siunaustaan ja neuvojaan. He pyrkivät myös itse tekemään harjoitusta niin, että heistä tulisi Tara. Tämä on buddhalaisittain tärkeää. Asialla on monta tasoa, on historiallinen Tara, joka on mytologinen hahmo, se ei ole kirjoitettua historiaa, koska se tapahtui niin kauan aikaa sitten.

Mytologinen Tara kertoo siitä, mitä Tara edustaa ja mitä hän inspiroi: myötätuntoa. Kun ajattelemme Tarasta kertovaa tarinaa, ymmärrämme sen. Emme voi ajatella Taraa ilman suunnatonta päättäväisyyttä, rajatonta myötätuntoa ja puolueetonta pyrkimystä auttaa kaikkia. Hän on esimerkki, jonka kaltaiseksi yritämme tulla, koska ei ole hyväntahtoisempaa tapaa olla kuin tämä.

Tämä bodhisattvojen rajattoman myötätuntoinen asenne on osa kaikkien valaistuneiden olentojen asennetta. Sitä voisi kutsua arkkityypiksi. Myötätunto, äidillisyys on yksi tapa nähdä asia. Toinen tärkeä asia on oivaltaa Tara itsessämme. Kun sanotaan “Tara”, se ei välttämättä merkitse jotakuta tuolla ulkona. Se on se myötätunto ja viisaus, joka on luonnostaan meissä kaikissa.

On monia Tara-harjoituksia. Harjoituksessa inspiroidutaan mytologisesta Tarasta ja yritetään kehittää Taraa itsessämme, oivaltaa todellinen luontomme, inhimillinen olemuksemme, joka on viisautta ja myötätuntoa. Sanomme tekevämme Tara-harjoituksia. Miten niitä tehdään? Se tarkoittaa, että meistä itsestämme tulee, kehitämme ja oivallamme saman viisauden ja myötätunnon, minkä Tara oivalsi. En muutu joksikin toiseksi, joka on Tara, vaan oivallan oman todellisen myötätuntoni ja viisauteni. Se on sisäinen Tarani. Siksi, kun puhumme Tarasta, on ulkoinen, sisäinen ja (joskus sanomme) salainen aspekti. Taran oivaltaminen ei tarkoita hänen näkemistään vaan oman valaistuneen buddhaluontomme, perushyvyyden ja myötätunnon oivaltamista.

Tämä on hyvin tärkeää. Jokaisella on buddhaluonto, se merkitsee, että meissä ei itse asiassa ole mitään vikaa. Meissä ei ole mitään vikaa, ei mitään perisyntiä, olemme aivan hyviä. Emme kuitenkaan näe itseämme oikein ja täydellisesti, ja siksi puhumme oivaltamisesta ja viisaudesta. Kyse ei ole itsemme muuttamisesta, ei minkään muuttamisesta, vaan että tiedämme tarkkaan, mitä todella olemme, ymmärrämme itseämme sellaisina kuin olemme; se on viisautta, valaistuminen. Buddhalaisittain valaistuminen ei ole minkään uuden hankkimista, minkään sellaisen, mitä meillä ei olisi ollut aiemmin, se on itsensä löytämistä, sen oppimista, mistä ei aiemmin tiennyt. Se on buddhalaisten pääperuste, miksi valaistumisen täytyy olla mahdollista. Ei ole kyse jonkin sellaisen hankkimisesta, mitä meillä ei ole. On vain opittava näkemään asiat niin kuin ne ovat. Kun niitä ei näe niin, se on sekaannusta, tietämättömyyttä. Näemmekö asiat kuten ne ovat? – Emme, sillä emme tiedä tarkalleen keitä olemme, mikä mieli on, emme tiedä tunteistamme, mielestämme tai tajunnasta. Meille ei ole selvää, mitä ne tarkasti ottaen ovat.

Kun näkee asiat selvästi, epäilyksiä ei ole, ei tarvitse olla riippuvainen muiden mielipiteistä. Kun joku sanoo: ”Tämä on hieno,” vastaat: ”Ai, onko?” Jos joku sanoo: “Sinusta ei ole mihinkään,” ajattelet: ”Eikö minusta ole mihinkään. Huono juttu.” Olemme kovin riippuvaisia muista ja siksi haluamme niin kovasti muiden hyväksyntää. Tarvitsemme hyväksyntää ja kehuja. Miksi? – Koska emme itse todella tiedä. Emme ymmärrä itseämme. Jos ymmärtäisimme, kehuminen ei vaikuttaisi, koska muutenkin tiedämme, ettei meissä ole vikaa. Huonoksi nimittäminenkään ei vaikuttaisi, sillä ei olisi väliä, koska tiedämme itse paremmin.

Kun näemme itsemme tarkkaan ja täydellisesti, sitä kutsutaan valaistumiseksi. Eilen joku kysyi: ”Mistä tiedämme, että se ratkaisee ongelmat?” Ei se ratkaisekaan. Valaistuminen ei tarkoita sitä, että ongelmat ratkeavat. Jos näen itseni tarkasti, ei se ongelmia ratkaise, se ei muuta niitä, mutta se muuttaa tapani suhtautua asioihin. Jos joku haukkuu minua kehnoksi, saatan nähdä itseni siten, mutta jos näen itseni hyvin tarkkaan, minun ei tarvitse ajatella itsestäni siten tai tulla onnettomaksi, koska tiedän, mitä olen.

Se ei estä ihmisiä sanomasta minulle hyviä tai pahoja asioita, mutta tapa, jolla siihen reagoin, muuttuu. Kun en itse nähnyt selvästi, pelkäsin, en tiennyt mitä tapahtuu, olin pimeässä. Nyt olen asioista selvillä ja osaan reagoida viisaasti. Kyse ei ole maailman muuttamisesta vaan henkilökohtaisesta muutoksesta.

Tämä on Taran myötätuntoinen tie. Myötätunto ja viisaus kulkevat tietenkin käsi kädessä. Kun viisaus vahvistuu, näkee itsensä selkeämmin ja sitä vähemmän itsestä tarvitsee olla huolissaan. Pelko ja asioihin takertuminen vähenevät, samoin halu ja viha. Ne ovat saman kolikon kaksi puolta; toinen puoli on halu: tämä on oikein hyvä, toinen viha: tämä on paha. Halua ei ole helppo käsitellä ja joskus sitä on vaikea ymmärtää. Toisinaan se ymmärretään väärin.

Kun sanomme, että halu ja viha ovat jotain kielteistä, ihmiset ymmärtävät väärin, että heidän tulisi olla täysin neutraaleja, ilman herkkyyttä ja tunteita. Näinhän ei ole, olemme juuri puhuneet myötätunnosta, joka on keskeinen asia.  Jos pitäisi olla ilman tunteita, ei voisi olla myötätuntoinen, koska se on tunne. Halulla ja myötätunnolla on paljon eroa.

Pääero halun ja myötätunnon välillä on se, mihin ne keskittyvät. Myötätunto keskittyy muihin, halu keskittyy itsekkäästi itseemme. Minä pidän siitä, minä tahdon sen. Kun rakastamme toista ja tahdomme hänen parastaan, se on oikeaa, ehdotonta rakkautta. Ehdoton rakkaus on myötätuntoa ja ehdollinen rakkaus halua. Esimerkki ehdollisesta rakkaudesta on, että rakastan toista, jos hän rakastaa minua. Ellei hän rakasta, vihaan häntä. Minä olen tärkein ja ellei hän tee juuri kuten tahdon, en pidä hänestä. Rakkaus, joka voi muuttua vihaksi silmänräpäyksessä, on halua. Jos rakkauteni on muiden hyödyksi, niin toisten hyvinvointi on minulle tärkeintä, ja se ei ole ehdollista, vaan todellista rakkautta. Tekipä toinen juuri kuten tahdon tai ei, sillä ei ole merkitystä, sillä myötätunto ei aseta ehtoja. Myötätunto on hyvän toivomista toisille. Mitä enemmän viisautta minulla on, mitä enemmän ymmärrän itseäni, sitä epäitsekkäämpi ja vähemmän itsekeskeinen minusta tulee. Itsekkyys ei ole hyväksi kenellekään.

Myötätunto kasvaa viisauden myötä. Viisaudella löytyy oma polku ja viisaus auttaa myös ratkaisemaan ongelmat. Siksi on vähemmän riippuvainen muista, ei tarvitse heidän tukeaan, vaan on itsenäinen. Löytää oman tarkoituksensa. Viisauden kasvaessa vapautuu, pelot haihtuvat, epävarmuus katoaa. Ei ole mitään, mitä tarvitsisin, en juokse asioiden perässä, koska tiedän. Sitten jäljellä ei ole muuta kuin työ muiden hyödyksi. Joten mitä viisaammaksi tulee, sitä myötätuntoisemmaksi muuttuu. Niin kuin halu ja viha ovat kolikon kaksi puolta, myötätunto ja viisauskin ovat kolikon kaksi puolta. Vihan (poispäin juoksemisen) ja halun (perässä juoksemisen) pitäisi vähentyä, ja viisauden ja myötätunnon tulisi kasvaa.

On myös niin, että mitä enemmän minulla on myötätuntoa, sitä viisaampi olen. Myötätuntoisena en takerru kovasti mihinkään, olen avoimempi ja vähemmän itsekeskeinen. Muiden parhaan ajatteleminen merkitsee avautumista. Kirjoituksissa neuvotaankin: ellet tiedä, miten paljon viisautesi on kasvanut, katso myötätuntoasi. Jos myötätuntosi kasvaa, olet oikealla tiellä, jos se vähenee, vaikka luulisit olevasi viisas, et ole.

Kokemuksia voi olla monenlaisia, sillä mieli, tajunta on kummallinen. Se on eloisa ja leikkisä. Meillä on monia tunteita, ja sellainen mieli juuri on, luonnostaan selkeä ja elävä, tapahtumarikas. Meillä on kuusi aistia, näemme, kuulemme, mielessä on aina ajatuksia, eikä siinä ole mitään väärää. Ero on siinä, miten käytämme kokemuksiamme. Voimme käyttää niitä siten, että ne aiheuttavat meille paljon vahinkoa. Voimme käyttää niitä myös siten, että niistä syntyy nautintoa ilman, että joudumme hankaluuksiin. Siinä on samsaran ja vapautuksen välinen ero. Tieto siitä, miten toimia tajuntansa, tietoisuutensa, aistiensa ja kokemuksiensa kanssa.

Ellei tätä tiedä, yrittää lisätä itseensä jotain kokonaan uutta ja päästä eroon vanhasta itsestä. Niin ei tarvitse tehdä, eikä myöskään tarvitse pysäyttää ajatuksiaan ja tunteitaan. On opittava, miten sitä, mikä meissä luonnostaan on, käytetään siten, että se ei häiritse meitä. Siksi eilen sanoin, että ajatukset ovat ok, jopa meditaation aikana. Ei ole tarpeen päästä tilaan ilman ajatuksia. Muuten ei kuule mitään, ei näe mitään… Joskus niin käy, mutta ei välttämättä.

Pääasia on, miten asiaan suhtautuu, Tätä ei ole helppo oppia, koska kysymyksessä on käytännön tekeminen, se ei ole älyllistä, vaan on löydettävä herkkä tasapaino kokemuksen kautta. Sanotaan, että emme ymmärrä tätä neljästä syystä: se on liian lähellä, liian yksinkertainen, liian hyvä ja liian syvällinen. Se on liian yksinkertainen, koska se on vain se, millaisia olemme ja sen oppiminen on joskus liian yksinkertaista. Meidän mielestämme valaistuminen on jossain muualla. Se on liian lähellä, koska se on vain me itse, oma kokemuksemme tällä hetkellä.

Toisaalta se on kovin syvällistä, koska se on jotain, mitä on vaikea käsitellä. Näemme asiat tietyssä mittakaavassa, ja käsityksemme ovat luoneet voimakkaan kuvan siitä, miten itse olemme ja miten asiat ovat. Jos se on ainoa tapa katsoa asioita, tuosta käsitteellisestä kuvasta on hyvin vaikea päästä eroon. Emme voi katsella asiaa toiselta puolelta. Siksi siitä tulee liian syvällistä. Ja sitten se on liian hyvä. Emme tiedä mihin tyytyä. Joka kerran, kun yritämme tehdä jotain, siitä tulee kamppailua. Vaikka vain sanoisimme itsellemme: “Rentoudu,” vastaamme siihen: “SELVÄ!” Osaamme toimia vain ponnistelemalla, emme ilman ponnistelua.

Näin kiinnostavan elokuvan haamusta. Haamu yritti pelastaa tyttöystävänsä ja otti hänestä kiinni, mutta hänen kätensä menivät tytön läpi, eikä hän saanut tätä siirtymään. Maanalaisessa haamu tapasi toisen kummituksen, joka pystyi nappaamaan sanomalehtiä ihmisten käsistä. Hän neuvoi kaveriaan, että koska haamuilla ei ole käsiä, heidän täytyy käyttää mieltään. Haamumme harjoitteli sitten käyttämään mieltään, ja se oli vaikeaa, sillä hän oli tottunut käyttämään käsiään. Hänellä oli kädet, mutta ne eivät toimineet.

Olemme niin tottuneita tekemään asioita ponnistellen, emme tiedä, miten saada asioita aikaan ponnistelematta, miten rentoutua ja antaa olla. Miten voimme yrittää rentoutua, kun rentoutuminen merkitsee, että lakkaa yrittämästä? Tämä on hienovaraista, ja oppimiseen voi kulua pitkän aikaa, ei välttämättä aina, mutta toisinaan se kestää kauan. Ei siksi, että se olisi vaikeaa, mutta emme ole tottuneet siihen. Siksi täytyy ponnistella oppiakseen rentoutumaan.

Tara-harjoituksessa tärkeintä on bodhisattva-motivaatio. Se syntyy, kun ymmärtää, että me luonnostamme toivomme hyvää itsellemme ja muille. Tiedämme, että tahdomme olla onnellisia, joten sama koskee muitakin. Pyrimme kehittämään tätä ominaisuutta tietoisesti. Ehkä sitä ei ole kaikilla, mutta useimmilla on. Kun tiedämme tekevämme hyvää, tiedämme myös, että elämällämme on tarkoitus. Kun teemme pahaa, jotenkin tiedämme, että elämämme on vailla todellista merkitystä. Myötätunto on luonnollista, mutta joskus ihmisistä tuntuu, että liika on liikaa. He eivät halua tulla muiden hyväksikäyttämiksi.

Myötätunto on hyvän toivomista yleisesti itselle ja muille. Kenellekään ei toivota pahaa. Tärkeää ei ole se, käyttääkö joku itseä hyväksi vai ei. Tietenkin ihmiset käyttävät hyväksi, jos voivat, mikseivät käyttäisi? Jos he voivat. He voivat yrittää, siinä ei ole mitään väärää. Emme voi odottaa, että jos itse olen hyvä, kaikki muutkin ovat. Jokaisella on omat ongelmansa: vihaa, halua, suuttumista, tietämättömyyttä, kateutta, ylpeyttä, ahneutta ja saituutta, kaikenlaista. Meillä on buddhaluonto, mutta emme ole buddhia. Buddhaluonto merkitsee mahdollisuutta muuttua hyväksi, mutta olemme samsarisia olentoja, minä ja sinä, me kaikki.

Tämä on tärkeä ymmärtää. Koska olennot ovat sellaisia, meillä on myötätuntoa ja haluamme auttaa heitä. Jos he olisivat täydellisiä, mitään ei tarvitsisi tehdä. Miksi auttaisin jotakuta täydellistä? Minun on ymmärrettävä muiden heikkoudet ja hyväksyttävä ne. Ei ole tarpeen katsella muita vaaleanpunaisten silmälasien läpi ja sanoa, että jokainen on täydellinen. Minun on tehtävä se itsellenikin, minulla on ongelmia ja heikkouksia, ja se ei haittaa. Tai on siitä haittaa, mutta jostain on aloitettava. Siksi haluan muuttua.

Ellei minulla olisi ongelmia, mitä muutettavaa olisi? Kun sen ymmärtää, myötätunto on selviö: näen ongelmat ja heikkoudet ja tunnen myötätuntoa se takia. Jos joku siis tekee jotain väärin, ei juuri niin kuin haluaisin, minun ei tarvitse närkästyä. Miksi närkästyisin? Jos joku yrittää käyttää minua hyväkseen, entä sitten? Antaa hänen yrittää! Riippuu itsestäni, miten paljon annan hänen tehdä niin. Voin asettaa sille rajat, hyväksi käyttäminen ei sinänsä ole väärin. Kun näen asian näin, voin hyväksyä muiden heikkoudet ja olla vapaa. Huomaan asioita ja teen mitä voin auttaakseni.

Ellen odota liikoja, en voi kokonaan pettyä. Jos odotan, että kaikki ovat hyvin mukavia, ystävällisiä ja ihania, petyn varmasti, koska ihmiset eivät ole sellaisia, eivät voi olla. Jos ymmärrän alusta alkaen, että ihmisillä on omat ongelmansa ja heikkoutensa, en odota liikaa ja yllätyn monta kertaa iloisesti, koska ihmiset ovat hyvin ystävällisiä, mukavia ja hyviä.

Ongelmilla on sijansa, kun asiat nähdään selkeästi. Muuten on liikaa odotuksia. En tiedä, pitäisikö minun puhua tästä, mutta minulla on vahva tunne, että monet länsimaalaiset… niin, kaikilla mailla on omat erityispiirteensä, varmaan Suomessakin. Ihmisten ja maiden välillä on eroja ja eri maiden lähetystöissä sen näkee hyvin selvästi. Intian lähetystössä on juuri sellaista kuin Intiassa on: täytyy täyttää kaavake, mutta kaavaketta ei ole, ja jotain puuttuu ja siellä täytyy käydä kolme kertaa, eikä henkilö, joka hoitaa asioitasi, ole aina paikalla. Saksan lähetystössä täytyy täyttää neljä kaavaketta ja tehdä kaikista papereista neljät kopiot. Amerikan lähetystöön pitää varata aika internetin kautta! Joka tapauksessa, olin sanomassa, että monilla länsimaalaisilla on huono itsetunto. Luulisin, että se johtuu odotuksista. Odottaa liikaa, pitäisi olla täydellinen ja kaunis, ja ellei ole, tuntee olevansa riittämätön. Jos sen sijaan näkee itsensä keskinkertaisena ja huomaa olevansa sitä parempi, tuntuu hyvältä. Kaikkihan on suhteellista ja jokainen on erilainen.

Puhumme tänään Tara-harjoituksesta. Se on vajrayana-harjoitus, menetelmä, jossa jumaluudella on rooli. Se koskee oman mielen kanssa työskentelyä, viisautta ja myötätuntoa. Menetelmiä on paljon ja vajrayana on yksi niistä, toisinaan sanotaan, että siinä käytetään tulosta polkuna. On eritasoisia harjoituksia. Ihminen voi harjoittaa sillä tasolla, johon hän saa yhteyden. On hyvä, että on vaihtoehtoja.

Tavallaan buddhalaisuus on hyvin monimutkaista, koska tasoja on niin monia. Siitä voi ottaa niitä aineksia, joita pitää hyödyllisinä ja jotka ymmärtää. Buddhalaisuuden harjoittajan ei tarvitse hyväksyä kaikkea, mikä buddhalaisuuteen kuuluu, voi valita sen, minkä kokee itselleen hyödylliseksi. Kun ihmiset kysyvät minulta, mikä olisi paras harjoitus juuri heille, neuvoni on, että paras harjoitus on sellainen, jonka he ymmärtävät hyvin. Ellei ymmärrä, ei osaa tehdä harjoitusta, eikä sitten tule tehneeksi sitä. Ellei harjoitusta tee, ei tule tuloksiakaan. Mutta jos harjoittaa sitä, minkä ymmärtää, sen tekee, koska tietää miten se tehdään ja sillä on vaikutuksensa.

Vajrayanan pääasia on tuloksen käyttäminen polkuna. Tara on inspiraatiomme, ihanne, ja sitten tähän liittyy vielä muutakin: yritämme visualisoida Taran. Siinä on kaksi vaihetta. Toinen niistä on Taran läsnäolon tunteminen. Esimerkiksi Tara on erittäin myötätuntoinen nainen, rajattoman myötätuntoinen kaikkia olentoja kohtaan, ja hän on yrittänyt pelastaa olentoja aioonien ajan. Myötätuntoisuuden lisäksi hän on myös viisas, puolueeton ja hänellä on voima auttaa, parantamisen voima.

Ajattelemme sitä, ja tunnemme Taran olevan läsnä edessämme. Miltä se tuntuu? Jos hän olisi siinä, se tuntuisi oikein hyvältä. Kun ajattelee täysin myötätuntoista ja viisasta henkilöä, joka on valmis auttamaan, kun siihen keskittyy – miten voisi ajatella Taraa, Buddhaa tai ketään suurta olentoa ilman noita ominaisuuksia? Siksi kuvittelemalla tällaisen olennon läsnäolon tutustuu luonnollisesti hänen ominaisuuksiinsa, ne on tunnettava itsessään jollakin tavalla. Siksi tämä todellakin kehittää omaa myötätuntoamme.

Emme visualisoi Taraa tavallisena henkilönä, vaan kaikkine hyvine ominaisuuksineen. Hän ei myöskään ole vain yksi olento, vaan kokonainen kenttä, joka sisältää Taran lisäksi kaikki historian aikana valaistuneet olennot, ikiajoista lähtien. Jumaluudet, bodhisattvat ja buddhat eivät buddhalaisuudessa tarkoita pelkästään buddhalaisia buddhia. Buddha ei edes ollut buddhalainen, hän oli ennen buddhalaisuutta. Jokainen, joka on valaistunut, täynnä viisautta ja myötätuntoa, on buddha. Ei ole mitään sellaista kuin ”ainoastaan buddhalaiset”. Buddhalaisilla ei ole oikeuksia buddhaan. Jokainen valaistunut olento, jolla on viisautta ja myötätuntoa, sisältyy tähän. Kun ajattelemme valaistuneita olentoja, ajattelemme heitä kaikkia. Emme tunne heitä kaikkia, mutta ajattelemme, että he ovat läsnä.

Kun tunnemme heidän läsnäolonsa, saamme heiltä paljon rakkautta, ja yleensä on niin, että jos saa rakkautta, sitä voi myös antaa. Vanhempiensa rakastamista lapsista tulee yleensä rakastavampia aikuisia, heillä on enemmän rakkautta annettavanaan. Mutta miten ottaisimme rakkautta vastaan? Joskus äiti rakastaa lasta paljon, mutta ei aina. Minusta ei ole niin tärkeää, antavatko muut rakkautta meille paljon vai eivät, tärkeämpää on, jos tunnen olevani rakastettu, sitten voi ottaa sen vastaan. Jos siis voin tuntea sen tunteen liittyen esimerkiksi Taraan, niin saan rakkautta ja voin antaa sitä edelleen ja kehittyä.

Tässä harjoituksessa emme ajattele vain rakastavaa ja myötätuntoista Taraa, vaan tunnemme myös lähimmäisenrakkautta kaikkia olentoja kohtaan. Tällainen tämä harjoitus on, visualisaatio, mielikuva, jonka luon. Näen Taran ja kaikki suuret olennot, bodhisattvat, edessäni. Tunnen heidän läsnäolonsa ja värähtelynsä. Koetan tuntea heidän siunauksensa.

Sitten tunnen kaikki olennot ympärilläni, jokaisen olennon mukaan lukien lähimmät rakkaani sekä vihamieheni, joihin en ole luonut erityisen hyvää yhteyttä, he, joihin minulla on huonot suhteet, erityisesti he ovat edessäni. Ja kaikki olennot ovat ympärillämme. Toivon heille kaikille siunausta ja kaikkea hyvää, lämpöä ja terveyttä, tunnen että se tavoittaa kaikki, ei vain itseäni ja läheisiäni, vaan jokaisen, ja tunnen, miten kaikki muuttuvat. Samalla kun tunnen näin, en voi tuntea sitä omalla kohdallani. Kuka tuntee, että kaikilla on hyvä olla? Näin harjoitan myötätuntoani ja viisauttani. En tiedä tarkkaan, mitä viisaus on, mutta olen matkalla etsimään sitä. Tämä oli vain yleinen selostus, mutta sellaista on tuloksen käyttäminen polkuna. Vajrayana-harjoitus on sellaista.

Turvautuminen

Jotkut täällä tahtoivat tehdä turvautumisseremonian, joten kerron siitä hiukan.

Kysymys: Antaisitteko myös bodhisattvavalan?

RT: Se ei ollut ohjelmassa.

K: Toivottavasti tulette pian takaisin antamaan sen!

RT: Itse asiassa mahayana-turvautumisen ja bodhisattvavalan välillä ei ole paljon eroa. Turvautuminen on sanana hiukan kummallinen, sen käännös. Meistä tulee kuin jonkinlaisia turvapaikanhakijoita, mutta se ei ole sanan tarkka merkitys. Turvautuminen buddhalaisittain tarkoittaa päämäärän ja tien löytämistä. Päämäärään kuuluu kolme asiaa: turvaudumme Buddhaan, Dharmaan ja Sanghaan. Päämäärän löytyminen on turvautumista Buddhaan. Se ei ole samaa kuin avunpyyntö: ”Buddha, pelasta minut.” Se on ennemminkin itselle tehty lupaus.

Sanoimme aiemmin, että tahdomme vapautua kivusta ja kärsimyksestä, tahdomme tuoda esiin buddhaluontomme tai parhaat ominaisuutemme. Ja haluamme muuttaa itseämme ja auttaa kaikkia muita muuttumaan. Se on paras päämääräni ja tavoitteeni ja teen työtä sen eteen. En pysty siihen hetkessä, mutta kuljen siihen suuntaan, sitoudun siihen. Buddhaan turvautuminen merkitsee, että minun on mahdollista muuttua. Jos minusta tuntuu, että muuttuminen, paremmaksi tuleminen ja kehittyminen ei ole minulle mahdollista, turvautumisesta Buddhaan ei ole mitään hyötyä. Buddha on päämäärä, korkein, valaistunut, täysin muuttunut pyhimys, joka edustaa hienointa päämääräämme. Haluta toteuttaa se, on päämäärä. Ei vain omaksi hyödykseni vaan myös muiden hyödyksi. Turvautukaamme Buddhaan.

Tavoite on tärkeä, koska se määrää oikean suunnan. Ellei päämäärää ole, on hukassa. Ellen tiedä, mihin olen menossa, olen eksyksissä siitä huolimatta, että saatan olla menossa oikeaan suuntaan, sillä en tiedä siitä, olen vailla päämäärää. Tavoitteeni on muuttua ja auttaa muita muuttumaan, tuoda esiin parhaat ominaisuuteni ja vähentää huonoja.

Sitten turvaudutaan Dharmaan. Jos turvautuu Buddhaan, turvautuu luonnollisesti myös Dharmaan, koska täytyy muuttua ja kehittyä ja tietää miten se tehdään. Dharma on polku, keinot ja menetelmät. Mitä Dharmaan turvautuminen tarkoittaa? Ei voi anella: ”Oi, Dharma, tule ja auta.” Se merkitsee sitä, että oppii eri keinoja ja menetelmiä, joilla muuttaa itseään ja sitten tekee sen, käyttää menetelmiä muuttuakseen: oppii Dharmaa ja harjoittaa sitä. Päätös tehdä niin on Dharmaan turvautumista.

Sitten turvaudutaan Sanghaan. Sangha tarkoittaa heitä, jotka ovat turvautuneet Dharmaan. Korkein Sangha on Buddha. Buddha on Sangha, koska Buddhalla on täydellisin kokemus Dharmasta. Sanghaa ovat myös kaikki muut, joilla on kokemusta ja ymmärrystä Dharmasta, he, joita se on muuttanut. Sangha voi siis olla yksi henkilö tai monta. Sanghaan turvautuminen ei tarkoita idolin palvontaa, vaan sitä, että oppii ihmisiltä, joilla on ymmärrystä ja kokemusta. Opitaan siitä. Kuten sanoin aiemmin, Dharma ei ole pelkkiä käsitteitä ja tietoa, vaan se on kokemus. Siksi sitä täytyy oppia ihmisiltä, joilla on kokemusta ja ymmärrystä. Asetamme itsemme alttiiksi myönteisille vaikutuksille, ihmisinä olemme vaikutuksille hyvin alttiita.

Sanotaan, että käyrä, jolla vaikutuksille alttiutta voidaan kuvata on kuin jännitetty jousi. Se on kiinni kummastakin päästä vähemmän kuin prosentin, 0,001 %. Toisessa päässä ovat ne, joihin ei voi vaikuttaa, hyvin pahat ihmiset. Toisessa päässä on saman verran heitä, joihin ei voi vaikuttaa, erittäin hyvät ihmiset. Loput 99,99 % ovat keskivaiheilla, ja he vaikuttavat toisiinsa. Siksi on oltava varuillaan, miten antaa muiden vaikuttaa itseensä. Sanghaan turvautuminen merkitsee lupausta, että yrittää olla altis myönteisille vaikutuksille, eikä kielteisille.

Jos teen näin, kuljen henkistä tietä, harjoitan dharmaa. Voimme sanoa harjoittavamme buddhalaisuutta, mutta yleensä puhutaan dharman harjoittamisesta. Dharma tarkoittaa oikeudenmukaisuutta ja hyvyyttä. Tähän liittyy kolme seikkaa: ensinnäkin minulla on päämäärä, elämäntarkoitus, jonka lisäksi voi olla muitakin päämääriä. Toiseksi yritän oppia, miten tulla paremmaksi, miten parantaa omaa ja muiden elämää, ja kolmanneksi koetan omaksua hyviä vaikutteita huonojen sijaan. Jos elän tällä tavalla, minusta tulee parempi ihminen. Se on turvautumista. Turvautumista ei tehdä vain kerran, se on jotain, mitä työstetään, se on tie, elämäntapa. Yritämme parhaamme, mutta sitä ei tarvitse ottaa hirvittävän vakavasti joka hetki. Se on yleinen suunta elämässä, ei erityinen vaan yleinen sitoumus.

Se on syy myös siihen, miksi turvaudutaan seremoniallisesti. Siitä jää muisto, se on viitekohta. Siksi seremoniassa annetaan nimi, viitteenä inspiraatiosta olla hyödyksi muille ja muuttaa itseä. Kun inspiraatio haihtuu ja ihminen palaa vanhoihin tapoihinsa, hän voi muistuttaa itseään: ”Ai niin, olen turvautunut! En tehnyt sitä noin vain hetken mielijohteesta. Ymmärsin mitä tein, eikä se ollut kevyt päätös; tein sen, koska se on hyvä itselleni ja muille. Siksi minun ei pitäisi tehdä asioita, jotka eivät ole hyödyksi itselleni eivätkä muille, jotka eivät johda mihinkään hyvään.” Se on muistutus. Muistan opettajan ja tilaisuuden, paikan ja nimen, jonka sain. "Olen se ja se, huonot teot eivät ole minulle hyväksi." Pahaa ei lakata tekemästä vain siksi, että luvattiin, vaan siksi, että ymmärretään, ettei se ole hyväksi itselle eikä muille.

Tämän takia turvaudutaan ja siksi turvautumisrukousta myös toistetaan yhä uudelleen, muistuttaaksemme itseämme. Ennen jokaista harjoitusta, opetusta ja mietiskelyä, aamulla turvautumisrukous sanotaan kerran tai kolmesti. Se muistuttaa meitä suunnasta. 

Seremonia on hyvin yksinkertainen ja selitän sen samalla kun teemme sen. Ne, jotka haluavat turvautua, voivat antaa nimensä anilalle, ja sitten annan teille tiibetinkielisen nimen. Tähän kuluu 10 -15 minuuttia. Ne, jotka eivät halua turvautua, voivat joko lähteä tai jäädä katsomaan seremoniaa.

© Rokpa Finland ry

Ringu Tulku

Compassion and Wisdom

Transcription of a teaching given in Helsinki 31.6.2004 

Compassion and wisdom is actually the main thing of all Buddhist teachings. In Buddhism in a way there is nothing else, it’s all about compassion and wisdom. Basically I think it is very important to go to the basics like compassion and wisdom, the main theme of Buddhism. Why is it necessary to develop compassion and wisdom?

The basic understanding is like this: why do we do anything? What is the real purpose of life, of doing anything? From the Buddhist point of view we don’t see the purpose of life as if there was already a purpose given to us, allotted to us, which we have to find out and then follow. What we mean by purpose of life is that which is important. What is it that people really deeply want? What do we wish in our life?

When we look at that, this is the understanding, that if I really look deep into my heart,  what is it that I am striving and aspiring for, why I am busy, why I am doing anything, we can almost surely say that I am doing it because I want to be – you can say happy – I want to be free from all the problems. I don’t want to suffer, I don’t want to have pain and problems, I don’t want to be unhappy but I want to be satisfied and joyful. In a way you can say I want to be happy and have no problems and this is not just my wish. Everybody has that as their main wish, whether we express it that way or not. Sometimes we don’t. If you ask yourselves, your child or other people, “What do you want to become? – Maybe I want to become a doctor, you know, a very important person, this and that, but why? Why do you want to become that?

Then you will slowly find out: because according to me that is something that will solve all my problems and give me real satisfaction and it is the best situation which will make us very happy. Therefore the main motivation for most of us, all of us actually, is that I want to be free from suffering and pain and I want to be very satisfied and happy. Then is it that I want good things and happiness and satisfaction for myself, I want to be free from my own problems and suffering, is that the only thing I want? Usually no. If I am a kind of religious [person], then maybe okay, but if my family, friends and relatives are not happy, then I am not happy either. It’s because usually I am only happy if people like me, love me and appreciate me. My happiness is very much wound together with other people. Maybe not with everybody, but with some people, and generally most people don’t want to see other people suffering.

Not only that I want to be without suffering and problems, but if I see somebody with lots of problems and trouble, I don’t feel good. I feel bad about it. Whether I actually do something for this person or not, maybe not, but I wish that this person could be without suffering. Therefore you can say there is in all of us, in all human beings, a natural kind of compassion and concern for others. And not only concern for others but there are many people in my life and in all your lives; if they were not in good shape, I could not be happy myself. I can’t be happy without them being in a satisfactory situation.

Therefore it’s a very basic human experience that we want to be happy ourselves but ourselves not alone. We want others to be happy, too. Some of them, actually, and this is not just my and your feeling. This way of feeling is in everybody. I want to be free from suffering and unhappiness. All of you want that. There is almost nobody in the whole universe, who wouldn’t want to be free from problems and the very best situation and experience for themselves and for some others.

This is the main understanding, if that is like that: if we all wish it, then that should be the main purpose of our lives; to be free from all suffering, and to be free from all of the others’ sufferings, too, who equally wish that. Therefore, if we ask ourselves: what is that you really want, we can almost say: "I wish to be free from suffering for myself and I wish the same thing for others also, whoever wishes that. And I wish that I be free from – not only suffering and pain, but I wish to have the best, highest and lasting happiness and joy."

This is not something that is taught in certain philosophy or way of thinking, but a basic human way of action. But then, we don’t say this, most of us don’t even express it. If you ask a young person or an elder one, what you want, they will say "I want to be rich, handsome, somebody like a doctor, president, businessman or sportsperson." They say that, but they don’t have the understanding what is behind it.

Why do I want to become rich or famous? They think that to be rich, famous, this and that is the way to be free from our problems. But is it so? This is the main question from the Buddhist point of view. We have to see what we want and then, in order to get that, in order to arrive at that, the way we think to get it – is it the real way to attain it, to accomplish that?

If I say I want to be very rich, okay, there is nothing wrong in being rich; lots of provisions and money is very good. But is it able to solve all my problems, really give me completely satisfactory experience, that alone? Or if you say I want to be famous or powerful, okay, there is nothing wrong in being famous or powerful, but does each of those or even all of them together get rid of our problems? Will it really make us totally satisfied? That is the main question, the main understanding.

There are plenty of very rich people, famous and popular people – are they extremely happy and fully satisfied or not? That you have those things is really good – better that you have money and power than not, better to have lots of people liking you and to be famous than not, but you can have all those things and still be very unhappy. Therefore there must be something else. Those things alone cannot bring you to complete satisfaction. That is why we do spiritual practice, understanding what we all need.

The main thing is to understand how we can solve our problems. Riches, fame etc. do not determine whether we are happy or not. The main thing is inside: how we react. The thing here is important, but how we react is more important. Therefore it’s not about having or not having something, whether there is something or not, but how we react to that. Our way of perceiving and reacting is most important. Because if we react in a certain way, then whatever we have is a problem, anything can be a problem if we react in a negative way. If we have different way of seeing and reacting, then sometimes even that thing can be experienced differently.

So the way I experience certain situation is more important, and also there are many things we cannot change. Perhaps if there is not enough heating or light, we can change it or do away with, but there are many things in life we cannot change even if we wished. All those things – is there a way to do something, or what can we do, except for keeping on suffering? We can do one thing only, we  can try to change our own way of reacting to that situation, how we take it. If you can do that then we can change the situation – not the situation itself, but our own experience in that situation. That is what we call spiritual transformation, transforming our experience, by changing our way of seeing things we can change our experience.

If we are thinking badly about something, we shift the way of seeing it a bit and then we see good. That is how we work on our mind. That is very important from spiritual point of view. It’s all about working on our reactions, emotions and habitual tendencies. Because our reacting changes, the situation changes and if we are in a very difficult situation, we don’t feel the difficulty. That’s the transformation and that’s coming from working on our mind; not the thinking mind but from the experiential level, that’s what we call spiritual practice.

To work on this wisdom and compassion are the two main points. What is wisdom? Wisdom is actually nothing but seeing the things as they really are. Understanding, experiencing or seeing things as it really is. And that seeing is not just intellectual, that’s the difference between knowledge and wisdom. Knowledge is that we have information, we read about something, we are told about something, we have a conference about something and we understand: that is like this, this is like that. That is knowledge. Wisdom is more experiential, we understand it deep from the heart. Not just outwardly this is like that, but we understand ourselves: what am I, what is it really that is me. One sees deeply and experiences oneself. To know in an experiential way is wisdom.

By deeply understanding and experiencing what I am, we understand in a way everything else. Everything else is in the way I see. From the experiential point of view this wisdom is extremely important, because through knowing one, in a way you know everything. By understanding myself in a way I understand everything because everything is in the way I understand it. Therefore wisdom is all about experientially (not intellectually) understanding myself. It includes learning about myself, my emotions and thoughts, my habitual tendencies, everything.

Therefore this wisdom is something really important. It’s really difficult to explain, because it is experiential, understanding within. It is not necessary a rich, learned person, a professor, someone who studied a lot, who would have more wisdom. Sometimes people study a lot but have no wisdom, even if they are very learned. Sometimes people who know nothing have wisdom. There are many stories about this.  There is a story by Tolstoy.

Three fathers lived on an island . An archbishop, priest of the church was travelling on the sea in America. The ship stopped on this small island to get water and he was told that there is a church and three fathers. He went to visit them and found a tiny church and the three monks. They were very happy since they had never seen an archbishop, and the archbishop asked, "How do you pray?" They didn’t know. They said, "We just say we three, you three, save us." "No, that's not the way, you must learn." So he taught them a simple prayer, but they did not learn because they were aged. He was teaching them again and again the whole day. At the end of the day they learned and were very happy. "At last we learned how to say our prayer." The archbishop went away with his ship. Next morning he saw something approaching quite far a way. Once they came nearer he saw they were these three fathers running on the water on the sea. They shouted: "Please, stop! We have to see the archbishop, we forgot the prayer! Please tell it to us again." The archbishop answered, "You do as you have been doing, it’s all right."

When they could walk on the water like a miracle, what more they needed to learn. This is the understanding. Wisdom is not learning like knowledge, it is deep understanding of yourself. You can be very learned but no wisdom. You can have no learning but have lots of wisdom. Real wisdom is something inner and that is why wisdom liberates us. That is how you liberate yourself from fear, pain and suffering. Main thing is fear. The more wisdom, the less fear; therefore then there is no more anger, craving and ignorance. Ignorance is the direct result. The more wisdom, the less ignorance. Because we are afraid of ourselves, confused, therefore wisdom is said to be the main thing.

Why do we have problems in the world? – Because we have no wisdom.  When we get wisdom, we are free. But wisdom is not about getting something that we don’t have now. It’s about seeing things as they are, knowing what actually is, what you actually are, the way it is directly experiencing. Therefore it is not about a theory, concept or philosophy, it’s about experience, directly experientially understanding what is, what you are, that’s what wisdom is all about. Therefore wisdom is not necessarily something that can be easily talked about, because it’s not a concept. And also no particular doctrine has monopoly of wisdom. You can experience it when you get it, but you can’t talk too much about it, it’s a direct experience of seeing what you are. It’s very difficult to communicate. If you taste chocolate how would you talk about this experience to someone, who has never experienced chocolate? Whatever you say people cannot understand it.

There is a story, maybe coming from the Christian tradition. Maybe not true but a symbolic story. The devil and his assistant were watching a very important person walking up and down. Suddenly there was a shiny burst of light. The devil’s assistant asked, "What is that?" The devil casually answered, "Oh, he knows the truth." The assistant said, "That must be dangerous for us. If he gives the truth for everybody, then it’s very bad for us." The devil said, "No, it doesn’t happen at all, because the moment he talks about it to anybody, they will make it into a dogma." So the truth, wisdom you experience, but it’s extremely difficult to talk about, because the moment you talk about it, it is no longer wisdom.

Therefore from the Buddhist point of view meditation is a simple beginning for that, very elementary way of wisdom. It’s not about conceptualising, it’s not about having lots of information. It’s about learning how to be, how to be natural, learning to relax, learning to be in the present moment. This learning is understanding what you are, and it is not intellectual. That’s why it’s so difficult to teach, it cannot be taught, because it’s experiential. It’s like learning to ride bicycle. You can teach riding bicycle, but not really teach. One has to do it oneself. You can give a basic idea that anybody can see, anybody knows, but when one does it, one has to learn it by doing it. Doing it, falling down, and sometimes feeling you can’t learn. When you feel you will never ever be able to learn this, then you are about to learn it. It’s little bit like that. It’s learning how to be natural, completely yourself, ordinarily.

When you say "wisdom, enlightenment", it sounds very far a way, very deep. In a way it is not like that, we are not talking about something different, we are talking about me as I am now. It’s not about becoming something, it’s about learning experientially how to be totally there. Most of our problems, anxieties, emotions come from our way of grasping. When we grasp: this is good, this is bad, that brings lots of emotions and we become sad, because I don’t have this and that. That way of experiencing whatever there is becomes a problem.

Even something nice is a problem. If I see something nice, very important, then I say, "Oh, I want it." Now I made something little bit difficult, because I want something. It’s very nice, I want it and then it means I don’t have something that I should have. I already made up something, desiring things, and now I’m making up that I don’t have. I desire something I don’t have. Not having something that I want is already dissatisfaction. I already created dissatisfaction because of wanting something. Now I do something and try to get it, I do many things subtly or coarsely and then I get it. I have it. Am I satisfied? Not necessarily, because many times I don’t like it anymore when I have it. Only the other side is greener. When I don’t have it, I like it very much, but when I have it, nothing special.

Even if I like it, even when I feel satisfied I get the thought, "This is very nice, I shouldn’t lose it." We get fear. I shouldn’t lose it, I might lose it. If I like it so much, then other people might like it also. The fear comes and as long as the fear is there I’m not satisfied and happy, because I have fear of losing it. I have this fear of losing until I lose it, I can’t get rid of the fear. Either I don’t want it anymore or I have the fear of losing it and if I lose it, then I have another form of problem:  the problem of having lost something, grief. Even something is very nice, wonderful, if my way of seeing, reacting and grasping is like that, it can be a problem, not to mention something not nice. Therefore it’s not about having but about the way I grasp. Meditation is a way to kind of learn how to let that way of grasping change.

Usually we grasp: this is nice, this is not nice. But even the good, pleasurable experience is not really making me satisfied, because as soon as it goes we feel: "How can I get another one?" That’s addiction. What meditation does, is learning how to let many kind of experiences come, and how to let them go. If one can do that, when experiences come, it doesn’t matter, good or bad experience, they are all coming and going anyway. If I can let them go also as they come and go anyway, if I can totally accept it, then I learn about myself more.

The experience comes and goes. If it’s nice, nice. If it’s not nice, it’s very nice that I can make it go. Then I learn how to deal with that and how to free myself from problems I created with grasping. Whatever I experience, whatever emotion comes, it doesn’t totally overcome me. To do that, learning how to do that is the main thing in meditation; to be relaxed.

To learn how to relax and be in this moment is important, because if I’m only in the past and future, I’m reacting. If I’m totally now – now is moving and changing. Now never stays. Now – gone. Klick, klick, klick. It’s not noooow. After one moment that now is past. Therefore I can be totally open and flexible. The meditation is an effort to learn how to be myself in the moment, as I am now, not just holding onto something in the past expecting something, but just completely experientially learning how to be natural, how to be yourself. This is the beginning, if you can do that, then wisdom is not very far, because it’s all about learning about yourself. Of course it is not that simple but that’s how you approach.

I don't mean to say you should not study. Studying is also learning and we human beings are very intellectual, we have to use [our brain]. We are so intellectual that it is very difficult to be free from concepts, to be really totally natural, experiential. We are so intellectual and conceptual. And we mix this – sometimes we think this is how it really is, when it actually is lots of concepts. Like if you ask me, "Who are you?" I tell you I am Ringu Tulku, but is it so? All this is given by somebody else: a name. "You are this. You are Tibetan." Okay, but I don’t know. I think I am Ringu Tulku, but actually it is something put in me by other people. Even basic things like that, so much I got from others, but I think it is my experience, it’s very difficult to go beyond what is experience and what is just concepts given by others mostly, or what I gathered from others. I am like this and like that. Therefore studying is important, because it helps to understand, what is influence from others. Some concepts help me to scrutinize and clear other concepts. I use concepts to work on other concepts.

Study, reflection. Study is about learning exactly what somebody is saying. Like if I study Buddha, great master. I should be just trying to learn without putting my own judgement. Usually we don’t do that. Even before somebody finishes saying something I already made judgement and decided what to say to that. This is why there is like boxing going on in our mind. If I say something and you don’t like, you knock me over. People tell me, "You are very good because you said exactly how I think." If I say something different from what you think, what you do? Some people say "I don't understand, it doesn't fit to my own way of thinking." Then I have only two choices: I cut the edges. And you say, "But it must be like this." "All right, then."

This is not studying, one doesn’t learn anything new. Studying is not changing what you receive. You accept what you receive and understand it. Then you reflect.

Once I understand, then I judge that experience. I don’t accept everything. It’s very important. Don’t analyze or judge before you understand, otherwise you won’t understand. Once you understood, then you judge, you have to, in order to get experience. To analyze is very essential, intellectually or experientially. If I don't understand and I accept something [just like that], it doesn’t work. That’s why Buddha said, "Even my word you should not accept, because it is said by a very realised person or because everybody agrees with that. You have to analyze and examine like a goldsmith examines his gold."

You must use many methods. First you rub it because if it’s not gold at all, you can see, then you cut it and melt it. In the same way you analyze your experience, make experiments. Then only you accept it. This is because it is not about concepts but about experience. Therefore, if you don’t understand it deeply, it can’t transform you. Even if somebody was saying the truth, if you don’t understand it, it doesn’t matter. Therefore we need to really understand it deeply and experience it. We need to analyze and understand deeply and that includes the experiential side also, not only in a kind of debating way, but experientially. That’s why we have lots of studies as well as meditation, these have to be put together.  Not only intellectually, but intellectually as well as experientially. That is why in developing wisdom we talk about three things: study, reflection and meditation.

And compassion – I am going to talk about compassion tomorrow more, because I’m asked to talk about Tara, Tara is about compassion. So that much is enough for tonight and if you have any questions, you can ask.

Question: How can I be sure that wisdom helps me to achieve happiness or that happiness means no problems, no worry in my life? How can I be sure about that?

Ringu Tulku: That is something that even little bit of understanding, I think, can help us to have less problems and thereby we can see how it helps. For instance, even changing of the attitude little bit… one example is very common: we have a very strong tendency to concentrate fully on our problems. If I have one problem only, my mind is totally occupied by that. It comes up again and again in my mind. Until it is solved I am not satisfied. We think that when that is solved, then I will be very happy. But it is not like that. If I solve that problem, another problem comes, and another. We keep on having problems and solving them. Now if I can understand that well, living with problems is a process in life, something we have to do. It’s something that happens, it’s not that there will be a time when all the problems are solved and then I will be happy. If I understand that, which is a fact, then what I can do is: "Okay, there is a problem, but I don’t have to stop having any kind of good things in my life, enjoying my life till that problem is solved, because if I do that, I will never have any enjoyment."

Therefore I have to at the same time when I have this problem, when it’s part of my life, I have to also see there are lots of other things happening in my life. Good things in my life. If I see this, the problem stays, it doesn’t go away, but yet it becomes smaller, because I’m able to see other things, concentrate on other things and place my awareness elsewhere. That way the problem becomes comparatively smaller. Otherwise I only see the problem, and that is how many people become very depressed, because they only see a problem after problem, and they don’t see anything else in life.

By understanding this – it’s just one of the truths, if you see this, it helps to see things much better and therefore changes our life. This is just one example. Wisdom is about seeing the truth, about being able to experience things as they really are. When you can do that, see that, it changes your way of experiencing things. Because most problems come from fear. Fear is a very strong factor in our life. Paranoia comes from fear. Most of our suffering and pain is related to some kind of fear. Therefore, if we can see exactly what we are, we lessen that fear. If you can accept deeply what you see, then you have no more fear.

Even if I understand deeply the way things are – I give you another example: expectations. Many of our problems are coming from expectations. If we see things clearly we don’t need to have that kind of problems: I haven’t… I shouldn’t… I should have… Even for little things we can see the more we understand things clearly the fewer problems we have. Of course then the more understanding and experience we have, the more we will understand. I think it’s not very difficult to see the relationship between seeing things clearly and deeply and our fear and how we react.

For instance we are very afraid of security. We do a lot to secure ourselves. But when we look at it deeply, there is nothing we can really make secure. However much we secure and ensure, we will get old and die. There is nothing we can really totally secure in our life. Now, if we deeply understand that, then we don’t try to secure, we know there is nothing we can secure, but that’s the way it is, in a way it’s okay. There is a song of Milarepa, he said – I think it’s very important: "I was afraid of death and run away to the mountains. There I reflected on the uncertainty of death so much that I lost the fear of death. Now, even if death comes, I have no fear."

This is one of the things, it’s like if you see that this is the truth exactly, completely, you lose your fear, because you can understand it, you can experience it, you see what you are, actually. In a way you see yourself nothing to be destroyed, because yourself is changing all the time. If you see yourself as a process, what is there to be changed? No need to be afraid of change or feel insecurity. And if you are not afraid of anything, there are no more problems.

Ringu Tulku

The Meditational Deity Tara – A Teaching on Compassion

Teaching given in Helsinki 1.7.2004  

Refuge:

Sang-je chö dang tso-ji cho nam la

chang-chub bar-du da ni chab-su-chi

da gi jin sok jin-pe sö-nam ji

dro la pen-chir sang-je dru-par sho.

In the Buddha, Dharma and noblest Sangha

I take refuge until Enlightenment is reached.

Through the virtue generated by generosity and other virtues

may I achieve Buddhahood for the benefit of beings.

Unselfish motivation, bodhicitta, Four Limitless Thoughts:

Sem-chen tam-che de-wa dang de-we ju dang den-par jur-chig

dug-nal dang dug-nal chi ju dang dral-war jur-chig.

Dug-nal me-pei de-wa dam-pa dan min dral-var jur-tsig

nje ring cha dan dang dral-vei tan-njom chen-po la ne par jur-tsig.

May all beings be happy and create the causes of happiness.

May they all be free from suffering and creating the causes of suffering.

May they find that noble happiness which can never be tainted by suffering.

May they attain universal, impartial compassion, free of worldly bias towards friends and enemies.

Today we will talk about Tara. This is the drawing of Tara. Tara is a bodhisattva, one of the greatest ones. Bodhisattva is a very important concept in Mahayana Buddhism. Bodhi means enlightened and sattva means "one who has the courage". It’s little bit like somebody who makes a promise, a commitment to bring the highest form of liberation, highest form of attainment to all the beings. That’s a bodhisattva. This concept is extremely important especially in Mahayana Buddhism.

Usually in Buddhism, we all know – it seems many of you know the prayers we just recited in Tibetan. First is refuge and bodhicitta, and the second is the prayer of all the limitlessnesses, which are very important prayers, important part of this practice, refuge and bodhicitta. Bodhicitta is the inspiration of a bodhisattva. Generally in Buddhism we have these three. If you look at the Buddhist world, generally there are many, but you find three groups combined together: Theravadin, Mahayana and Vajrayana. Theravada Buddhists are those Buddhists who are Sri Lankan, Thailand, Burma, these areas. The monks wear yellow clothes, and their main sources of teachings are the fundamental sutras, teachings like Four Noble Truths and Eightfold Path. These teachings are universal, they are accepted by Theravadins, Mahayanists and in Vajrayana. They are the basic Buddhist teachings and there is no controversy.

The Mahayana Buddhists are mainly in Japan, China, Korea, Vietnam; these are the places where Mahayana Buddhism is practiced. The main difference between the Mahayana and Hinayana, or what we call Theravada, are the bodhisattvas. In the stories of the Buddha, from whichever tradition it comes, before he became a Buddha, he was referred to as Bodhisattva. It is said "The Bodhisattva went and did this, the Bodhisattva did that…" But it doesn’t  explain what really is a  Bodhisattva. In the general teachings of the Buddha it is not really explained what a Bodhisattva is, whether anybody can become a Bodhisattva or not and if you can, what you should do for becoming a Bodhisattva. What are the precepts and the training of a Bodhisattva. This is not explained. This is explained in the Mahayana. Mahayana Buddhism is the explanation of the Bodhisattvas.  Therefore Mahayana is sometimes called the Bodhisattvayana. Yana means vehicle. Therefore Bodhisattva is somebody – it’s very much based on compassion.

It’s not to say that in the general Theravada or Hinayana Buddhism there is no compassion, it is very much there. The prayer that we did just now, the second prayer is called Four Limitless Thoughts. It’s sometimes called Four Brahmaviharas. These are the general teachings. Theravadins practice this and Mahayanists and Vajrayanists, too.  These are limitless loving-kindness, limitless compassion, limitless joy, limitless rejoicing and limitless equality. These four things are practised by everybody. Therefore the compassion and loving-kindness is all over the Buddhist world, there is no-one who doesn’t have it, but in the Mahayana it is more a commitment. It’s more of a determination that my purpose in doing whatever, whether it’s Buddhist practice, study or whatever you do, it is not only for myself but for all the beings. This is the Bodhisattvas’ idea. The Bodhisattvas’ idea is bodhicitta, special compassion: limitless compassion. It has four aspects.

Firstly it is for all beings. I wish to be free of suffering and I know that all beings, whether it is human being or not, animals, all the beings do not like to suffer. Therefore I wish that there is nobody excluded, I wish that everybody’s suffering is finished. I don’t exclude anybody, but wish that everybody throughout space, where-ever there are beings who can feel and experience, who don’t want to suffer, everybody equally I wish to be free from it.

Second one is that I wish all of them to be free from all kinds of suffering, gross, intense problems and pain, greed and sufferings, or not so intense but very subtle problems, every kind of problems. Both intense and more subtle, different kind of problem I want them to be free from. First is all beings, second is free from suffering.

The third is that it’s not that I want them to be just free prom pain and problems. I include all, including myself of course, everybody throughout space where-ever there is life, and we don’t know where there are beings. There is no limits to the skies, therefore there can be limitless universes, and in all the limitless universes and worlds there can be beings. I wish all these beings not only to be free from suffering but I wish them the highest and best form of happiness and wellbeing. I wish them to be most joyful, deepest and highest form of satisfaction. It’s not that I wish myself to be completely free and others to be little bit free. I wish to everybody what I wish it for myself.

And the fourth one is that I wish that not only for a short time, to have a good time for one day or to take them for a holiday for two weeks. I wish them everlasting happiness.

These we call four limitlessnesses, because there could not be a more benevolent intention. If somebody has this intention, and not only intention but says that this is the highest goal, the highest dream and most important, final, ultimate goal. And not only one should leave it as a dream, because it's most important thing,  because it is the final, the ultimate thing. Therefore, if I pray or dedicate or do something, it should ultimately lead to that goal. Whether it takes very long time, countless aeons, doesn’t matter. It can take all my efforts life after life, long, long time, that is my final goal. I work for that, it is my commitment from now onwards my direction, my purpose of life. If somebody does that genuinely, that is called a Bodhisattva.

So Tara was a great Bodhisattva like that. It is said that long time ago, many worlds before… According to Buddhism worlds, universes, develop, and then the beings develop on that. The beings live on that for very long time, until the world becomes impossible to live in. Then the world gets destroyed and dissolved. But that is not the end of beings because when one world becomes impossible to live in, the beings go to another world. Therefore there can be many millions worlds coming into being and dissolving. It is a continuous process.

Therefore we can say many worlds ago there was this princess called Tara, and she made a great commitment. She was very compassionate, very concerned of all the beings, and she made a promise to help one hundred thousand beings every day, and as long as all beings have not become totally enlightened, free and have attained the highest peace and happiness, she would never herself become a Buddha. And not only that, but she would always give protection and appear in a form of a woman. This is said to have been commitment of Tara and since then she has been taking many different forms, even one time one time thousands of emanations in all different forms helping beings.

Therefore it is also said that she is the Mother of all the Buddhas, because she has been there so long, helping all the Buddhas reaching enlightenment. Therefore she is considered as the highest ideal of a Bodhisattva. Buddhists, especially Mahayana Buddhists pray to her, take her as their ideal and seek her blessings and advice. Also themselves they try to practice, so that they become Tara. This is very important from the Buddhist point of view. We look at this in many different levels. There is the historical Tara, you can call mythological Tara, it’s not written history, it happened so long time ago.

The mythological Tara is very important, it tells us what she represents, what she inspires, the compassion. When we think about Tara with this story we understand. We can’t think of Tara without immense determination, limitless and equal compassion, helping all. That is the inspiration, I would like to become like that, because there is no more benevolent way of being than that.

This kind of Bodhisattvas’ limitless compassionate attitude is a part of all the enlightened beings’ understanding. You can call it in a modern way an archetype. The compassion, the mother concept, that’s one way of looking at it. Another important thing is to realise the Tara within us. Because when we say "Tara", it’s not necessarily someone out there. It’s the compassion and wisdom that is naturally within all of us.

There are many Tara practices. What we do in the practice is that we get inspired by the mythological Tara, we try to develop a type of Tara within ourselves and realise our own true nature, our own human essence, which is the compassion and wisdom together. We say we practice Tara. How can I practice Tara? It means I become, I develop and realise the wisdom and compassion that Tara realised. I don’t become somebody else, who is Tara, but I realise my own true compassion and wisdom. That’s my inner Tara. Therefore when we talk about Tara, there are these outer, inner and sometimes we call secret aspects. When I say I have realised Tara it’s not that I have seen Tara, it means I have realised my own enlightened Buddha Nature, the basic goodness, compassion.

This is very important. When you talk about Buddha Nature, every being has it; it means there is actually nothing wrong with us. The way we originally, naturally are, there is nothing wrong, we don't have any original sin, we are perfectly okay. But we are not really okay, we don’t truly and correctly see ourselves, fully. Therefore we talk about realisation and wisdom. It’s not about changing ourselves, it’s not about changing anything, it’s about knowing exactly what we are so that we understand ourselves as we actually are; that’s wisdom, enlightenment. From Buddhist point of view enlightenment is not getting anything new, that we did not have before, it’s about learning, discovering ourselves, which we did not discover before. That is the main Buddhist argument why enlightenment has to be possible. It’s not about getting something that is not there. It’s just about learning about ourselves, and not something that is not there but what exactly is there. It’s just about seeing things as they are. We are not seeing and experiencing things as they really are, that is the confusion, ignorance. Are we seeing things as they actually are? We are not, because when we look at, we don’t know what we are, we don’t know exactly, what is our mind, where is our mind, we don’t know about our emotions, mind and consciousness. We are not clear about these things, what they are exactly.

That is not seeing things clearly. If you see things extremely clearly, then there are no doubts, you don’t need to depend on judgement of others. When someone says "This is very nice," you ask, "Oh is it?" If someone says, "You are not good at all," you think, "Oh, am I not good at all? That’s very bad." We depend so much on others and that’s why we so much seek others’ appreciation. I need their appreciation and praises. Why? – Because I don’t really know. I don't understand myself. If I understood myself really exactly, if you say I am good, it doesn’t matter, because I know! If you say I’m not good, I don’t mind, because I exactly know.

I don’t know; that is why we are confused. This is just one example. We need to see ourselves clearly and completely. When that happens, when we see ourselves extremely clearly and accurately, that is what we call enlightenment. Yesterday there was this question: "How do you know if it solves problems?" It doesn’t really solve any problems. It’s not about solving problems. If I see myself clearly, it doesn’t solve any problems. It doesn’t change any of that, but it changes my way of reacting. If someone says to me, "You are very bad," I might see myself very bad, but if I see myself very clearly, I don’t need to see so or be unhappy, because I know what I am.

It doesn’t stop people staying bad or good things to me, but the way I react to that is changed. Before I wasn’t very clear, my eyes were not open, I could not see things clearly, therefore I was afraid, I did not know what was happening, I was in the darkness, but when I am clear, I have the wisdom how to react. Maybe it doesn’t change everything out there, but the way I react to things can change. It is a personal transformation.

Anyway, this is the compassionate way of Tara. Of course compassion and wisdom go together. This is very important. When wisdom becomes strong the more clearly you can see what you are more clearly. The less I have to be concerned about myself. My fear and grasping on things diminishes, and my attachment and aversion. They are the two sides of the same coin, other side is attachment: this is very nice, other side is aversion: I don’t like this, it’s very bad. When one is there the other one is there. Attachment is difficult to deal with and sometimes it is not easy to understand. Sometimes it is misunderstood.

When we say attachment and aversion are something negative, people have wrong understanding that they have to be completely neutral, without sensitivity and feelings. That's not the case we have just talked about compassion, which is the most important thing. If that was the case, compassion should not be, because compassion is a feeling. Attachment and compassion have lots of differences.

The main difference between attachment and compassion is the focus. In compassion the focus is on others. In attachment the focus is selfish: myself. I like it, this is nice, I want it. When I love someone and think of his or her welfare then it is true love, unconditional love. Unconditional love is compassion, conditional love is attachment. Conditional love is for example like this: I love him if he loves me. If he doesn’t love me, I hate him. I am the most important, therefore, if he or she doesn’t do exactly what I want I hate him.  Love can turn into hatred in one second, this is attachment. If my love is for the benefit of all others, the wellbeing of that person is more important, then it is not conditional but true love. Whether he does exactly what I want or not doesn’t matter, compassion is unconditional. Compassion is wishing others well. The more wisdom I have, the more I understand myself, the less selfish, less self-centred I become. Being selfish is not good to anyone.

The more wisdom I develop, the more compassion grows. Also, because I have more wisdom, I have found my path, a way to deal with my problems. Therefore I don’t need to depend on others, I’m not looking for support, I became independent. I have found my own purpose. The more wisdom grows I become free, less frightened, less insecure. There is nothing more I need to get. I’m not running after or running away from things, because I know. Then there is nothing much more to do but to work for the benefit of others. So the more wisdom grows the more compassion grows. Aversion and attachment are two sides of a coin and wisdom and compassion are also two sides of a coin. Aversion (running away) and attachment (running after) should lessen and wisdom and compassion should grow.

Also the more compassion I have the more wisdom. When I have compassion I don’t have too much to cling on, I become more open and less self-centred. Thinking more of the welfare of others means opening up. Therefore many times in the practices it is said: if you don’t know how much your wisdom has grown, look at your compassion. If you are becoming more compassionate then you are on the right path, but if you are becoming less compassionate, even if you think your wisdom is very well, you don’t know.

You can have many experiences, but the mind, the consciousness is something very strange. It has many arisings, emotions, very vibrant. And that is okay, that is something very important also. We can have feelings; that is how our mind is, naturally clear and vibrant, lots of happening, lots of arisings. All six senses: we see things, we hear things, mind always thinks, there is nothing wrong in that. But how we use these experiences makes the difference. We can use them so that they give us lots of trouble. We can use them in a certain way that is very enjoyable but we don’t need to fall into trouble, suffering and pain. That is where the difference is between liberation and samsara. To know how we carry our consciousness, awareness, senses, our experiences.

This is very subtle and very important, because if you don’t know this then you try to get something out of yourself and get something new, but it’s not possible, we don’t have to totally get rid of ourselves, and have something else instead. Also you don’t have to your stop your thoughts and emotions, nothing stops. We have to learn how to use those things that are naturally in us in a such a way, that they don’t disturb us. That’s why I was saying yesterday that thoughts are okay, even in meditation. It’s not necessary to have no thoughts. Otherwise you don’t hear anything, you don’t see anything… Sometimes becomes like that but not necessarily.

The main thing is how you react to that. If you learn that, then you have no problem. But it’s not easy, it’s a subtle balance, not easy to learn, because it is a practical thing, it’s not intellectual but something we have to learn through experience. They say we don’t understand this because of four reasons: it is too near, too simple, too good and too deep. It’s too simple because it’s just that, just the way we are, that’s what we have to learn, it’s too simple sometimes. We think enlightenment somewhere else. It’s too near because it’s just ourselves, our own experience now.

But then it becomes too deep because it’s something we can’t handle. We see things in certain dimensions only, and our concepts have created a very strong image of the way we are and the way things are. And if that is the only way we can look at things, it’s very difficult for us to get rid of this conceptual image. We can’t look from the other side. So it becomes too deep and then, it’s too good. We don’t know how to be satisfied. Every time we try to do something, we make it a struggle. Even we say, “Relax,” it’s like: “OKAY!” We only know how to do through efforts, we don’t know how to do without efforts.

I saw an interesting film about a ghost. The ghost was trying to save his girlfriend and wanted to pick her, but his arms went through and he could not pick the person. Then the ghost went into the underground and there was another ghost. This ghost could snap newspapers from people’s hands. He advised that because ghosts don’t have hands they have to do it with their mind. So he exercised with his mind and it was very difficult because we are used to use with hands. He had hands but they did not work. So this is how we have so used in doing in a certain way with effort; we don’t know how to do without effort and we don’t know how to relax and how to let be. We are so used to make an effort and how can we make an effort to relax when relaxing is not making effort? It’s very subtle. This can take a long time to learn, not necessarily always, but sometimes it is takes long time to learn, not because it's difficult, but we are not used to it. That’s why we make a struggle to learn to relax.

[Gape on the tape, re-translation from Finnish: In the Tara practice it is most important to have the Bodhisattva motivation. It arises by understanding that we naturally wish good to ourselves and others. We know we want to be happy, so it’s the same with everyone. We consciously try to develop this natural quality of ours. Perhaps each and every individual does not have it, but most do have it. When we know we are doing good, we are also aware that there is a meaning to our life. If we do bad things we somehow know that our life is without real meaning. We do not have to make an effort to become compassionate. Sometimes people feel it is too much, they don’t want to become a doormat for others.]

Compassion is a general wish that I wish well for myself and others and I don’t wish bad to anybody. Whether somebody takes advantage of me or not, is not the thing. Of course people will take advantage, if they can, why not? If they can. They can try, there is nothing wrong. It’s not to expect that if I am good everybody will be good. Everybody has their problems: anger, attachment, aversion, ignorance, jealousy, pride, hatred, miserliness, greed, everything is there. We have Buddha Nature, but we are not Buddhas. Buddha Nature means possibility, the potential to become good. But they are not Buddhas, they are samsaric beings. Like me, like you, we have all this.

This is extremely important to understand. Because beings are like that we have compassion and want to help them. If they were completely perfect then there was nothing I needed to do. Why should I help somebody who is perfect? I have to understand and see the weaknesses of others and accept them. I don’t have to look people with pink glasses and say everybody is perfect. I have to do the same with myself also, I have problems and weaknesses, and it’s okay. It’s not okay, but that’s where I have to start with. Therefore I want to transform.

If I don’t have any problems, what is there to transform? When you understand this, then of course the compassion is because of this; I see the problems and weaknesses and therefore I have compassion. Therefore, if somebody does something wrong, if somebody doesn’t do exactly I want, or somebody doesn’t do everything perfectly, I don’t have to be upset. Why should I be upset? If somebody tries to take advantage of me, so what? Let him try! And it’s up to me how much I let him or her to take advantage. If I say, "This much advantage they can take, if it’s good for them, let it be." If I think I can’t do more than that then I say, "I can’t do more than that." So what? I don’t need to be upset and angry and feel very bad because he or she tries to take advantage of me. It’s nothing wrong with that. When I see this way, when I accept the problems and weaknesses of others, I can be free, I see things and I do whatever I can to help.

When I don’t expect too much, I can’t be totally upset. If I expect that everybody will be totally nice, kind and wonderful, then I’m sure to be disappointed, because people are not like that, they can’t be. But if I understand right from the beginning: well people have their own problems and weaknesses, so I can’t expect too much, I can have many pleasant surprises, because people can be very kind, nice and good.

To see things clearly, even the problems is very important. Otherwise you have wrong expectations, which is very bad. And this happens even in the – especially… I think I should mention this, because I have a strong feeling about it. Lots of people in the West – I don’t know whether you have it in here or not, Finland is different country and each country has its own characteristics. Of course each person is totally different from each other. There are lots of similarities and there are lots of differences everywhere. All human beings are same, actually, on a certain level. But each country has its own… When you go to embassies you see the characteristics of the county. In Indian embassy you find exactly India:  you have to fill up the form and the form will not be available, missing something and you have to go there three times, and then the person you are dealing with this is not always there. One day you miss something and the next day they don’t find it… And you go to German Embassy, where they ask you to fill four forms and make four copies of everything you have. In American Embassy they ask you to make an appointment through internet!

Anyway, what I was trying to say is that lots of people in the West have self image problem, less confidence. This is also I think because of expectations. If I expect too much from myself, if I expect myself to be completely nice, perfect, beautiful and I see myself that it’s not like that, then I feel I’m no good. But if I see myself not so good and then realise I am better than that, I feel very good. So this expectation is something difficult, everything is comparative, because everybody is very different. So this is very important, but that’s not the point here.

The practice of Tara. This is Vajrayana practice, what we call a Deity practice. It’s not a Deity actually, but a method. It’s about working on our own, with wisdom and compassion. There are many different ways in working this way. One of the ways is through the Vajrayana, sometimes we call it "using the result as the path". It has also many different levels, all the practices have different levels. One can practice whichever level one can connect with. This is very important. It’s not that "this is the Buddhist practice, take it or leave it."

In a way Buddhism is very complicated and complex, because there are so many different levels. Whatever level you can connect with or understand, what you think is useful, that you should do. It's not that if you practice Buddhism you need to accept or take everything in Buddhism, you can only take things which you think are good for you and which you can understand and experience. When people ask: "Which is the best practice for me?" I say, "The best practice for you is the one you understand very well." Because if you don’t understand it, you don’t know how to practice it. And if you don’t know how to practice it, you won’t practice it. And if you don’t practice it, there will be no result. But if you practice what you understand, you will do it because you know how to do it and it will have its own effect.

The main thing in the Vajrayana is using the result as the path. It has the inspiration of Tara, an ideal, but then there is something else: you try to visualise yourself as Tara. There are two stages. One is a feeling of a presence. I give you one example. There you have Tara, concept of a lady who is completely compassionate, limitlessly compassionate for all beings and she has been trying to save and help beings for aeons. And not only compassion but she has the wisdom, equanimity and power to help, the healing power.

Now we have that concept and feel this is Tara in front for instance. How would you feel? You would feel very good. When you think of a person who is completely compassionate, wise and has the willingness to help, when you focus on that, you can’t think of Tara, Buddha or a great being without thinking about those qualities. Therefore while imagining the presence of that being, you are naturally acquainting yourself to those qualities, you have to feel them in a subtle way. Therefore you are actually working on your compassion.

We don’t visualise Tara as an ordinary person but with all those qualities and not just as one being, but as a field. Not only Tara as a person, but all the great enlightened beings throughout the history, immemorial times. When we talk about Deities or Bodhisattvas and Buddhas in Buddhism, we are not talking only about Buddhist Buddhas. Actually Buddha was not Buddhist anyway. Buddha was before Buddhism. Everybody who is enlightened, who is full of wisdom and compassion, is a Buddha. There is nothing like just Buddhists. Buddhists have no copyright for Buddha. Every enlightened being with compassion and wisdom is included. When we think about enlightened beings, we think about them all. We don’t know them all, but we feel they are there.

When we feel their presence, it’s receiving and usually when I receive lots of love, then I can give love. People who receive lots of love from their parents become more lovable, they can give more love, that’s usually how it is. But how would we receive? Because I feel – therefore it’s my feeling that is the most important, others’ giving is not so important. Sometimes I can have a mother who is very loving and I can receive lots of love, but sometimes she is not necessarily completely loving, but if I can feel loving, then I receive love. Therefore, if I can feel that with Tara or whoever, then I receive love. When I receive love I can give love, I develop. But in this practice it’s not only that I feel loving and compassionate Tara, but I feel that loving-kindness towards all beings. This is the practice, the visualisation, imagination I make. I see Tara and all the great beings, the Bodhisattvas in front of me. I feel their presence and vibration, I try to feel their blessings.

And then I feel all sentient beings around, everybody, including my near and dear ones and including my enemies with whom I did not make so good connection, with whom I have nasty connections, especially them if front of me. And all the beings around, and then I feel that I wish to receive the blessing of warmth, kindness and healing to all of them, I feel this healing to everybody, not only to myself and my near and dear ones, but to everybody, and then I feel everybody is transformed. When I feel that everybody is transformed and feeling good, I can’t feel that myself. Who is feeling that everybody is feeling good? Therefore I am exercising on my feeling compassion and wisdom. I don’t know exactly what wisdom is, but I am in a way looking for it. I can’t go deeply into it, but that’s the practice, using the result as a path. Vajrayana practice is like that.

Refuge

Some people wish to receive refuge. So I will say few words about it.

Question: Would you also give Bodhisattva vow?

RT: It was not on the schedule.

Q: We wish you would come back soon to give it!

RT: Actually there is not so much difference between Bodhisattva vow and Mahayana refuge. Refuge, the word, is little bit strange, the translation. We become like refugee, it’s not exactly the meaning. Taking refuge from Buddhist point of view is like finding a purpose and a path. The purpose – we have three things: going refuge to the Buddha, Dharma and Sangha. Finding purpose is going refuge to Buddha. It is not like asking for help: "Buddha please save me." That’s not the case. Going refuge is like making a commitment to myself.

Like we talked before: I want to be free from pain and suffering, I want to bring out my Buddha Nature or my best qualities. And I want to transform myself and help all other beings to transform. That would be my purpose and goal. I will work on that. I will not be able to do it in a short time, but that will be my destination, direction. I will try to learn first to work on that step by step and that will be my direction, my commitment. Let’s go for refuge to the Buddha. Going for refuge to the Buddha means that there is a possibility for me to transform. If I feel I cannot transform, I cannot change, I cannot become better, there is no use in going refuge. There is no use in anything, actually. But if I feel that there is a possibility for me to change, transform and develop, then there is going for refuge to the Buddha. Buddha is the goal, the highest, enlightened, fully transformed saint, bringing out your finest destination. Wanting to do that, that’s the purpose. Not for myself but for others also. Let’s go for refuge to the Buddha.

The purpose is important because then you have the right direction. If I have no purpose, I’m lost. If I don’t know where I’m going, I’m lost even if I’m going to the right direction, because don’t know I have no purpose. The purpose is to transform myself, to help others to transform, to bring out my best qualities and slowly lessen my negative qualities.

Then you go for refuge to the Dharma. Naturally if I go for refuge for Buddha, I will go for refuge for Dharma, because if I have to transform and develop myself, I have to know how to do that. And the Dharma is the path, means, methods. So what do you mean by going for refuge to the Dharma? I can’t say, "Oh Dharma, please come and help." What it means is that I will learn different ways, means and methods how to transform myself. And then I would like to use that, I make the decision that I will try to learn different ways and means to work on that, how to transform, and then work on myself. I use that, learn and practise that – that kind of decision is going for refuge to the Dharma.

Once you do that, then you have to go for refuge to the Sangha. Sangha is the people who have taken refuge to the Dharma. The highest Sangha is Buddha, Buddha is Sangha. The Buddha is Sangha, because Buddha has the highest, fullest experience of the Dharma. And then from Buddha downwards, anybody who has certain experience, certain understanding, transformation, they are all Sangha. Therefore Sangha can be also one person, can be many people. Going refuge to Sangha is not to look up to somebody like an idol, but it means to promise to learn from people who have certain understanding and experience, to learn from that. Because, as I said before, Dharma is not just a concept and information, but an experience. Therefore I have to learn it from beings, who have some experience and understanding, and also going for refuge to the Sangha means I want to be influenced positively, I let myself to be influenced positively, because we people are very easily influenced.

Human beings are very easily influenced. Usually it is said that the diagram of the ability to be influenced is like a bow. It is attached to the string little bit less that one percent, 0,001 % here and here. In one end it is attached a little and let’s say those are the people that cannot be influenced, they are very bad. In the other end it is attached same amount, and those are the people, who cannot be influenced either, they are very, very good. But rest of the people, 99,99 % can be influenced by each other. Therefore we have to be very careful how we let ourselves to be influenced. Going for refuge to the Sangha means that we promise to ourselves that I try to be influenced in a positive way and try not to be influenced in a negative way.

So if I do these things I am practising a spiritual path, I’m practising Dharma. We can say we are practising Buddhism but we don’t usually say that, we say we are practising Dharma. Dharma is righteousness, goodness. I do three things: I have a goal, a purpose of life, it doesn’t mean I don’t have any other purposes. Then I try to learn how to become better, how to make things good for myself and for others and then I try to do it by letting good things to influence myself and taking less negative influence. If I take that as my way of life, I become a better person. And that is taking refuge. Taking refuge is not just like once taken and then finished. It’s something that you work on, it’s a path, a way of life. We try more or less, it’s not that we have to always work so hard, we take it lightly, as a general direction. It’s not a specific commitment, it’s a general commitment.

That’s also why we take refuge as a kind of ceremony. It’s a memory, a reference point. That’s why we also give a name in the ceremony, just as a reference that I’m inspired now, like I take refuge today, I’m inspired and I want to benefit other people, transformation etc. But tomorrow I’m not inspired anymore. You lose the inspiration. Then I start to do all sort of things which I shouldn’t be doing. And when I find myself doing that, I remind myself: "Oh, I have taken refuge! I didn’t take refuge just without thinking. I thought about it, I understood it, I decided not lightly, because it’s good for me and good for others. Therefore I shouldn’t do this, because it’s not good for me, it’s not going to lead me anywhere good. Therefore I should not." It’s a reminder. I remember my teacher and the incident, the place or the name. That’s why we also give a name. I’m so and so, doing wrong is not good for me. It’s not that I made a promise, that’s why I should not do it, it’s not good for me and not good for others, so why should I do it, that’s the understanding. So it’s a reminder, a reference point.

That is why we are taking refuge and that is also why we repeat this prayer again and again, to remind ourselves. Before every practise, teaching and meditation, in the morning you say refuge prayer once or three times. It’s reminding of the direction.

The ceremony is very simple and I will explain it while we go on with it. Those who want to take refuge they will give the names to Anila, and then I have to write a Tibetan name for you. The ceremony takes 10 – 15 minutes. Those who don’t want to take it, they can either leave or just sit there and watch, there is no restriction.

Teachings © Rokpa Finlad ry

Prayer for the Long Life of Ringu Tulku Rinpoche

DU-SUM JAL-WAY CHI- ZUK KAR-MA PAY
I pray for the long life of the one who accomplishes changeless activity,

TEN-PAY KUR-CHEN DEK-LA MI-NGAL-WA
Who has trained his being with the armour of pure conduct,

NAM-DA TSUL-TRIM GO-CHAY JYU-JANG SHING
And who is untiring in carrying the great burden of the Teachings

JYUR-MAY TRIN-LAY CHAY-PO SHAB-TEN MÖN
Of the Karmapa-embodiment of the Buddhas of the three times.

This brief long-life prayer for Tulku Karma Tsultrim Jyurme Trinlay was written,in accordance with the request of his pupils, by the Tai Situpa.(The order of the words in the translation does not coincide with that in the phonetics, the English lines being in the reverse order to the Tibetan, Jyurmay Trinlay/changeless activity, Tsultrim/good conduct.)

Rain of Deathless Amrita:

Long-Life Prayer for the Protector of Beings, Ringu Tulku

namo ayusiddhi vajraye

Within the changeless space of the Dharmadhatu,

You display an ocean of invincible forms

And joyfully play in the sacred dance of immortality.

You who grant the siddhi of long life, Amitayus, please bestow your protection.

Endowed with numerous actions of Samantabhadra,

He holds an inexhaustible treasury of precious teachings.

The wisdom of his discernment brilliantly radiates

And his meditation is constantly stable.

Source of many activities bringing benefit both now and later,

Protecting sentient beings like a majestic mountain (RI),

His throat (GUL) is imbued with a million melodies of the Dharma.

This emanation (TULKU) upholds the banner of the saffron robes.

May his life and glory attain the seven indestructible qualities,

Like that of Amitayus.

May his fearless power and wisdom always expand.

May these pure aspirations bear fruit like the wish-fulfilling tree,

And these prayers be spontaneously accomplished right now.

May he gain the power to bring all beings to the path of the ten virtues,

And lead them to experience the primordial, true nature.

May he attain the state of unchanging, limitless life.

Being impressed, as the primary cause, by the way this tulku benefits the Buddha’s teachings, and through the condition of being requested by some of his students, this prayer was written in the third month by the one called Gyaltsap Kirti (His Eminence Gyaltsap Rinpoche). May its benefit increase.

kotisivulle / home